”Liikutumme joka kerta, kun satunnainen ohikulkija luulee meidän kunnostaneen vanhan talon” – lapsiperheen uusi hirsitalo on hurmaava hämäys
Toimittaja Henna Helne perheineen kaipasi vastapainoa kaupunkielämälle ja rakensi maalle kakkoskodiksi hirsihuvilan, jonka ei ole tarkoituskaan näyttää uudelta.
Koti: Vuonna 2019 valmistunut hirsitalo Asikkalassa, 6 h + k + s ja lasiveranta, 180 m².
Täällä asuvat: Henna Helne, puoliso Pauli ja lapset Julius, Linus ja Amos.
Seuraa somessa: @hennahelne
Oli alusta asti selvää, ettei pelkkä kesämökki riittäisi meille. Vuonna 2013 olimme vielä lapseton nuoripari, mutta haaveilimme jo omasta talosta maalla. Paikasta, jonne pääsisi ympärivuotisesti pakoon Helsingin hektisyyttä ja meteliä, josta usein saimme tarpeeksemme keskustakodissamme Töölössä.
Ensisijaisesti etsimme vanhaa taloa, sillä rakastimme niiden tunnelmaa narisevine lattioineen ja kakluuneineen. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin, kun tuttavamme vinkkasi Asikkalassa sijaitsevasta kauniista tontista, jolla seisoi 1940-luvulla rakennettu huonokuntoinen talo. Paikan omistajat olivat hoitaneet pihapiirin puutarhaa, keränneet sen marjat ja omenat ja lämmittäneet vanhaa pihasaunaa, mutta muutoin talo oli ollut asumaton jo vuosikymmeniä.
Paikka ei ollut myynnissä, mutta päätimme silti lähteä kurkistamaan. Oli maaliskuinen sunnuntai ja pilvet roikkuivat päijäthämäläisen peltomaiseman päällä. Kun perillä kävelimme pientä hiekkatietä alas kohti järveä, hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa.
Parhaat päivänsä nähnyt valkoinen rapattu talo seisoi rinteessä puutarhan ympäröimänä. Muistan ajatelleeni, että jos paikka näyttää näin kauniilta räntäsateisena päivänä, millainen paratiisi täällä koittaisi kevään alkaessa. Päätimme tehdä kaikkemme, jotta saisimme paikan omaksemme. Lopulta omistajarouva päätti myydä tontin ja talon meille.
Tuosta keväästä tuntuu olevan ikuisuus – ja paljon on ehtinyt tapahtua. Noin vuoden verran tutustuimme tonttiin ja puntaroimme talon kohtaloa. Talon perustukset olivat pahasti rapistuneet, ja kellarissa oli ollut keväisin vettä.
Kun vuonna 2014 aloimme odottaa esikoistamme, teimme päätöksen. Purkaisimme vanhan talon ja rakentaisimme samalle kohdalle tonttia vanhan tyylisen hirsihuvilan. Meille oli tärkeää säilyttää puutarha entisenlaisenaan. Uutta taloa suunnitellessamme pystyimme hyödyntämään tietouttamme vanhasta talosta: tiesimme, miten valo kulkee huoneissa, ja miten huoneet olisi järkevää sijoitella.
Hirsirunko nousi tontille alkukesästä 2016. Ensikertalaisina emme tajunneet työn määrää, ja mieheni puursi talolla seuraavat vuodet aina, kun töiltään ehti. Armeliasta oli se, ettei muuttopäivää tarvinnut määritellä: rakensimme itsellemme loppuelämän kakkoskotia.
Nyt elämämme on juuri sellaista, josta jo ennen lapsia haaveilimme. Kolmelle lapsellemme kahden kodin välillä kulkeminen on luonnollista, ja ajomatkaa ovelta ovelle on vain puolitoista tuntia. Vietämme talolla kaiken mahdollisen vapaa-ajan.
Parhaita asioita maalaiskodissamme on alueen yhteisöllisyys. Koska talomme sijaitsee keskellä asutusaluetta, lapsilla on kavereita ja vieressämme asuu varamummo, joka leikkii lasten kanssa.
Talon lisäksi rakastamme vanhaa puutarhaamme, josta hyödynnämme kaiken mahdollisen: raparperit, viinimarjat, vadelmat ja omenat. Lämmitämme myös edelleen vanhaa pihasaunaa.
Koska talomme muistuttaa ulkoisesti vanhaa taloa, liikutumme joka kerta, kun satunnainen ohikulkija luulee meidän kunnostaneen tontilla sijainneen vanhan talon. Vaikka talomme on uusi, sillä on pihapiireineen vanhan talon sielu.
