Kotivinkki

Rakkaudesta tiikkiin! Jonaksen kokoelmassa on 200 tiikkiesinettä: ”Keräily on mennyt vähän överiksi”

1

Jonas Forthin tiikkikokoelmassa on jo parisataa esinettä. Työnjako pitää keräilyharrastuksen kurissa: Jonas tekee löydöt ja vaimo valitsee niistä kauneimmat. Varsinaista materiaa enemmän Jonasta kiinnostaa esineiden tarinat.
Kuvat Kirsi Tuura

”Olen aina kerännyt jotain: lapsena sarjakuvia, sitten Askon vanhoja huonekaluja ja Palaset-laatikoita, joita minulla on 70 varastossa. Kun muutimme vaimoni kanssa yhteen, 80 neliön asunnossamme oli 40 tuolia.

Jonas Forth on keräillyt aina jotakin. Jo parikymmenen vuoden ajan hänelle on kertynyt tiikistä tehtyjä esineitä. Osasta hän on luopunut, mutta esineitä on edelleen parisataa.

Vaimo oli sitä mieltä, että ehkä voimme vähän karsia niitä. Meillä on hyvä tasapaino: minä hankin ja hän karsii. Hänellä on hyvä silmä, joten hän osaa poimia ne kaikkein kauneimmat.

Kiinnostuksen designiin olen oppinut äidiltäni, jolla on paljon vanhoja esineitä. Tiikkiharrastukseni alkoi parikymmentä vuotta sitten, kun muutin kotoa ja äitini antoi minulle muutaman esineen mukaan.

Tiikkikulhot ja -astiat eivät ole arkikäytössä, mutta juhlapäivinä Jonas kattaa ne pöytään. Tiikistä valmistettiin Pohjoismaissa paljon esineitä lyhyessä ajassa 1950–60-luvuilla. Valmistajiakin oli melko vähän.

Keräily on mennyt vähän överiksi: nykyisin minulla on parisataa tiikkiesinettä. On niitä ollut enemmänkin, mutta olen myynyt pois kaikki, joissa ei ole leimaa.

Eniten Jonasta kiinnostavat esineiden tarinat.

Tiikki on uhanalainen puulaji, eikä samanlaista tiheää, pitkään kasvanutta tiikkiä tule enää vastaan. Jos esine on tehty 1950-luvulla, puu on saattanut kasvaa 50 vuotta sitä ennen. Kaikki materiaali käytettiin hyväksi ja valmistus oli erilaista kuin tänä päivänä. Ajatella, että joku on tehnyt nämä käsin!

Jonaksen äiti osti Eino Mattilan ison vadin Helsingin jäähallin kirpputorilta vitosella. Se oli täynnä rojua. Mattila työskenteli myös muotin tekijänä lasitaiteilija Nanny Stillille. 1950-luvun kakkuvadin pohjassa on suunnittelija Greta Lisa Jäderholm-Snellmanin leima. Suunnittelijan oma leima on harvinaisuus.

On hienoa, jos löytää esineen, jollaista ei ole nähnyt ennen. Esineet ovat kauniita, mutta minua kiinnostavat eniten niiden tarinat. Aiheesta on kirjoitettu vähän, ja sekin kiehtoo, että valmistajia on ollut vain kourallinen.

Olen tehnyt löytöjä esimerkiksi laihialaisessa huutokaupassa, johon oli tuotu tavaraa Ruotsista. Keräsin esineet isoksi kasaksi ja sain ne huudettua, koska kukaan muu ei niitä halunnut. Nykyisin minulla ei ole juuri aikaa kiertää kirpputoreja, ja toisaalta tiikkiesineet ovat taas muodissa. Vielä kymmenen vuotta sitten niitä löytyi helpommin.

Pienen, Suomessa valmistetun tiikkihahmon alkuperä on Jonakselle mysteeri. Jos joku tietää esineen taustoista jotain, hän kuulisi mielellään. Nanny Stillin suunnittelema Noormarkku Handicraftin pähkinäkulho on yksi suosikeista. Jonaksen vaimo säilyttää siinä koruja.

Materiaaliyhdistelmät kiinnostavat, kuten Yki Nummen suunnittelema rasia, jossa on akryyliä ja palisanteria. Jos kirpputorilla tulisi vastaan, ostaisin heti Bertel Gardbergin jääkulhon ja Tapio Wirkkalan töitä. Mutta eihän niitä koskaan tule.

Tiikki sisältää luonnostaan öljyä, ja esineet pitää öljytä säännöllisesti. Koen, että se on aika terapeuttista. Varsinkin, jos esine on vanha, se saa öljyämisestä ihan uudenlaisen hohdon.”

Varaston muovilaatikoista esiin nostetuissa esineissä on myskinen tuoksu. Jos tiikkiesinettä ei öljyä, se saattaa vääntyä tai pahimmassa tapauksessa haljeta. Jonas hieroo esineisiin oliiviöljyä. Jonas ihailee sitä, kuinka arvokkaasta tiikistä on sorvattu kulhoja niin, että sisus on hyödynnetty aina pienemmän kulhon materiaalina. Muualla kodissa tiikkiesineiden sijoittelusta vastaa puoliso, mutta työhuoneessa Jonas saa levitellä aarteita mielensä mukaan.
Julkaistu: 21.3.2019