
1. Sävy sävyyn seinän kanssa
”Kaipasin ruokailutilamme vanhojen puisten kaappien rinnalle ilmavaa ja kevyttä kaappiratkaisua. Kiinnitimme kaksi Ikean Ivar-kaappia seinään. Maalasimme kaapit samalla sävyllä kuin taustalla oleva seinä eli vaalealla mintulla. Maalina kaapeissa on puolihimmeä Helmi-kalustemaali ja sävynä Tikkurilan G370.
Tuunaminen oli helppoa, kun kaapit olivat käsittelemätöntä puuta. Kaapeissa on säilössä valtava kahvikuppikokoelmani. Kaapit ovat ehdottomasti lunastaneet paikkansa sisustuksessamme! Ne näyttävät siroilta, mutta sisään mahtuu hurja määrä tavaraa.” – Pauliina Pitkänen
2. Irti lattiasta
”Etsin pitkään sopivaa kaappia yläkertamme pieneen aulaan, mutta huonoin tuloksin. Katsellessani kaappeja netissä löysin kuvia erilaisista huonekalujen tuunausprojekteista. Niiden pohjalta sain idean omaan tuunaukseeni. Valitsin tuunattavakseni Ivar-kaapin, koska se oli sopivan yksinkertainen.
Vahasin kaapin Osmo Colorin kuusen sävyisellä puuvahalla ja kiinnitin siihen Prettypegsiltä tilaamani metallijalat. Tykästyin tähän ideaan helppouden ja persoonallisuuden takia. Pidän siitä, että kaapissa näkyy oma kädenjälkeni, ja siitä, että tuunaamalla sain juuri haluamani lopputuloksen. Tuunaaminen oli helppoa!” – Noora Terkomaa
3. Rottinkia pintaan
”Olen ihastellut rottinkisia yksityiskohtia sisustuksessa jo jonkin aikaa. Varsinkin Ikean Stockholm2017-rottinkikaappi on minusta ihana. Ajattelin, että Ivar-kaappia tuunatessani voisin hakea inspiraatiota kyseisestä kaapista.
Ostin Ivar-kaapin ja hain läheisestä verhoomoliikkeestä metritavarana rottinkiverkkoa. Rottinkiverkkoa on käytetty myös esimerkiksi 90-luvulta tutuissa venetsialaistuoleissa. Rottingista tulee työstettävämpää, kun sitä liottaa parisenkymmentä minuuttia vedessä ennen käyttöä. Leikkasin rottingin mittaan ja liimasin kuumaliimalla kaapinoviin. Laitoin ohuet puurimat kehyksiksi, jotta rottingin epäsiistit reunat eivät näkyisi. Lopuksi kiinnitin vielä kaappiin Ikeasta ostamani mustat metalliset jalat.
Kaappiprojekti oli helppo toteuttaa, ja kaapista tuli itse asiassa hienompi kuin osasin odottaa! Kuumaliima ei ehkä ole kaikkein paras kiinnitysaine rottingille. Uskon että niittipyssyllä saisi viimeistellympää jälkeä. Kaappi on nyt olohuoneessamme kätkien sisäänsä ison perintöastiaston. Se sopisi hyvin myös esimerkiksi lastenhuoneeseen lelukaapiksi tai vaikka makuuhuoneeseen yöpöydäksi.” – Ninni Urpo
4. Leikkisä kuvio
”Kaapit sijaitsevat pian yksivuotiaan poikamme huoneessa. Halusin maalata kaappiin vuoriston siluetin ja lisäksi vaalentaa sen puunsävyä. Olin joskus nähnyt hieman vastaavan toteutuksen Pinterestissä.
Ensiksi hahmottelin vuoret kaappiin maalarinteipin avulla. Kun teipit olivat paikallaan, käsittelin kaapin yläosan Osmo Colorin puuvahalla sävyssä kuusi. Koska maali ei tartu vahaan, jätin alaosan käsittelemättä. Annoin vahan kuivua yön yli. Sen jälkeen siirsin teipit kuivuneen vahan päälle vuorten rajojen mukaan ja maalasin kaappien alaosaan vuoret samalla sävyllä, jolla poikamme huoneen seinät on maalattu eli Tikkurilan Nefriitillä.
Mielestäni vuoristo sopii hyvin lapsen huoneeseen. Pidän myös siitä, että kuvio on samaa sävyä kuin seinä. Sisustuksessamme on paljon puunsävyä sekä vihreää, joten kaappi sopii myös asuntomme kokonaisuuteen.
Opiskelen sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua, ja nautin suuresti, kun saan toteuttaa ideoitani. Kaapin tuunaaminen oli hyvin helppoa ja mukavaa. Pienellä vaivalla saa luotua persoonallisen ja omaan sisustukseen sopivan huonekalun!” – Sanni Santaharju
5. Söpöt vetimet
”Tuunaamani kaappi sijaitsee kolmevuotiaan tyttäremme huoneessa. Maalasin huoneen, jolloin sain idean myös kaapin maalaisesta samalla sävyllä. Se on Tikkurilan X395 (Playa). Esikäsittelyjä en kaapille tehnyt. Tuunaus oli todella helppoa! Vetimiksi laitoin posliiniset pupuvetimet, jotka ostin Claes Ohlsonilta.” – Reetta Ervasti
6. Kahteen kerrokseen
”Kahden kouluikäisen tyttären huone kaipasi säilytystilaa, mutta emme halunneet sinne suurta, tilaa vievää kaapistoa. Nämä kaapit sopivat hyvin talomme henkeen ja tuovat kaivattua säilytystilaa mutta vievät vain vähän huonealaa. Kaappien alta mahtuu imuroimaan, ja ne ovat lasten korkeudella.
Niin ihana kuin luonnonvärinen Ivar olikin, se ei sopinut yhteen huoneen muiden puupintojen kanssa. Maalasin kaapit tapetteihin sointuvaksi ja ruuvasin seinälle. Maalina oli liuotinpohjainen pohjamaali ja päälle tuli Tikkurilan Nefriittiin sävytetty puolikiiltävä Futura 40.
Tuunaus oli helppo ja edullinen toteuttaa, joskin se vaati pari päivää aikaa maalikerroksineen ja kuivumisaikoineen.” – Susanna Heposalmi