Avotakka

Henna ja Pekka remontoivat vanhasta kaupasta ajattoman kodin ja kahvilan Suomenlinnassa: ”Vaikka olen töissä, koti on vain ovenavauksen päässä”

3


Henna ja Pekka remontoivat vanhasta kaupasta ajattoman kodin ja kahvilan Suomenlinnassa: ”Vaikka olen töissä, koti on vain ovenavauksen päässä”

Talvikaudeksi Suomenlinna hiljenee satumaailmaksi, jonka vain sen asukkaat pääsevät kokemaan. Heihin kuuluvat Väänäset, jonka perheen lapset ovat Suomenlinnan asukkaita jo viidennessä polvessa. Saarelle muuton yhteydessä perheen äiti Henna vaihtoi uraansa ja avasi kodin viereen oman kahvilan.
Teksti Jonna Kivilahti
Kuvat Krista Keltanen

Haave palaamisesta Suomenlinnaan kyti pitkään Pekka Väänäsen, 44, mielessä, sillä hän oli asunut Helsingin edustalla sijaitsevan merilinnoituksen maisemissa puolet elämästään. Kun hänen siskonsa muutti viitisen vuotta sitten perheen vanhoille kotikulmille, myös Pekka ja hänen vaimonsa Henna, 41, alkoivat tosissaan harkita asiaa.

Perheen koti remontoitiin lopulta Suomenlinnan entiseen kauppaan. Neliöitä asunnossa on 135. Samalla, kun Väänäset päättivät muuttaa tytärtensä Siirin, 10, ja Oonan, 8, kanssa Suomenlinnaan, Henna päätti vaihtaa ammattia. Heidän lapsensa edustavat linnoitussaarilla jo suvun viidettä polvea.

Henna, kuinka Suomenlinnaan muutto järjestyi?

Sopivan kodin löytäminen vei vuosia. Suomenlinnan asunnot ovat pääosin vuokrattavia, mutta me haaveilimme omasta talosta, jotta saisimme remontoida sen haaveidemme mukaiseksi.

Saarille muuttaminen oli monen päätöksen kokonaisuus. Jätin historian- ja uskonnonopettajan työni ja aloitin uuden ammatin opiskelun. Valmistuin viime keväänä leipuri-kondiittoriksi. Opinnot mahdollistivat uranvaihdon: perustin kotimme yhteyteen Cafe Silo -kahvilan, joka on myös lounaspaikka.

Oli valtavan tärkeää, että lapset saivat paikat Suomenlinnan koulusta. Nyt samanikäiset serkukset voivat käydä koulua samoilla luokilla, ja me asummekin naapuritaloissa.

Henna halusi keittiöön suuren saarekkeen, jonka ääreen mahtuu leipomaan, tekemään läksyjä ja syömään lounasta koko perheen voimin. Hayn baarituolit ovat Finnish Design Shopista. Keittiö kivitasoineen on Noblessan mallistosta, Tine K Homen valaisimet ja messinkivetimet Tiirinkosken tehtaasta. Henna ja Pekka saivat remontoida raakatilasta ison avaran tilan, jossa on keittiö, ruokailutila ja olohuone. Ruokasalin reunaan jäi tila työpisteelle. Vanha Billnäsin kirjoituspöytä kuului Pekan lapsuudenkodin kalustukseen. Nojatuoli on Tiirinkosken tehtaasta.

Millaista on asua maailmanperintökohteessa, jossa käy paljon matkailijoita ja retkeläisiä?

Olemme vierailleet saarella usein Pekan sisaren perheen luona. Siksi minulle oli aivan selvää ennakkoon, että lautalla ja Suomenlinnassa on aina turisteja, oli kesä tai talvi.

Kesällä saarilla käy aikamoinen hulina, mutta me olemme löytäneet oman kallionkolomme, jonne turistit eivät osaa. Talvella taas alueen hiljaisuus ja meren ympäröimänä oleminen ovat uskomaton kokemus. Asukkaat ovat hitsautuneet tiiviiksi yhteisöksi, ja he ottivat meidät heti sydämellisesti vastaan.

Millaisen kodin löysitte?

Kyseessä on vanha kauppa, joka on rakennettu alun perin 1880-luvulla ja laajennettu 1980-luvulla. Kauppiasperhe lienee asunut talon yläkerrassa. Kauppa lopetti toimintansa vuonna 2006, ja tila jäi pitkäksi aikaa tyhjilleen. Kahvilani on vanhassa kaupassa, ja kotimme on sen varaston ja takahuoneen paikalla. Myös keittiömme oli ennen osa kauppaa, ja lihatiskin paikka oli nykyisen ruokailutilan ja olohuoneen välissä.

Sohvat hankittiin Vepsäläiseltä jo edelliseen kotiin. Skannon matto on lainassa naapurissa asuvalta Pekan siskolta. Henna ja Pekka puhkaisivat lisää ikkunoita ja saivat olohuoneesta jopa kuviteltua valoisamman. Nojatuoli, sohvapöydät, taljat ja messinkivalaisin ovat Tiirinkosken tehtaasta. Musta Tolomeo-valaisin on Artemiden. Koko kodin lattia on Timberwisen parkettia. Artekin ruokapöytä, tuolit ja valaisimet ovat kulkeneet Pekan mukana poikamiesboksista lähtien. Matto on Classic Collectionin. Seinän sävy on Kalklitir-kalkkimaalin Winter Primo.

Miten vanha kauppa muuntui lapsiperheen kodiksi?

Eniten pohdittavaa meillä oli tyhjän raakatilan muuttamisessa toimivaksi kodiksi. Mietimme pohjaratkaisun uusiksi oman perheemme tarpeisiin sopivaksi. Halusimme, että olohuone, ruokailutila ja keittiö ovat yhtä suurta tilaa ja makuuhuoneet sivulla omassa rauhassaan.

Puhkaisimme lisää ikkunoita varaston seiniin saadaksemme enemmän luonnonvaloa olohuoneeseen ja makuutilaan. Uusimme kaikki pinnat, putket ja sähköt. Remontoimme vuoden ajan, samalla myös kahvilan. Maalisävyjen ja tapettien valinnassa sain apua muotoilija Susanna Klimoffilta. Sisustamisen valinnoissa sain inspiraatiota ja tukea Tiirinkosken tehdas -sisustuskaupan omistajalta Nina Toivoselta.

Vanhempien makuuhuoneeseen puhkaistiin muutama ikkuna, joiden ansiosta tila kylpee valossa. Päätyseinässä on Rebel Wallsin kuvatapetti. Vuoteen tekstiilit toistavat harmaan ja valkoisen sävyjä. Verhot, Bedmill. Vuodevaatteet, Tiirinkosken tehdas. Messinkinen valaisin on Tine K Homen. Oonan huoneessa on valkoisen ja beigen sävyjä. Artekin pyöreän pöydän Henna ja Pekka hankkivat jo ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Harmaa tapetti on Ferm Livingin. Siirin huoneen verhot Henna teetti Bedmillissä. Matto on Classic Collectionin. Tytöt saivat itse valita tapetit ja päätyivät samaan Ferm Livingin kuosiin. Oonan valinta oli beige ja Siirin harmaa.

Vaikuttiko historiallinen miljöö sisustukseen?

Halusimme tehdä ajattomia ja laadukkaita ratkaisuja. Sisustuksen pitää kestää aikaa yksin sen takia, että asumme saaressa. Turhaan ei viitsisi kuljettaa tavaraa saaren ja mantereen välillä. Monet kalusteista tuotiin vanhasta kodistamme Helsingin Tammisalosta, mutta uuttakin on hankittu varta vasten tänne.

Mitä Suomenlinnassa asuminen vaatii? Olette lauttamatkan päässä Helsingin keskustasta.

Vaatii totuttelua, että on aina riippuvainen lautasta ja sen aikatauluista. Kesäisin lautta kulkee melkein tauotta, mutta talviaikaan se pitää jopa tunnin taukoja. On aika lailla omasta asenteesta kiinni, miten suhtautuu olosuhteisiin. Me olemme ottaneet lauttamatkat osana arkea. Kaikki tavarat pitää kantaa, ja monenlaista pitää muistaa, ettei heti tarvitse tehdä uutta reissua.

Osa lasten harrastuksista on mantereen puolella, joten yritän samalla hoitaa hankintoja. Isossa Mustasaaressa on kauppa ja muita palveluita, eli pärjäämme vallan hyvin satunnaisilla mantereella käynneillä.

Erityishuomion sai toimivuus. Vanhempien makuutilan ja lastenhuoneiden välissä on suuri tila saunalle ja kylpy- ja kodinhoitohuoneelle. Kylpyhuone on laatoitettu kalanruotoladonnalla, johon Henna sai idean Mikkelin asuntomessuilla. Laatat ovat Kaakelikeskuksesta ja kalusteet Rakentajan Talocenteristä. Pekan ideoiman saunan tumma sävy syntyi savusaunan­sävyisellä saunapaneelilla. Luonnonvalo luo ihanan tunnelman saunahetkelle. Eteisen pikkuvessa sai Cole & Sonin veikeän Pompeian-tapetin. Kodinhoitohuone on vaalea ja valoisa. Kaapistot ovat Rakentajan Talocenteristä ja messinkiset vetimet Tiirinkosken tehtaasta.

Miten oma työarkesi nyt sujuu?

Minulle oli selvää, että työni olisi sopeuduttava saaressa asumiseen, kun Pekan kanssa leikimme ajatuksella muutosta. Ajatus siitä, että molemmat vanhemmat olisivat mantereella lautan aikataulujen varassa ja lapset saarella koulussa, tuntui stressaavalta.

Kaikki loksahti paikoilleen, kun vanha kauppa tuli myyntiin ja keksimme kahvila-ajatuksen. Avasin Cafe Silon viime helmikuussa. Nyt olen kodin tuntumassa koko päivän, ja lapset tulevat suoraan koulusta kahvilaani välipalalle ja läksyjä tekemään. Vaikka olen töissä, koti on vain oven avauksen päässä.

”Lapset tulevat suoraan koulusta kahvilaani välipalalle ja läksyjä tekemään.”

Mikä on parasta Suomenlinnassa asumisessa?

Saaressa asuminen on upeaa, ja luonto on läsnä kaiken aikaa. Ympäristö on esteettinen. Vaihtuvat vuodenajat näyttävät luonnon aina erilaisena, ja meri on kuin loppumaton näytelmä edessämme. Helsingin keskusta on silti aivan vieressä.

Voisitko enää kuvitella asuvasi muualla?

Tuntuu siltä, että olemme tulleet jäädäksemme. Perheen pitkä historia Suomenlinnassa oli tärkeä osa päätöstä muuttaa takaisin. Lapsemme saavat kokea samanlaisen lapsuuden kuin heidän vanhempansa, isovanhempansa ja heidän vanhempansa aikanaan.

Cafe Silo on aivan lauttarannan tuntumassa. Kahvilan nimi tulee Hennan suvun tilalta. Sieltä on kotoisin myös hänen isoäitinsä vanha, suvussa kulkenut leipäjuuri, jonka Henna onnistui herättämään henkiin. Kahvilassa on nyt tarjolla juuresta leivottua ruisleipää ainakin satunnaisesti. Moderneilla jujuilla tehtyjen leivonnaisten lisäksi Cafe Silosta saa keittolounasta. Koti keskustan tuntumassa mutta eristyksissä saarella. Suomenlinna on hiljentynyt talveksi turisteista, mutta lautta kulkee ympäri vuoden.

Hennan top 5 Suomenlinnassa

1. Suomenlinnan talvi.

Suurin osa pitää Suomenlinnaa kesäkohteena, mutta talvisaikaan saarella on rauhallista ja vaikuttava tunnelma.

2. Suomenlinnan kirjasto

Helsingin pienimmässä kirjastossa järjestetään tapahtumia, näyttelyitä ja kirjailijatapaamisia.

3. Kuivatelakka

Suomen vanhin ja edelleen toiminnassa oleva allastelakka on näkemisen arvoinen.

4. Lelumuseo

Vanhat nuket, nallet ja leikkikalut ovat niin kauniisti esillä, että museossa hujahtaa helposti tunti tai pari.

5. Cafe Silo

Oma, tunnelmallinen kahvilani sijaitsee lauttarannan tuntumassa. Tuoretta kahvia ja itse tehtyjä leivonnaisia.

Julkaistu: 8.11.2018