
Yötön yö ja vaaleanpunainen auringonlasku lumosivat hongkongilaismuotoilijan: ”Suomessa olen voinut kokea asioita enemmän aisteillani”
Puun muotoilu on hongkongilaiselle muotoilijalle Didi Ng Wing Yinille sekä työ että harrastus. Opinnot Aalto-yliopistossa ja metsän lähellä asuminen ovat antaneet hänelle tilaisuuden tutustua puuhun uudella tavalla.
Kuinka päädyit opiskelemaan ja töihin Suomeen, Didi Ng Wing Yin?
Opiskellessani teollista muotoilua Hongkongissa tein ensimmäisen tuolini. Päätin ryhtyä huonekalusuunnittelijaksi ja tein sittemmin työtä sisustussuunnittelijana. Vuonna 2015 olin Tukholman huonekalumessuilla, missä ihastuin Aalto-yliopiston opiskelijoiden tuoleihin. Päätin hakea samaan oppilaitokseen.
Aalto-yliopistossa tein sivuaineopintoja myös veistosten tekemisestä. Siitä asti olen pyrkinyt yhdistämään huonekalujen ja veistosten tekemisen kaksi hyvin erilaista näkökulmaa ja rakentanut omaa tyyliäni. Nautin taiteen tarjoamasta vapaudesta.

Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?
Teen uusia huonekalusarjoja ja veistoksia puusta. Ne tulevat olemaan tänä vuonna esillä kahdessa galleriassa Helsingissä. Uudet projektini tulevat olemaan jatkoa tai muunnoksia aiemmin tutkimistani tekniikoista. Kun luon töitäni, saan aina uusia ideoita ja tasapainoilen estetiikan ja toiminnallisuuden välillä.
”Elinympäristöni ja täällä kokemani asiat vaikuttavat luovuuteeni hyvällä tavalla.”

Tukholman kalustemessuilla helmikuussa sait Vuoden nouseva tähti -palkinnon. Miltä tuntui?
Olen todella iloinen siitä, että sain edustaa Suomea ja kiitosta työstäni. Se rohkaisee kovasti, koska suunnittelen jääväni Suomeen. Elinympäristöni ja täällä kokemani asiat vaikuttavat luovuuteeni hyvällä tavalla.
En silti usko, että palkinto vaikuttaa siihen, miten teen työtäni. Pikemminkin se rohkaisee pysymään polulla, jonka olen löytänyt.
”Ajattelen, että puuta pitää kunnioittaa sen sijaan, että näkisi sen vain materiaalina.”
Kuvaile suhdettasi puuhun.
Puu on materiaali, joka on inspiroinut minua paljon. Suomessa puiden ympäröimänä eläminen on muuttanut suhdettani niihin. Ajattelen, että puuta pitää kunnioittaa sen sijaan, että näkisi sen vain materiaalina.
Yritän olla pakottamatta sitä joksikin. Katson jokaista kappaletta ja pyrin tuomaan sen kauneuden esiin.

Yllätyitkö jostain Suomessa?
Keskikesän pitkistä päivistä! Kerran uin meressä auringonlaskun aikaan. Vaaleanpunainen taivas heijastui mereen, joka oli aivan tyyni. Se oli mahtavaa.
Suomessa olen muutenkin voinut kokea asioita enemmän aisteillani kuin Hongkongissa, tutustua puun kasvuun ja tekstuureihin. Olen alkanut ajatella, että osana luontoa meidän pitäisi elää sen virtausten mukaan mutta ei puuttua niihin liikaa.

Kuka Muotoilija ja taiteilija Didi Ng Wing Yin, 35, asuu Helsingissä.
Koulutus Teollinen muotoilija Hongkongista, sisustusarkkitehti Aalto-yliopistosta 2023.
Ura Luonut yrittäjänä huonekaluja ja veistoksia. Lisäksi tila- ja sisustussuunnittelua.