Ilo palasi Tiinan mökille traagisten tapahtumien jälkeen – ”Ei kannata luovuttaa silloin, kun on vaikeinta”

Tiina Laine huikkasi miehelleen Topille, ettei tämä uisi pitkälle, kun on niin kylmä. Syyskuinen sunnuntai vuonna 2019 oli laskeutumassa iltaan. Tiina ja Topi olivat tehneet klapikuorman kesämökillä Lohjalla. Puukasa auton peräkärryssä odotti kuljetusta kotiin Keravalle.

Ennen lähtöä heräsi halu lämmittää sauna ja huuhtoa puista irronneet roskat pois iholta. Tiina ja Topi hilpaisivat saunasta uimaan syysraikkaaseen järveen.

– Uin viisi metriä ja käännyin katsomaan Topia. Häntä ei näkynyt missään, muistelee Tiina elämänsä pysäyttänyttä hetkeä.

Järvi oli täysin tyyni ja hiljainen. Tiina puski tummaa vettä edestään päästäkseen sinne, missä oli puolisonsa vain hetki sitten nähnyt.

– Näin Topin vajoavan veden pinnan alla ja sain tartuttua häntä olkapäästä.

Tiina keräsi kaikki voimansa ja alkoi vetää tajutonta miestään kohti rantaa. Hän sai käännettyä Topin kasvot ylöspäin ja aloitti puhalluselvytyksen matalassa rantavedessä, mutta rannan kivien yli hän ei saanut Topia nostettua.

Tiina huusi naapureita apuun, ja yhteisvoimin Topi saatiin maankamaralle. Naapuri juoksi mökkiin etsimään eteiseen kirjatut sijaintikoordinaatit ja soitti pelastajia paikalle.

Ambulanssi ja paloauto saapuivat noin parinkymmenen minuutin päästä. Topi saatiin elvytettyä ja hänet vietiin Lohjan sairaalaan.

Tiina jäi yksin. Hässäkkä oli ohi. Palomies oli lähtiessään irrottanut peräkärryn pariskunnan autosta ja todennut, että ehkä nyt ei ole oikea aika harjoitella ajamista peräkärryn kanssa.

Tiina istahti lempipaikalleen mökin kuistille, haukkasi eväsleipää ja hörppi mehua. Oli epätodellisen hiljaista, tyhjää ja pysähtynyttä.

Viikon päästä Topin sairauskohtauksen syy selvisi: häneltä löytyi aivoista pieni kasvain, joka oli todennäköisesti aiheuttanut epileptisen kohtauksen. Oireita ei ollut aiemmin ilmennyt – sairaus paljastui rytinällä.

Topi siirrettiin Meilahden sairaalaan Helsinkiin, ja lokakuun alussa aivojen liikealueella olevasta kasvaimesta otettiin koepala. Topi halvaantui näytteenotossa. Koetulos oli lohduton: neljännen asteen gliooma. Kasvainta voitaisiin sädehoitaa, mutta sitä ei voisi parantaa.

– Terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneena tajusin, miten tilanne päättyy.

Topi eli vuoden ja kymmenen päivää, ensin sairaalassa ja sitten terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kotiin tai työhön hän ei enää kyennyt palaamaan.

– Vuoden ajan kuljin kolmiota: menin töihin, töistä Topin luo ja Topin luota uimahalliin. Vesijumppa oli keino pitää itseni kasassa.

Pariskunnan 32 vuotta kestänyt avioliitto päättyi 66-vuotiaan Topin hautajaisiin lokakuussa 2020. Tiinasta tuli leski 57-vuotiaana.

Surun täyttämä mökki oli valmistunut vuonna 1971, kun Tiina oli kahdeksanvuotias.

– Vanhempani menivät kihloihin mökkijärven rannalla, ja kun aurinkoinen etelärinteen tontti tuli vuonna 1966 myyntiin, he ostivat sen.

Rahaa ei ollut paljon käytettäväksi, mutta vanhemmat uurastivat ahkerasti. Mökkiä varten kaadetut puut kuorittiin ja veistettiin 60 neliön rakennuksen pyöröhirsiksi. Pihalle valmistuivat myös varasto ja huussi.

– Isäni oli mökkihullu ja halusi viettää mökillä kaikki viikonloput. Nuorena mökkeily tuntui minusta jopa hieman tylsältä, mutta isä nautti mökillä kalastamisesta.

Vuodet vierivät, Tiina kasvoi aikuiseksi ja opiskeli diakonissaksi ja terveystieteiden maisteriksi. Vuonna 1987 hän löysi rinnalleen diplomi-insinööriksi opiskelleen Topin. 1990-luvun alussa perheeseen syntyi kolme lasta.

– Kun lapset olivat pieniä, mökillä tuli käytyä entistä vähemmän. Veden äärellä joutui koko ajan varomaan, ettei kukaan hukkuisi.

Kun lapset kasvoivat, Tiinan vanhemmat ottivat lapsenlapsensa usein kanssaan mökilleen.

2000-luvulla tontille rakennettiin kahden huoneen vierasmökki, jotta nukkumatilaa ja omaa rauhaa riittäisi paremmin kaikille.

Topin kansainvälinen työ vei perheenisän usein ulkomaille, mutta juhannuksia kesäkisoineen vietettiin mökillä suvun kesken. Lapset aikuistuivat, muuttivat opiskelemaan ja siirtyivät työelämään. Jouluna 2018 Tiinan isä kuoli. Hän sai viettää rakentamallaan mökillä vielä viimeisen kesänsä. Tämän jälkeen Tiina ja Topi viettivät mökillä aikaa kahdestaan ja välillä jälkikasvunsa kanssa.

Tiinan äiti ilmoitti Topin kuoleman jälkeen, että hän haluaa myydä mökin. Tiinalla oli mahdollisuus ostaa mökki itselleen, mutta päätös arvelutti. Hän ei ollut koskaan yöpynyt mökillä yksin – uskaltaisiko hän nyt?

– Mietin, oliko Topin kohtalo muuttanut mökin tunnelman vai voisinko hyväksyä tapahtuneen osaksi mökin historiaa?

Hän oli tehnyt työterveyspsykologinsa antamia ajatus- ja tunneharjoituksia ja päätti ostaa mökin.

– Istuin mökin kuistilla, katsoin rannan tummaa vettä, kohtasin ahdistukseni ja päätin, etten pelkää mökillä. Topin veteen vajoaminen jätti mustan raidan muistojen mattoon mutta ei vienyt koko mattoa.

Mökki on muuttunut jälleen ilon ja levon paikaksi, toisinaan myös vilinän ja melun tantereeksi neljän lapsenlapsen ansiosta.

– Nykyisessä ihanassa Sipoon-kodissani ei ole omaa pihaa eikä parveketta, joten mökille on kiva tulla luonnon ääreen.

Tiina nauttii rauhallisesta puuhastelusta: käsin tiskaamisesta, puiden kantamisesta, saunomisesta ja sienten keräämisestä sekä ystävien ja lasten perheiden tapaamisesta. Aikaa on myös akryyliväreillä maalaamiseen, nuoruuden harrastukseen, joka elpyi vuosien tauon jälkeen.

Eletty elämä näkyy vanhoille tapettipohjille maalatuissa korteissa: tummien sävyjen jälkeen kuvissa tulvii valoa ja elämänkierrosta kertovia auringonkukkia, lumpeita ja kuikkapariskunta.

– Aika tekee tehtävänsä, kun antaa kivun tulla kohti, tuntee tuskan ja päästää siitä irti.

Kesällä 2022 ilon hiput palasivat Tiinan elämään, ja seuraavana talvena mökkiseuraksi löytyi Tiinan sanoin ”uusi erityinen ystävä”.

– Myös hän on mökki-ihmisiä, Tiina hymyilee.

Tiina ja miesystävä ovat viettäneet aikaa enimmäkseen Tiinan mökillä ja tutustuneet myös kumppanin saarimökkiin.

– Yksi lempipuuhistamme on laittaa yhdessä ruokaa: savustamme järvestä saatuja ahvenia, muikkuja ja haukia.

Välillä tekee mieli lähteä ihmisten ilmoille, vaikka oopperajuhlille Savonlinnaan.

– Uuden ihmisen kanssa on hauskaa löytää mukavia, uudenlaisia hetkiä. Tämä aika on elämäni jälkiruokaa.

Yhteisenä ponnistuksena pari rakensi viime kesänä rinteeseen paljun.

– Kun istuimme marraskuussa tähtitaivaan alla paljun lämpimässä vedessä, hetki tuntui kiireisen työarjen keskellä juhlalta.

Tiinan tarina heijastelee monen suomalaisen mökkisuhdetta: mökki säilyy ja seisoo paikallaan, ja ihmisten elämä kulkee mökin rinnalla vuosikymmenten läpi. Mökillä risteilevät monenlaiset polut. Seinät ja pihapiiri saavat todistaa elämän hyvyyttä ja kauneutta, toisinaan myös ristiriitoja, menetyksiä ja surua.

Tiina pitää mökissään siitä, että se on vanhan ajan mökki, ei liian sliipattu eikä nykyaikainen.

– Vähän röpsähtänyt mökki antaa muullekin elämälle mallia: kaiken ei tarvitse olla niin hienoa ja täydellistä.

Vastoinkäymisiä ja menetyksiä kokeneita Tiina rohkaisee lempeyteen ja rehellisyyteen itseään kohtaan.

– Ei kannata luovuttaa silloin, kun on vaikeinta. Hyvää voi olla vielä edessä.