13 neliön koti – Hilma muutti ensimmäiseen omaan asuntoonsa 15-vuotiaana

Suuren ikkunan eteen on asetettu muhkea sänky, ja värikkäät Mari­mekon Siirtolapuutarha-verhot hallitsevat pientä huonetta. Seuraavaksi katse kiinnittyy tummaan sähköpianoon sekä taide­julisteilla ja piirustuksilla tapetoituun seinään. Edelfeltiä, Järnefeltiä, omia ja kavereiden töitä sulassa sovussa. Tältä näyttää Hilma Härkösen, 16, eka oma koti.

– Tykkään tästä huoneesta. Huonekaluissa on tummaa puuta, verhoissa on väriä ja julisteissa paljon vihreitä sävyjä, Hilma kertoo tyytyväisenä.

Hilma on asunut Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin solukaksiossa puolisen vuotta. Siitä lähtien, kun opinnot helsinkiläisessä Kallion lukiossa alkoivat.

Elokuussa 2021 Hilma pakkasi vanhempiensa ja isoveljensä Onnin kanssa pienen muuttokuormansa henkilöauton tavaratilaan ja peräkärryyn lapsuudenkotinsa pihamaalla Imatralla. Sängyn ja pianon lisäksi mukaan mahtui pieni kierrätyskeskuksesta ostettu kirjoituspöytä, isovanhempien vanhoja pinnatuoleja, vaatteita, taidetarvikkeita ja astioita.

Perillä Helsingissä sisustus täydentyi vielä Tori.fistä ostetulla kapealla ja korkealla kirja­hyllyllä.

Muuttohetkellä Hilma oli vielä 15-vuotias. Äiti Sari Härkönen myöntää, että kuopuksen päästäminen yksin maailmalle kovin nuorena jännitti ja huoletti.

– Tosin Hilman isoveli oli tehnyt saman viisi vuotta aiemmin. Hänkin kävi lukion Kalliossa. Onni oli tehnyt suostuttelussa jo sen suurimman työn, Sari sanoo.

– Ei ollut oikein perusteita kieltää samaa Hilmalta. Näin kyllä, miten paljon hän sinne halusi. Hilmalla oli selvä päämäärä.

Teatteria, musiikkia ja tanssia harrastaneelle yläasteikäiselle Hilmalle Kallion lukio oli unelmien täyttymys. Isoveli Onnin kertomukset koulusta ja vierailut Onnin vanhojen tansseissa ja esityksissä vahvistivat Hilman haavetta entisestään.

– Kallion lukio oli kaikkea, mitä osasin toivoa. Ilmaisuaineita, luovuutta, vapaamielisyyttä, tyttöpareja ja poikapareja vanhojen tansseissa. Jotain ihan muuta kuin Imatra ja homovitsejä kertovat luokkakaverit, ­Hilma kertoo.

Äidin mukaan juuri kuopuksen lähtö on tuntunut. Kun koti on hiljainen, on aikaa kantaa huolta siitä, miten tyttärellä suuressa kaupungissa menee.

Äiti ja tytär ovatkin sopineet, että puhelin pirisee päivittäin, tai ainakin lähes päivittäin. Huolta helpottaa, kun kuulee ja välillä näkeekin, millä mallilla asiat Helsingissä ovat. Puhelimessa Hilma kertoo niin päivän puuhansa kuin sen, mitä koulussa oli ruuaksi. Välillä Sari ja Hilma ratkovat yhdessä arkisia ongelmia. Miten varata aika hammaslääkäriin? Tai miten sitä tiettyä ruokaa laitettiinkaan?

Puhelin soi myös, jos tulee ikävä.

– Jos on vaikka ollut koulussa rankkaa ja on koeviikko tulossa, niin saattaa koti-ikävä tulla. Silloin kaipaisi vanhempien huolenpitoa, Hilma kertoo.

Välillä hän ikävöi myös vanhaa ystävä­porukkaansa. Tuntuu haikealta, miten Imatralla kaverien elämä rullaa eteenpäin, ilman Hilmaakin.

Hilma sai kultaköynnöksen tupaantuliaslahjaksi kaveriltaan. ”Vaikka kasvi on pieni, se on minulle tärkeä. Elollinen olento, jonka hyvinvoinnista olen vastuussa”, Hilma tuumaa.

Muuttoon Hilma alkoi valmistautua jo hyvissä ajoin ennen yhdeksännen luokan yhteishaun alkamista. Hän toivoi syntymä­päivä- ja joululahjoiksi kodin tavaraa, astioita, liinavaatteita.

Oman huushollin kokoaminen tuntui ihanan kutkuttavalta. Lahjapaketista paljastunut paistinpannu oli enemmän kuin paistinpannu. Se oli lupaus tulevasta vapaudesta ja itsenäisyydestä.

Aarteensa Hilma pakkasi pahvilaatikkoon varastoon odottamaan h-hetkeä.

– Tunnistin Hilmassa sen saman riemun, jota itse tunsin, kun muutin 18-vuotiaana omilleni, Sari sanoo.

Kun lukiopaikka Kalliossa varmistui kesäloman toisella viikolla, alkoi Hilma kartuttaa myös taitoja, joita omillaan asuessa tarvitsee.

– Äiti piti minulle koulutusta pesukoneen käytöstä. Hän kertoi, miten lakanat pitää pestä säännöllisin väliajoin ja biojäte muistaa tyhjentää. Kotona en ollut juurikaan aiemmin kotitöitä tehnyt, vaan mennyt enemmän palvelu pelaa -meiningillä. Kävin kotona vain tekemässä läksyt ja syömässä. Harrastuksia oli niin paljon, Hilma kertoo.

Nyt puolen vuoden yksinelon jälkeen monista kodin töistä on tullut jo rutiinia. Uusia taitojakin on karttunut. Hilma on muun muas­sa pessyt ikkunan ja vaihtanut lampun isän antaessa neuvoja puhelimitse. Ruokien maustaminenkin sujuu nyt paremmin kuin alkusyksystä.

Hilma kuitenkin myöntää, että välillä kaiken hoitaminen yksin väsyttää. Jos ruoka­kaappi on tyhjä, kun tulee illalla kotiin, on pakko jaksaa lähteä kauppaan. Tai pienessä flunssassa pitää itse laittaa ruokaa ja tiskata.

Lapsuudenkodista tuotu sähköpiano on Hilman tärkein esine. Hän on soittanut samaa soitinta yhdeksänvuotiaasta. Koskettimien tuntu on tuttu ja turvallinen.

Kaikkein rankinta omilleen muuttamisessa on ollut se, että kaikki on uutta. Ei vain kotitöiden tekeminen, vaan kaikki muukin. Arjen rytmi on toinen, ihmiset ovat uusia ja koko kaupunki on aluksi vieras.

– Ensimmäisinä päivinä sekoilin julkisessa liikenteessä ja menin väärään bussiin. Vieläkin tuntuu, että Helsingissä oleminen on pieni kulttuurisokki joka päivä. Kaikki on vähän eri tavalla kuin Imatralla, Hilma pohtii.

Hilman muuttaessa Helsinkiin lähimmät tutut aikuiset olivat Vantaalla asuvia sukulaisia. Sittemmin tukiverkosto on kasvanut.

Lukiossa koulupsykologi ja kuraattori vetävät muualta muuttaneiden tukiryhmää. Apua ongelmiin saa niin ryhmän aikuis­vetäjiltä kuin lukiokavereilta, joilla on samanlaisia kokemuksia. Tukea saa myös kavereilta. Lähellä asuvan ystävän äiti on vakuuttanut, että ruoka­pöydässä on aina Hilmallekin tilaa.

– Kämppikseni kanssa en ole hirveästi jutellut. Emme juurikaan edes näe toisiamme. Mutta kyllä meistäkin olisi varmasti toisillemme apua tiukassa paikassa. Jos toinen sairastuisi, voisi toinen käydä kaupassa, Hilma arvelee.

­Yhteisen keittiön jääkaapissa Hilman tavarat ovat oikealla, kämppiksen vasemmalla. Sama jako toimii myös ruokakaapeissa ja kylpyhuoneessa.

Tori.fistä ostetussa kirjahyllyssä nököttävät tärkeät tavarat: taidetarvikkeet, meikit, korut ja lautapelit.

Vielä viime syksynä Hilma taittoi kahden ja puolen tunnin junamatkan Helsingistä Imatralle ja takaisin joka viikonloppu. Nyt visiitit vanhempien luokse ovat harventuneet keskimäärin kertaan kuukaudessa.

– Olen huomannut, että myös puhetapani on muuttunut. Kun alkusyksystä sanoin meneväni kotiin Imatralle, sanon nyt lähteväni kotiin Helsinkiin, Hilma sanoo.

Solukämppä tuntuu nyt kodilta.

Parasta omassa kodissa on Hilman mielestä vapaus ja oma tila. Oman soppensa saa laittaa ja järjestää juuri niin kuin haluaa. Pianoa saa soittaa omassa rauhassa, ei olohuoneessa muiden kuunnellessa. Ja saa olla juuri niin sotkuinen tai siisti kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Muutaman kuukauden aikana Hilma on oppinut, että hän nauttii siisteydestä ja järjestyksestä.

Toinen asia, jonka Hilma on oppinut, liittyy yksin olemiseen: vaikka olisi yksin, ei ole hyvä olla yksinäinen.

Yleensä koulupäivien jälkeen Hilma suuntaakin kavereiden kanssa viettämään aikaa yhdessä. Monesti tie vie keskuskirjasto Oodiin, jossa kaverukset tekevät yhdessä läksyjä tai pelaavat pelejä.

Välillä kaverit tulevat porukalla Hilman luo. Ilta kuluu vaikkapa yhdessä ruokaa laittaessa.

– Olen huomannut, että minun kotini on monelle vähän kuin turvapaikka. Tänne voi tulla, jos on vaikka kotona vaikeaa, Hilma selittää.

Uudelle paikkakunnalla muuttamisessa ja omillaan asumisessa Hilmaa on eniten ihmetyttänyt se, miten nopeasti hän on löytänyt luotetun ystävä­piirin. Äiti osti Hilmalle Marimekon Siirtolapuutarha-verhot. Onni-velikin sai valita aikoinaan hienot verhot ensimmäiseen omaan kotiinsa.

Hilma on oppinut myös vetämään rajoja. Hän uskaltaa sanoa kavereille ei, jos haluaa viettää kotona aikaa omissa oloissaan. Yksin ollessaan Hilma tekee koulu­töitä, soittaa sähköpianoa, piirtää tai katselee Tiktokia ja Youtubea.

Nyt elämä mahtuu hyvin 13 neliöön ja kämppäkaverin kanssa jaettuun keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Hilma uskoo, ettei aikuisenakaan havittele suurta lukaalia ja omaa pihaa.

– Tykkään siitä, että neliöitä on juuri sen verran kuin tarvitsee. Pieni tila on helppo pitää hallinnassa, järjestyksessä ja siistinä. Voisin hyvin kuvitella itseni aikuisena asumaan pienessä kerrostaloasunnossa, Hilma sanoo.