Milloin sinusta tuli tylsä? Voisihan makuuhuoneen maalata lempivärillään ja kylpyhuoneen kaakeloida ajattelematta jälleenmyyntiä

Muistatko, milloin sinusta tuli tylsä – ja kodistasi sen myötä? Lapsena kaikki oli vielä toisin. Lapsena haluamme seinän väriksi kirkasta liilaa, koska tiedämme melko varmasti maailman arvokkaimman timantin olevan samansävyinen. Rakastamme sateenkaaria ja yksisarvisia. Kinuamme nonparelleja pehmisjäätelöön.

Pihalla ihailemme pilvien pyöreitä muotoja selällämme vihreällä nurmella. Kuvittelemme muodoissa eläimiä ja hirviöitä torahampaineen. Kuvittelemme, kuinka pomppisimme niitä pitkin ja liukuisimme pumpulimaisessa pehmeydessä.

Teemme pahvilaatikosta linnan ja vaadimme salasanaa vilttimajaan pyrkiviltä. Suurin unelmamme on liukumäki kerrossängystä tyynykasaan, jonka halauksessa haluamme kikatella kattoon kiinnitettyjen uv-tähtien alla kuin suuressa maailmankaikkeudessa makoillen.

Aikuisena elämä muuttuu seepian sävyiksi ja mielikuvitus harmaaksi kuin sohvat pakettitalojen parketeilla. Lattia ei ole enää laavaa vaan paloluokiteltua materiaalia, jonka on kestettävä kauppakassia ja tylsää elämää harteillaan kantavaa.

Myös maksamakkaransävyisiksi muuttuvat asukokonaisuutemme kertovat, kuinka elämä on lähempänä hautaa kuin päiväkodin tonttunäytelmän pääroolia. Sisustukset näyttävät siltä, kuin niiden päälle olisi asennettu sordiinot vaimentamaan elämän vimmaa. Samaa tehtävää hoitavat seinillämme symmetriset akustiikkapaneelit. Matkimme kokonaisuudet kuvastoista ja korvaamme ilon ja leikin klassikoilla, kun emme mitään muuta keksi.

Aikuisina alamme yhä enemmän pelätä virheitä. Meitä palkitaan järkevyydestä, tehokkuudesta ja perustelluista päätöksistä. Elämä muuttuu pehmolelun rutistamisesta rutiineiksi.

Muutumme laiskoiksi, koska tutut polut kuitenkin kuljettavat kivasti aamusta iltaan. Miksi poiketa tasapainoilemaan puunrungolla tai kiivetä suuren sammalkiven päälle tähyämään – onhan tie edestämme meitä varten asfaltoitu ja tasaiseksi lanattu? Miksi hankkia söpösti hymyilevillä valailla kuvioidut lakanat, kun tarjolla on myös tasaraitaa ja sinistä, ruskeaa sekä harmaata ruutua?

Päivästä toiseen toistuvat rutiinit vahvistavat samoja hermoratoja. Muutumme vähitellen keskinkertaisuuden poluilla kulkeviksi kuoriksi. Emme enää hassuttele, hyppele emmekä kutittele ketään. Kukaan ei kutita meitä, ja kärrynpyörätkin muuttuvat liikkeen sijaan maalaisromanttisen sisustuksen osaksi.

Elämä alkaa olipa kerrasta ja päättyy sanoihin sen pituinen se. Suuret tarinat ovat täynnä mielikuvitusta ja rohkeutta. Niitä lukiessa voi kuulla sydämen sykkeen korvissaan.

Humiseeko sinun tarinassasi ilmalämpöpumppu? Ovatko tarinasi sivut täynnä kokousmuistioita ja raporttipohjia? Olisiko aika tehdä omasta tarinasta seikkailu, jossa sankarin viitta tuntuu niskassa ja lapaluissa ja lepattaa polvitaipeisiin saakka?

Nyt voisi olla aika ääriviivoille, joiden piirtäjä olet sinä. Voisi olla aika värittää reunoista välittämättä: tehdä kodista taideteos, jonka sinä signeeraat. Voisihan makuuhuoneen sävyn valita vuoden trendivärikartan sijaan lempiväreistään ja kylpyhuoneen kaakeloida ajattelematta jälleenmyyntiä. Voisihan moduulisohvan paikalle hankkia koristeellisen divaanin, jollainen muillakin kuninkaallisilla on linnoissaan.

Anna mielikuvituksen lentää ja lennä sen mukana. Sieltä sinua ei voi pudottaa kukaan eikä mikään.

Jari Saarelainen on koreografi, kirjailija ja kotikeiju, joka elää Suomen kauneimmaksi kodiksi valitussa satavuotiaassa puutalossa.