
3 helppoa neuletta miehelle – katso ohjeet, joilla teet luottoneuleet vaikka viikonlopussa
Ajattomat perusneuleet ovat mainio lahjaidea, sillä niille löytyy aina käyttöä. Pipo, sukat ja lapaset valmistuvat nopeasti, mutta lämmittävät pitkään.
1. Helpot vohvelilapaset

Vohvelilapasten eläväinen pinta syntyy oikeita ja nurjia silmukoita vuorottelemalla. Kämmenpuoli on sileää neuletta. Lämmittävään resoriin neulotaan sen verran pituutta, että varren saa käännettyä kaksin kerroin.
2. Simppeli peruspipo

Yksivärinen, parissa illassa valmistuva pipo sopii monenlaiseen tyyliin. Pinnassa vaihtelevat joustinneule, ainaoikeinneule ja sileä neule, ja päälaen sädekavennukset viimeistelevät hyvän istuvuuden.
3. Vaivattomat raitasukat

Näiden sukkien neulominen on helppoa ja hauskaa. Väriä ei tarvitse vaihtaa, sillä lanka hoitaa raidoituksen puolestasi. Ohjeesta löytyy koot lapsista aikuisille aina kokoon 47 saakka, joten samanlaiset sukat voi neuloa vaikka koko perheelle.
