Kaisa ja Antti Rundelinille koti on ennen kaikkea tunneasia. Tehdessään Oulun Hietasaaressa sijaitsevan huvilan ostopäätöstä pariskunta ei miettinyt talon mahdollisia rakennusvirheitä tai sen vuosikymmenien aikana kokemia kolhuja. He olivat valmiita tarttumaan lempeästi ja rohkeasti unelmaan. Se vaati opettelua, kokeiluja ja tunnusteluja siitä, mitä talo halusi paljastaa heille kiehtovasta tarinastaan.
Villa Impiiria on kulttuurihistoriallisesti arvokas suojelukohde, mikä antoi tietyt reunaehdot korjaustöille. Kaisa ja Antti halusivatkin säästää vanhaa niin paljon kuin mahdollista, joten se minkä he joutuivat rakentamaan uudestaan, tehtiin vanhojen rakennuspiirustusten avulla alkuperäistä kunnioittaen.
Kun Kaisa ja Antti tekivät kaupat kesällä 2011, heidän tavoitteensa oli päästä muuttamaan jouluksi kotiin. Toive toteutui, kun yläkerta väliaikaisine keittiöineen valmistui.
– Saimme erityisen joulun. Oli kaunista, kotoista ja lämmintä. Ihastelimme pihan kuurapuita ja pienissä ikkunaruuduissa kukkivia jääkidekukkia, Kaisa Rundelin muistelee.
Piipusta tuprusi kutsuvasti savu.
Joulu muuttui nopeasti arjeksi, kun remontti pyhien jälkeen jatkui alakerrassa. Siellä piti saada vanhat hirsiseinät esiin, ja koko perhe osallistui useiden tapetti- ja pahvikerrosten pois repimiseen. Antin mielestä hirsiseinien paljastaminen on viisasta, esteettistä ja ekologista.
– Hirsi on kuin puuvillapaita ihoa vasten.
Ne seinät, jotka eivät ole hirsipintaisia, ovat puukuitulevyn ja paperitapetin peitossa. Uudet tapetit he valitsivat vanhojen tapettikerrosten perusteella Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan valikoimista.
– Emme tahtoneet kuitenkaan museoida taloa tietylle aikakaudelle, vaan halusimme tapettien miellyttävän myös silmää.
Lähes kaikki huvilan lankkulattiat kulumineen ovat alkuperäiset. Niiden valkoinen sävy valittiin piharakennuksesta lattiapurujen seasta löytyneen vanhan maalipurkin värin perusteella. Vain keittiön ja yläkerran lankkulattia jouduttiin uusimaan.
Nyt kun perhe on asunut kodissaan neljä vuotta, heistä tuntuu, että ovat asettuneet osaksi huvilan tarinaa. Oma kertomus taloon piirtyy selkeimmin remontin muodossa. Se jatkuu aina jossain kohti taloa.
– Jos se ei ole vanhan kaivamista esiin, se on jo jonkin korjatun paikan huoltamista, talon isäntä kertoo.
– Vaikka elämä vanhassa talossa on tunnelmallista ja kotoista villasukissa, se on myös työläämpää kuin kerrostaloelämä, Kaisa sanoo.
On halonhakkuuta, uunien ja hellan lämmittämistä. Ehkä kylmimpinä vuodenaikoina myös putkien sulattamista tai niiden sulana pitämistä. Keväällä ryhdytään kunnostamaan pihaa. Vaikka työtä riittää, se on hyvällä tavalla koukuttavaa – jotain, josta ei ole paluuta entiseen. Tunnelmasta ei hevillä luovuta.
Vaikka taloon on pikkuhiljaa palautettu sen alkuperäisiä piirteitä, oli päivänselvää, ettei esimerkiksi pihan perällä olleita pesutiloja ryhdytä kunnostamaan. Sen sijaan tehtiin modernit kylpyhuoneet asuintiloihin.
– Viime kädessä elämä pyörii kuitenkin arjen ympärillä, Kaisa sanoo.
Kaisa ja Antti lupasivat ostaessaan huvilan muuttaa sen paitsi kodiksi myös taiteiden taloksi. Haaveissa on rikastuttaa paikallista kulttuurielämää pitämällä kynnys matalana ja ovi avoimena kaiken kansan taide-elämyksille. Huvila on ehtinyt jo toimia konsertti- ja joogasalina sekä voimauttavan tanssin esiintymispaikkana.
Piharakennus on tarkoitus remontoida ympärivuotiseksi taiteilijaresidenssiksi, ja ehkä jo tulevana kesänä aukeaa taidekahvila, yksi leipomisesta innostuneen Kaisan unelmista.
Sen lisäksi, että perhe aikoo järjestää taidetapahtumia, se suunnittelee myös hetken hengähdystaukoa remontoimisesta. Olisi ihanaa nauttia läheisistä puistoista ja metsistä sekä seikkailla lähialueella sijaitsevissa hylätyissä huviloissa.
– Aavan syntymän jälkeen tuntuu, kuin aurinko olisi paistanut joka päivä, Kaisa huokailee.
Valoisaa tunnelmaa luovat myös kynttilät. Ne palavat koko ajan kaikkialla. Pönttöuunitkin lämpenevät päivittäin, varsinkin talvisin. Kylmät talvet ja toisinaan pitkiksi venyneet työpäivät ovat opettaneet Antin tehokkaaksi lämmittäjäksi.
– En enää jaksa valvoa uunin lämmittämisen jälkeen siihen asti, että hiillos hiipuu mustaksi. Olen ratkaissut ongelman kannellisella peltiämpärillä. Nostan vielä punaisena hehkuvat kekäleet uunin pesästä sinne, hän sanoo.
Läänintaiteilija tarttuu viuluunsa ja soittaa rouvalleen ja pienelle tyttärelleen Romanssin: ”Sua vain yli kaiken mä rakastan sinä taivaani päällä maan. Minä maiset murheeni unohdan sinisilmiis kun katsoa saan”.
Kaisa hymyilee lämpimästi miehensä laululle ja suukottaa pikkuistaan. On selvää, että tässä huvilassa osataan nauttia arjen pienistä onnenhetkistä.
Lisätietoja: Villa Impiiria
