Kaikilla lapsillani on joku ystävä, josta en erityisemmin pidä. Isompien lasteni ystävyyssuhteisiin en juuri puutu, paitsi puhumalla. Kahden leikki-ikäisen lapseni kaverisuhteisiin puutun enemmän. Ohjailen tilanteita toivomaani suuntaan.

Näin vastaa Kotivinkin lukijakyselyssä äiti, jolla on kokemusta viiden lapsen kasvattamisesta. Väestöliiton perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaan mielestä lasten kanssa on sama juttu kuin aikuisilla: kaikki eivät tykkää kaikista. – Ensimmäiseksi kannattaa miettiä, miksei tykkää lapsensa kaverista. Oulasmaa antaa esimerkin: Voi olla, että vanhemman nokkavana pitämä lapsi herättää omat lapsuusmuistot. Jos vanhemman piti olla omassa lapsuudessaan nöyrä ja kuuliainen, pikkuvanha lapsi saattaa ärsyttää siksi, ettei samanlainen käytös ole ollut itselle mahdollista.

Peiliin katsomisen jälkeen kannattaa arvioida tilannetta uusin silmin. Mikä kaverissa niin ärsyttää tai huolestuttaa? Aikuinen määrää säännöt

Lapsellani on kaveri, jonka käyttäytyminen ei ihastuta meitä vanhempia. Hän kiroilee ja kiusaa toisia lapsia, myös meidän lastamme. Olemme puhuneet lapsen kanssa kaverin käytöksestä ja selittäneet, miksi äiti ei aina halua lapsen leikkivän tämän kaverin kanssa. Kun he kuitenkin leikkivät, niin mieluiten meillä kotona. Silloin voin olla kuulo- ja näköetäisyydellä, ja pystyn puuttumaan leikkeihin, jos ne menevät hölmöilyksi. Kun lapsen kaverit tulevat kylään, erilaiset tavat korostuvat, Minna Oulasmaa sanoo. Leikki-ikäisten ja alakoululaisten kanssa kaverisuhteet ovat vanhempien näkökulmasta vielä suhteellisen helppoja. Vanhemmat tietävät, missä lapset ovat, eivätkä lapset kapinoi niin paljon vanhempiaan kohtaan. Oulasmaan rohkaisee vanhempia asettamaan rajat kyläileville kavereille: talossa ollaan talon tavalla. – Aikuinen määrää kodin säännöt ja voi hyvin ohjeistaa kavereita noudattamaan niitä. Asiat tosin täytyy sanoa rakentavasti, ei missään tapauksessa ivallisesti tai halveksuen. Emme ole täysin kieltäneet (kiroilevan kaverin kanssa) leikkimistä. Kaveri ei ehkä ole saanut kotona samoja oppeja sosiaalisiin suhteisiin kuin omat lapseni. He leikkivät meillä yhdessä koko kylä kasvattaa -periaatteella. Pidä lettukestejä

Vanhemmat kokevat usein epämääräistä huolta lapsensa kaverisuhteista siinä vaiheessa, kun lapset alkavat liikkua kodin ulkopuolella ja lähestyvät murrosikää. – Kavereihin kannattaa rakentaa luottamuksellinen suhde jo ennen teini-ikää. Sitten he tulevat murrosikäisinäkin lettukesteille ja puhuvat asioistaan. Näin vanhemmat pysyvät mukana lastensa elämässä, Oulasmaa sanoo. Avoimessa ilmapiirissä sekä omat lapset että heidän kaverinsa uskaltavat kertoa asioistaan suoraan. Ei siis kannata suuttua, jos nuoret kertovat ikäviä tekosiaan. Se on osoitus luottamuksesta. Kyläilyyn ja puhumiseen uskoo myös moni lukijoista. Kaikki kaverit ovat olleet tervetulleita meille ja lastemme seuraan. Olemme monet kerrat jutelleet lasten kanssa, että oma järki kannattaa pitää mukana kaveriporukassakin.

Kiinnostu, älä kyttää

Aikuisilla on aika vähän vaikutusta siihen, miten nuori valitsee kaverinsa, sanoo nuorten kaverisuhteista väitöskirjan tehnyt Riikka Korkiamäki Tampereen yliopistosta. – Nuori haluaa tehdä itse omat päätöksensä. Hänelle on tärkeää, että kavereilla on sama arvomaailma, ja että he suhtautuvat samalla tavalla esimerkiksi päihteisiin ja koulumenestykseen. Toinen tärkeä asia on se, että kaverit tuntuvat hengenheimolaisilta, joiden kanssa on hyvä olla. Vanhempien kannattaa olla varovaisia sanoissaan, vaikka lapsen kaverivalinnat eivät miellyttäisi. Kavereiden haukkuminen saattaa lapsesta tuntua siltä, että vanhemmat arvostelevat hänen valintojaan. Lapselle voi tehdä hyvää tutustua erilaisiin ihmisiin ja perheisiin, vaikka ne eivät vanhempia miellyttäisi. – Yleensä nuoret osaavat tehdä valintansa perheen arvojen ja moraalikäsityksen mukaisesti. Useimmat nuoret ovat fiksuja ja tietoisia omista valinnoistaan, eivätkä vain ajaudu johonkin porukkaan. Korkiamäen mielestä myös vanhempien huonoina pitämissä kaveriporukoissa voi olla hyviä puolia, kuten keskinäistä solidaarisuutta ja sosiaalista tukea. Hän muistuttaa, että vanhempien on puututtava asiaan, jos he epäilevät alaikäisiä esimerkiksi päihteiden käytöstä. Mutta  silloinkin on hyvä aloittaa keskustelulla. – Vanhemmat voivat vaikka kysyä lapseltaan, onko heidän huolensa lapsen kavereista aiheellinen. Kun asioita lähestyy kiinnostuksen eikä kyttäämisen kautta, lopputulos on parempi. Huolta ilman syytä?

Joskus olen puuttunut kaverisuhteisiin, jos kiusaaminen on yltiöpäistä, ja tilanne kärjistyy niin pahaksi, että oma lapsi on neuvoton. Muuten en pidä siitä, että aikuiset söhräävät joka asiassa ja uskovat vain omaa lastaan. Puuttumisessa kannattaa olla varovainen, mutta keskustelu kannattaa aina ja mielellään silloin, kun kaverisuhteissa ja kotona on menossa hyvä vaihe. Minna Oulasmaa neuvoo puhumaan lasten kanssa myös yleisellä tasolla siitä, millainen on hyvä ystävä. Myös oma lapsi voi olla se, joka on kaverin vanhempien mielestä huonoa seuraa. Hetkellinen yksinäisyys ei ole aina huonoin vaihtoehto, vaikka se pelottaa lapsia ja nuoria, samalla tavalla kuin vaikka eroavia aikuisia. – Joskus lapsi saattaa roikkua kaveriporukassa siksi, että pelkää yksinäisyyttä ja sitä, ettei saa uusia kavereita. Silloin kannattaa yrittää nostaa lapsen itsetuntoa kehumalla häntä. Tutkija Riikka Korkiamäki muistuttaa, että lapsi hakee kaveriporukasta aina jotain, mitä hän tarvitsee. Vanhempien kannattaa miettiä, mistä lapsi löytää esimerkiksi kavereilta saamansa tuen, jos jättää porukan. – Toisaalta nuorilla on nykyään yhden sijaan useita eri kaveriporukoita. Se on yleensä hyvä asia, sillä eri porukoista saa ja oppii erilaisia asioita. Hän toivoo, että vanhemmat myös luottaisivat nuoriinsa ja näkisivät myönteiset asiat kielteisten ohella. Elämme huolipainotteista aikaa ja olemme usein huolissamme ilman syytä. Ehkä oma lapsi osaa kuitenkin valita itselleen juuri ne sopivimmat kaverit. Lukijat kertovat:  Mitä teet, jos et pidä lapsesi kaverista? ”Olen puuttunut tilanteeseen. Lapselle ja hänen kaverilleen on selitetty kauniisti, miksi ystävyyssuhde ei näytä toimivan ja ehdotettu taukoa. Se on toiminut, eikä myöhemmin ole ollut tarvetta palata liian läheisiksi. Tästä on aikaa kaksikymmentä vuotta ja nyt tiedän, että me vanhemmat toimimme tilanteessa oikein, vaikkei se ollutkaan helppoa.” ”Annan lapsen itse ymmärtää, ettei kaverisuhde toimi. Tai jos toimii, kunnioitan tilannetta. Yritän olla puuttumatta ja arvostelematta.” ”Lapsellani on ystävä, joka lätistää ja mollaa häntä. Tyttäreni kärsii asiasta ja ottaa välillä hajurakoa ystäväänsä. Olen kannustanut tytärtäni puhumaan asiasta ystävälleen. Olen erittäin ylpeä, että lopulta hän teki niin. Se, että ystävykset ratkaisivat asian keskenään, on kasvattavaa.” ”Olen ystävällinen ja asiallinen niin kuin aikuisen kuuluukin. Vanhemmat eivät voi valita lapsensa kavereita. Lasten maailmassa on  arpeeksi kiusaamista ja syrjimistä ihan ilman vanhempien mallia.” ”Hän saa tulla käymään, mutta mölymusat jää meillä soittamatta. Talossa ollaan talon tavalla. Suvaitsevuudella pärjää pitkälle, vaikka olisi erilaiset tavat. Toivottavasti kannustan omalla esimerkilläni lapsiani hyväksymään eri tavat toimia.” ”Olen yrittänyt pitää mielipiteeni omanani. Olen puhunut lapselleni vain tilanteessa, jolloin kaveri on tehnyt jotakin sellaista, mitä en hyväksy.” ”Tällaisia ongelmia ei ole ollut. Pikemminkin päinvastoin. Nyt, kun lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa, huomaan nauttivani lomista ja juhlapyhistä, jolloin sekä omat lapset että heidän vanhat kaverinsa tapaavat toisiaan. Minäkin saan tavata nuoria aikuisia, joiden kasvua olen päässyt seuraamaan lapsesta asti.” Lue lisää: Riikka Korkiamäki, Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa (Tampereen yliopisto 2013).