Kun lapsi toivoo lelua leikkikeittiöön, Jenni tarttuu lankaan – virkatut sushit ja itse tehdyt satuhahmot kestävät käyttöä
Virkatut leivonnaiset, kasvimaa paperimassasta ja pahvilaatikosta, nuotio huovasta ja vanhoista vilteistä! Itse tehdyt lelut ovat Jenni Tialan, 40, ja pienen tyttären yhteinen harrastus. Kässäpussi kulkee aina Jennin mukana, oli kyse sitten palaverista tai vartin bussimatkasta.
Tukikohta löytyy nojatuolista tamperelaiskodin olohuoneen nurkasta. Siinä Jenni Tiala istuu joka ilta lapsen mentyä nukkumaan ja kaivaa esille langat ja virkkuukoukun. Välillä Jenni laittaa kuulokkeista päälle äänikirjan tai podcastin, mutta yhtä usein hän on omissa maailmoissaan. Silloin Jenni tekee päässään lenkin satumetsään, jonka varrelta hän nappaa ideoita uusiin tarinoihin, hahmoihin ja käsityöprojekteihin.
”Viitisen vuotta sitten tyttäreni syntymän myötä löysin uudelleen virkkauksen, kun aloimme lapseni kanssa tutustua väreihin, muotoihin ja makuihin.”
Jenni, miten innostuit virkkaamisesta?
Olen nauttinut käsitöistä niin kauan kuin muistan. Tarve käsillä tekemiseen tulee suvusta – äitini ja molemmat mummuni ovat aina tehneet paljon asioita itse. Viitisen vuotta sitten tyttäreni syntymän myötä löysin uudelleen virkkauksen, kun aloimme lapseni kanssa tutustua väreihin, muotoihin ja makuihin. Valitsimme tytön kanssa yhdessä sellaisia hedelmiä ja vihanneksia, joita löytyy helposti ruokakaupoista. Haimme kaupasta aina yhdessä päivän hedelmän, jota aloimme tutkia. Piirsimme sen paperille, maistoimme sitä ja seuraavana päivänä hän sai leikkeihin virkkaamani hedelmän. Tyttäreni syö monipuolisesti lähes kaikkea ja uskon, että tämä ruokakasvatus on ollut myös siinä hyödyllistä.
Oliko alkuun pääseminen vaikeaa?
Alussa jouduin kieltämättä tekemään monia harjoitusversioita. En löytänyt mieluisia ohjeita valmiina, joten oli pakko alkaa opetella itse. Olen myös huono seuraamaan ohjeita, sillä päässäni oleva visio on niin vahva. Aloitin tekemällä, kokeilemalla, purkamalla ja tekemällä uudelleen. Alussa ärsyynnyin ja turhauduin, jos jokin ei mennyt suunnitelmieni mukaan. Jos jotain menee nyt pieleen, tuntuu se mahtavalta. Virheistä oppii niin valtavasti.
Miten saat ideoita uusiin leluihin?
Lapseni toiveet ovat ykkössijalla. Kasvisten lisäksi olen tehnyt hänelle muun muassa donitseja, kakkuja, sushia, leipiä, pizzapaloja, korvapuusteja ja erilaisia grillattavia ruokia. Mietimme yhdessä, mitä kaikkea ruokakaupassa tai leipomossa pitäisi olla tarjolla. Virkattujen leikkiruokien lisäksi teen muitakin leluja, erityisesti satuhahmoja.
Saan inspiraatiota joka paikasta missä liikun, niin luonnosta kuin kaupungiltakin. Kahviloissa kuvaan usein vitriinien ihania herkkuja ja kirjoitan muistivihkoon ideoita. Rakastan kirjoittamista käsin. Aivoni ovat kuin tietokone, ja käteni tulostin, jolla saan ideat paperille.
”Jos olen surullinen tai ahdistunut, löydän aina jonkin tekniikan, jolla pääsen purkamaan omaa mielentilaani ja arjen kuormitusta.”
Mikä on ihaninta? Entä tylsintä?
Käsillä tekeminen on minulle henkireikä. En voisi kuvitella elämää ilman sitä. Jos olen iloinen, pystyn purkamaan tunnetta käsilläni. Jos taas olen surullinen tai ahdistunut, löydän aina jonkin tekniikan, jolla pääsen purkamaan omaa mielentilaani ja arjen kuormitusta. Se on parasta mahdollista terapiaa, kun saa purettua asioita pois mielen päältä. Nykyään en edes koe olevani usein ylikuormittunut. On ihanaa päästä toteuttamaan omia visioita ja kasvaa itsekin eri tekniikoiden, oppien ja taitojen mukana.
Tylsintä on, jos täytyy tehdä liian monta samanlaista työtä putkeen. Silloin ne jäävät helposti kesken.
Mitkä ovat tärkeimmät työvälineesi?
Kynä ja paperi. Niistä lähtevät liikkeelle niin monet erilaiset ideat, olivat ne sitten virkkausta, maalausta tai satuhahmojen tekemistä. Lankoja on tullut vuosien varrella haalittua paljon, niitä löytyy sadoissa eri sävyissä. Nykyään ostan lankoja vain tarpeeseen, sillä ei ole kestävän kehityksen mukaista ostaa kaappeja täyteen vain ostamisen ilosta. Hankin jämälankoja myös kierrätyskeskuksista, niistä syntyy loistavia hiuksia hahmoille ja ne ovat hyvää materiaalia myös tuftaukseen. Virkkuukoukuista muutama on aktiivisessa käytössä, lisäksi tarvitsen paljon vesivärejä, akryylimaaleja, erilaisia liimoja ja polymeeri- eli fimomassoja.
”Käsillä tekeminen on hyvää vastapainoa tuoteasiantuntijan työlleni.”
Miten usein teet käsitöitä?
Kässäpussi kulkee mukanani aina, niin työpalavereissa kuin vartin mittaisilla bussimatkoillakin. Käsillä tekeminen on hyvää vastapainoa tuoteasiantuntijan työlleni. Keväisin ja syksyisin kahlaan läpi kansalaisopistojen kurssitarjontaa, sillä haluan jatkuvasti päästä oppimaan uusia tekniikoita. Haluaisin tietää kaikesta vähän mieluummin kuin yhdestä asiasta kaiken. Haaveeni olisi kirjoittaa ja kuvittaa oma satukirja tai suunnitella itse käsityökirja.
Etenen käsitöissä aina fiiliksen mukaan. Liika etukäteen suunnittelu ahdistaa, sillä lopputulos ei koskaan ole sen mukainen. Haluan, että työ saa valmistua itsekseen, olen itse vain välikappale.
Jennin vinkit
1. Kokeile erilaisia lankoja, koukkuja ja silmukoita – näin löydät vähitellen oman käsialasi. Ensimmäisen työn ei tarvitse olla järkevä tai täydellinen, vaan pelkkä testi.
2. Aloita helposta. Tee testitilkkuja fiiliksen mukaan. Virkkauksen rytmi löytyy nopeasti, ja löydät oman tapasi tehdä. Iloitse jokaisesta silmukasta – ne kaikki vievät eteenpäin.
3. Virheet ovat ystäviäsi ja osa oppimista. Jos jokin menee pieleen, aina voi purkaa ja kokeilla uudelleen.
