
50 vuoden aikahyppy! Helsinkiläisperheen jättiremontissa talosta jäivät jäljelle vain kantavat seinät
Fatlumen ja Adnanin itse tekemässä remontissa vuonna 1969 rakennettu talo kunnostettiin perusteellisesti niin ulkoa kuin sisältäkin. Elämänpilaajaksi nimetty projekti tuotti perheelle kodin, joka on heille maailman rakkain paikka.
Fatlume Hetemaj’n ajatuksissa perheen uutena kotina oli siintänyt uudehko talo, jossa olisi laadukkaat sisustusmateriaalit. Nyt hän katseli ympärilleen 1960-luvun lopussa rakennetun helsinkiläisen talon myyntiesittelyssä, jonne hän oli päätynyt puolisonsa Adnan Ujkanin kanssa silkasta uteliaisuudesta.
– Mitään tällaista ei sitten ainakaan, oli vääjäämättä Fatlumen ensimmäinen ajatus.
Torjuntareaktion aiheuttivat lukuisat väliseinin suljetut tilat, ajan kellertäviksi patinoimat maalipinnat ja ruskea puu, jota oli niin sisäkatossa kuin lattiassakin. Adnan puolestaan mietti, että talossa pitäisi remontoida aivan kaikki.

Kun pariskunta lähti näytöstä, puheeksi tuli yllättäen, mitä he voisivat tehdä talon remontissa itse. Vielä saman päivän iltana innostus oli kasvanut niin suureksi, että kiinteistönvälittäjä sai heiltä talosta kirjallisen tarjouksen.
– Näimme pian täällä olevan potentiaalin. Lisäplussia kertyi siitä, että talo sijaitsee Tapanilassa, jossa jo asuimme, ja lähellä poikien päiväkotia, Fatlume kertoo.
– Ja lasten kannalta oli hyvä, että talo on yksikerroksinen, Adnan painottaa.
Pari viikkoa myöhemmin pariskunta leikkasi kakkua Adnanin syntymäpäivän kunniaksi, kun välittäjä soitti kertoakseen, että tarjous oli hyväksytty.


Adnan ja hänen ystävänsä Visar Syla tekevät remontteja työkseen, joten alusta asti oli selvää, että talo korjataan mahdollisimman pitkälti itse. Pian kauppojen jälkeen siinä tehtiin kuntotarkastus, jossa ilmeni muutamia isoja korjaustarpeita, kuten alkuperäiset vesiputket ja sähköjohdot.
– Emme pelästyneet kuntotarkastusraportin merkinnöistä, sillä olimme jo päättäneet remontoida talon perusteellisesti, Fatlume huomauttaa.
Valtavat purkutyöt polkaistiin käyntiin syksyllä 2018, kun Adnan ja Visar irrottivat katon vanhan huopakatteen. Uudeksi katteeksi oli valittu moderniin tyyliin paremmin sopiva peltikate.
Adnan veti uudet sähköjohdot itse, ja sähkömies teki kytkennät.
– Tarkoituksemme oli vain vaihtaa vesikatemateriaali, mutta kun huopa oli poistettu, selvisi, että yläpohjassa oli kosteutta. Puuosat olivat osin lahonneet, ja mineraalivilla paikoin mustunutta. Oli siis pakko uusia katto kokonaan, Adnan kertoo.
Sisällä alkoi turhien väliseinien kaato. Eläkkeellä oleva tuttu arkkitehti piirsi suunnitelman, jonka mukaan tiloihin asennettiin teräspalkit jakamaan katon kuormaa ennen seinien purkamista. Seinäjoen Jalkapallokerhossa pelaava Fatlumen veli Mehmet kävi talvikaudella potkimassa kevyitä väliseiniä puhki. Myös muita sukulaisia ja ystäviä oli aika ajoin apuna.




Keittiössä ja makuuhuoneissa lattioita peitti muovimatto, jonka Mehmet lupasi poistaa aavistamatta, millainen urakka se olisi. Hän sai mattoa petkeleellä irti pieninä paloina kerrallaan, sillä sen kiinnityksessä vaikutti käytetyn kilokaupalla liimaa. Homma oli kuitenkin helppo verrattuna seuraavaan työvaiheeseen.
Kuntotarkastusraporttiin oli merkitty 1970-luvun taloissa yleinen riskirakenne, kaksoislaatta-alapohja, jossa kahden betonilaatan välissä on lämmöneriste. Adnan päätti purkaa pintabetonilaatan itse.
– Se oli ehdottomasti koko remontin raskain vaihe. Koska tämä tontti viettää, betonilaatan paksuus vaihteli viidestä kahteentoista senttiin. Jyrsin laatan katuporalla paloiksi, hän kertoo.
Pariskunnan tuolloin 2-vuotias lapsi Leonard auttoi kantamaan betonilaatanpaloja roskalavalle, milloin leikeiltään malttoi.
Kun purkutyöt oli saatu päätökseen, rakennusjätettä oli kertynyt 6 200 euron edestä. Sen verran maksoivat roskalavojen vuokraus betoni- ja kivipaloille sekä muun jätteen vienti Kivikon lajittelukeskukseen.





Fatlume tunnustaa, että huolellisempi suunnittelu työjärjestyksessä olisi kannattanut.
– Ryhdyimme töihin ilman täsmällistä suunnitelmaa, eli motolla 'jostain pitää aloittaa'. Esimerkiksi salaojaremontin kaivutyöt olisi voinut jättää myöhemmin tehtäväksi, sillä pihaa jouduttiin avaamaan uudestaan maalämpöä asennettaessa.
Kun urakassa oli kulunut aikaa vuosi, perhe muutti Fatlumen Italiassa jalkapalloilevan Perparim-veljen asuntoon ja laittoi entisen kotinsa myyntiin. Siellä he saivat olla stressaamatta siitä, kuinka kauan rivitaloasunnon myynti kestää.




Fatlume hoiti kaiken remonttiin liittyvän byrokratian. Hän vastasi myös uudistuvien tilojen suunnittelusta.
– Välillä iski väsymys, sillä kaikki vapaa-aika kului täällä, ja ohessa Adnan remontoi rivitaloasuntoamme myyntiin. Kolmeen vuoteen emme olleet missään lomalla, koska en olisi kuitenkaan osannut rentoutua.
Ystävät olivat varoitelleet, että monet eroavat siinä vaiheessa, kun remontti on valmistunut. Fatlume myöntää, että uupumuksen keskellä oli loppua usko siihen, että talo joskus valmistuisi. Välillä pariskunta myös väitteli muutostöistä.
– Mutta emme juurikaan riidelleet. Olen luonteeltani kärsimätön, kun taas Adnan on rauhallinen ja rento, eikä hermostu valittamisestani, Fatlume sanoo.

Vinyylilattia vaimentaa poikien kirmailusta kantautuvia ääniä.



Lähes kolmen vuoden urakan jälkeen remontti on maalissa, ja keittiössä leijuu usein pastan, risoton, pitaleipien ja lihapadan tuoksu.
– Kokkaan yleensä kosovolaista ruokaa, joka on samantyyppistä kuin turkkilainen ja italialainen. Paitsi, jos pojat haluavat makaronilaatikkoa, Fatlume kertoo.
Jos kesällä ei ole liian kuuma, ruoka katetaan lasitetulle terassille, jonka jatkeena on laaja siirtonurmialue. Sen perällä on – kuten tässä suvussa asiaan kuuluu – jalkapallomaali.
– Mehmetin pojat tykkäävät pelata futista. Nyt myös Noel ja Leonard ovat innostuneet siitä, sanoo Fatlume, joka pitää tärkeänä, että pojilla on harrastuksia.
Elämänpilaajaksi nimetty projekti tuotti perheelle kodin, joka on heille maailman rakkain paikka.



Projektin kustannukset:
Koneellinen ilmanvaihto 3 300 e
Ikkunat ja ovet 19 820 e
Maalämpö 16 000 e
Salaoja- ja sadevesiremontti (sisältää uppopumpun) 15 137 e
Sähkötyöt 10 000 e
Putkityöt 13 047 e
Lattialämmitys 3 390 e.