Meidän Mökki

Omin käsin tehty! Lapsiperheen huima mökki nousi kalliolle kokonaan hartiapankilla

Omin käsin tehty! Lapsiperheen huima mökki nousi kalliolle kokonaan hartiapankilla
Harvinaista mutta mahdollista: vielä löytyy hartiapankkiin uskova rakentaja, joka teki parissa vuodessa kakkoskodin järvenrannalle.
Kuvat Antti Vettenranta

Tarinamme päähenkilö katselee mökkinsä terassilta pienelle järvelle. Näkymä 19 metrin korkeudessa järvenpinnasta on kuin suoraan ruotsinlaivan kannelta. Puolessa välissä järveä Uusimaa vaihtuu Varsinais-Suomeksi.

Uutuuttaan kiiltävässä mökissä kaikki on rakennettu itse tai ainakin lähisukulaisen kanssa. Jokainen lauta. Jokainen paneeli. Jokainen harkko.

Perhe tahtoo jutussa pysyä nimettömänä. Koska tarinoilla tapaa olla päähenkilö, nimittäkäämme juttumme hartiapankkirakentajaa vaikka Pekaksi.

Halonhakkuu on isännän rakas harrastus. Kun pölkyn ympärille asettaa vanhan autonrenkaan, klapit eivät kimpoile ympäriinsä. Se on myös hyvä turvavaruste.
Enäjärvi kiemurtelee laajalla alueella, ja paikoin rannat ovat jyrkät. Kalastoon kuuluvat muun muassa kuha, siika ja jopa järvitaimen. Järvestä on vesiyhteys mereen saakka, ja meloen matkaa tulee runsaat 70 kilometriä.
Terassi suunnattiin kohti järveä jyrkälle paikalle, josta on 19 metrin pudotus alas vesistöön.

Rakennustyömaat kävivät miehelle lapsuudessa tutuiksi, sillä isä oli rakennusalan yrittäjä. Tämä ei suositellut alaa pojalleen, ja Pekka päätyikin muihin hommiin. Tavallaan. Hän työskentelee yrityksessä, joka valmistaa ja myy rakennusmateriaaleja. Vapaa-ajallaan Pekka on rakentanut perheelleen omakotitalon ja nyt mökin.

Mökkiprojektiin päädyttiin, kun appivanhempien mökillä järven toisella puolella alkoi tulla ahdasta. Pekka selvitti maamittauslaitoksen kautta, kuka rannat omisti. Soitosta perikunnalle käynnistyi rantakaistaleen lohkominen seitsemäksi tontiksi. Niistä kaksi oli erityisen kiinnostavia: toinen niemenkärjessä ja tämä kallion päällä.

Pekka tahtoi suuret lasipinnat etelään päin. Näin aurinko lämmittäisi sisätiloja viileinä vuodenaikoina. Katetut terassit eli pitkät räystäät puolestaan estäisivät mökkiä kuumenemasta liikaa kesällä. Järven suuntaan länteen hän sijoittaisi suuren lasiterassin.

Terassi suunnattiin kohti järveä jyrkälle paikalle, josta on 19 metrin pudotus alas vesistöön. Alussa järvelle kuljettiin polkua pitkin, mutta joka kesä isäntä on rakentanut portaita lisää. Ensi kesänä on tarkoitus päästä puhtain jaloin laiturilta terassille saakka.
Terassi päätettiin lasittaa, jotta näkymät säilyvät esteettöminä.

Mökki hahmoteltiin yhdessä vaimon kanssa. Lopulliset piirustukset piirsi Finnlamellin rakennesuunnittelija Marko Vuorinen, ja kohde toteutettiin saman huvilavalmistajan massiivipuisella pilari-palkkirungolla. Nykyään runkoratkaisua saa Honkarakenteelta.

– Rakenteissa ei voi tinkiä. Sisämateriaaleja voi vaihtaa, mutta perusasiat pitää olla kunnossa.

Kaupat hierottiin syksyllä 2015. Myyjä hoiti kaikille mökeille sähkö- ja tieyhteyden. Perhe päätti ottaa sähköliittymän, vaikka se kymppitonnin kirpaisikin. Näin kakkoskodin käyttäminen ympäri vuoden on mutkatonta.

Rakennuslupa saatiin vasta alkuvuonna 2016, sillä kaavakartta oli 70-luvulla tehty ilmeisesti ilmakuvien avulla, ja rantaviiva oli vedessä kaiketi tiheän kuusikon vuoksi.

– Tärkeintä on päästä rakentamaan mahdollisimman aikaisin keväällä. Silloin ehtii tehdä rakennuksen säältä suojaan seuraavaan talveen mennessä ja saa tehdä sisätöitä omaan tahtiin.

Pekka ankkuroi harkkojen anturat kallioon 16 millin harjateräksellä. Korkeat pilarit jättävät hallimaisen varastotilan mökin alle.

Varaavassa tulisijassa on leivinuuni, ja takka luovuttaa lämpöä pitkään. Hyvin eristetyssä mökissä se on tärkeää, sillä äkkiä lämpenevä kamiina muuttaisi tilan saunaksi. Ilmalämpöpumpun ansiosta lämpöä pidetään koko ajan 20 asteessa. Perhe tulee mökille joka viikonloppu, joten lämmön lasku ja nosto olisi turhaa.
Pilaripalkkirunkoa voi korostaa näin graafisen näköisesti. Valkoinen osa on järeää runkoa, ja niiden välit on paneloitu tummalla puupaneelilla.
Rakentaminen on itsessään helppoa, yksinkertaisten miesten yksinkertaista puuhaa. Tärkeää on tehdä kaikki työvaiheet viimeisen päälle.

Kesä 2016 oli sateinen, ja välillä Pekka ei ehtinyt kuin purkaa suojaukset pois ja laittaa ne taas takaisin. Hän onnistui lopulta saamaan mökin ulkoa valmiiksi ennen lumen tuloa ja pääsi tekemään sisätöitä.

Toimitus piti sisällään kaiken muun paitsi eristeet, katemateriaalin ja sisämateriaalit kattopaneeleja lukuun ottamatta. Rakennustavassa kattopaneelit tulevat suoraan näkyvien kattovasojen päälle ennen kovia lämmöneristeitä ja katetta. Näin vältetään ikävät alakattotyöt, ja kun kaikki materiaalit ovat maalattuja, sisäkatostakin tulee kerralla valmis.

Puolitoista vuotta myöhemmin oli valmista.

Hartiapankki on Pekan mielestä taloudellisesti ylivoimainen valinta sellaiselle, joka vielä osaa ja haluaa tehdä itse.

– Työn osuus on jopa 70 prosenttia kustannuksista. Rakentaminen on itsessään helppoa, yksinkertaisten miesten yksinkertaista puuhaa. Tärkeää on tehdä kaikki työvaiheet viimeisen päälle.

Hän lisää, että ihmiset ovat niin peloteltuja nykyään kaikenlaisilla virheillä, että kynnys voi olla korkeampi kuin pitäisikään. Tietysti aina pitää tietää, mitä tekee.

Ammattimainen suunnittelu on tärkeää. Silloin lukitaan kustannukset ja saadaan säästöt. Esimerkiksi kun perheen mökistä uhkasi tulla liian kallis, rakennuksen pituudesta otettiin pois metri ja syvyydestä 70 senttiä. Rakentamisvaiheessa se ei olisi ollut mahdollista. Perusteellinen suunnitelma mahdollistaa myös kilpailuttamisen.

Pekka korostaa rakentamisessa kuivaketjun merkitystä. Puut ja eristeet pitää pitää kuivina, kun taas esimerkiksi betoni kestää kosteutta. Toki senkin pitää olla kuivaa, ennen kuin päälle ryhdytään asentamaan mitään.

– Jos ei tiedä, mitä tekee, työ kannattaa ulkoistaa, hän toteaa.

Sisätiloista tahdottiin vaaleita, jotta ympäröivä luonto korostuu. Samasta syystä makuuhuoneeseen päätettiin kehystää luontokuvia.
Peuran perintösarvet löysivät oman paikkansa sisätilassa.

Noviisin pitäisi Pekan mukaan tukeutua luottomiehiin. Vastaavalle työnjohtajalle kannattaa maksaa kunnolla ja sopia suuremmasta tehtävänkuvasta kuin tämän lakisääteisiin tehtäviin kuuluu. Pätevä edusmies pystyy esimerkiksi vertailemaan tarjouksia.

Veronsa itse tekeminen vaatii. Lähes vuoden Pekka oli mökkityömaalla kaikki viikonloput ja lomat sekä yhden arki-illan viikossa. Sillä tahdilla hänellä kesti urakassa kaksi vuotta, vaikka apuna olivat appiukko ja ajoittain muut sukulaiset. Lisäksi hän saattoi levätä ja yöpyä appivanhempien mökillä, joten saunatupaakaan ei tarvittu tukikohdaksi.

– Monessa projektissa on nähty, miten kotijoukot kestävät vain 7–11 kuukautta, että perheen omaa arkea tai sosiaalista elämää ei ole. Tosin paljon pitempään harva rakentajakaan jaksaa leipätyön ohessa.

Urakka muuttuisi paljon helpommaksi, jos tyytyisi vaatimattomaan mökkiin.

Perheen kakkoskodissa on nollaenergiatason eristykset ja mukavuudet – Pekka puhuu tosin mieluummin perustarpeista.

– Jos olot ovat askeettiset, lapsiperheen käynnit ovat harvassa.

Mökki perustettiin kallion päälle maan muotoja mukaillen.

Vesi tulee täällä porakaivosta hanaa kääntämällä, ja kodinkoneet helpottavat arkea. Harmaat vedet menevät 15 metriä pitkään maasuodattamoon. Kaava salli vain erottelevan kuivakäymälän, mikä mahdollisti kyllä kylpyhuoneessa olevan pisuaarin. Huussi tehtiin pihan perälle.

– Alipaine aiheuttaa kauhean hajuhaitan, jos kuivakäymälän rakentaa mökin sisälle. Polttava käymälä olisi vaihtoehto mutta valtava energiasyöppö.

Budjetti paukkui 5–10 prosenttia, joten pankkiin oli mentävä hattu kourassa pyytämään lisää. Vaihtoehtona olisi ollut sisustaa myöhemmin, mutta perhe päätti laittaa kaiken kuntoon kerralla. Pieni osa materiaaleista saatiin omalta tontilta, kuten haapalauteet saunaan ja ruokapöydän penkit. Ne Pekka nikkaroi tuttavan verstaassa.

– Olen aina tottunut tekemään, joten en osaisi olla täysin jouten.

Julkaistu: 28.4.2020
1 kommentti