Mikä kiehtova maailma! Taiteilija Hannu Palosuon runsaan värikylläisessä kodissa Roomassa ei ole yhtään tyhjää seinää
”Kattoterassilla voi nauttia illallista vielä lokakuussa.” Ei uskoisi, mitä kuvataiteilija Hannu Palosuon kotitalon askeettisen ulkokuoren sisältä paljastuu. Hän nauttii sisustuksista, joissa on samanlaista rehevyyttä ja väriä kuin 1800–1900-luvun vaihteen kodeissa.
Hannu Palosuo, 57, on asunut Roomassa vuodesta 1990 lähtien, aluksi taideopiskelijana ja sen jälkeen kansainvälistä uraa tekevänä taidemaalarina ja graafikkona. Hannu ja hänen puolisonsa, oopperaohjaaja Italo Nunziata, 64, asuvat Villa Fiorellin alueella 1950-luvun kerrostalossa.
Hannun ensimmäinen Rooman-koti oli aivan ikuisen kaupungin keskustassa, vilkkaan Campo dei Fiori -aukion varrella. Toinen koti sijaitsi Villa Lanten läheisyydessä, Monteverden kupeessa. Koti kodilta pariskunta on siirtynyt yhä rauhallisemmille seuduille. Nykyinen vuonna 1952 valmistunut kerrostalokoti sijaitsee Villa Fiorellin alueella, sivukadun varrella, vain sata metriä antiikin aikaisen Aurelianuksen muurin ulkopuolella.
75 neliön kolmion parhaisiin puoliin kuuluu kattoterassi, jossa voi nauttia illallista vielä lokakuussa. Eikä saa unohtaa kivilattioita, jotka viilentävät ihanasti kesäkuumalla. Peri-italialaiseen tapaan Hannu jopa rullaa silloin olohuoneen viisi metriä pitkän maton sivuun, jotta lattian viilentävä vaikutus pääsee oikeuksiinsa.
”Emme ole koskaan etsineet asuntoa, vaan tuttavat ovat aina tarjonneet niitä meille. Siksi emme ole koskaan ostaneet Roomasta omaa asuntoa”, hän sanoo.
”Tulin Italiaan harmaasta ja vähän näköalattomasta Suomesta ja löysin kaupungin, jonka keskusta kuhisi roomalaisia arkiaskareissaan. Nyt tuo Rooma on siirtynyt meidän laillamme kauemmas ja turistit ovat vallanneet keskustan. En valita, koska mikään muu kaupunki maailmassa ei tarjoa samanlaista vuoropuhelua menneen ja nykyisen välillä eikä yhtä rikkaita kulttuurikerrostumia.
Jotain tuosta kaikesta on tarttunut kotiimme. Nautin sisustuksista, joissa on samanlaista rehevyyttä kuin oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kodeissa. Silloin ei arasteltu värejä eikä turhiakaan koriste-esineitä. Siksi kotitalomme hieman askeettisen ulkokuoren sisältä avautuu kiehtova ja yllättäväkin maailma. Minulle ja Italolle on kuitenkin tärkeää, että kaikki esineet ja muodot ovat kiinnostavia ja niistä löytyy yhtymäkohtia.
Sisustuksessa on samaa kuin pukeutumisessani. Nautin runsaista ja värikkäistä materiaaleista ja käytän aktiivisesti roomalaisten räätäleiden palveluja. Viimeksi teetin liivit 1820-luvulta olevan mallin mukaan.”
”Studio, jossa maalaan, sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä kodistamme. Tila kuului ennen minua hienopuusepälle, joka jätti jälkeensä suuren määrän kiehtovia malleja. Osa näistä esineistä on päässyt mukaan alati vaihtuviin asetelmiini.
Käyn studiolla päivittäin mutta en välttämättä maalaa joka päivä. Ystäväni sanoo aina, että näyttelyn työt ovat valmiita viikko ennen näyttelyä, ne pitää vain maalata. Käytännössä minun on oleiltava keskeneräisten teosten seurassa ja katseltava niitä pitkään ja kiireettömästi. Toisinaan katson keskeneräistä teosta peilin kautta ja tutkin, onko siinä häiritseviä ’virheitä’, joita sitten ryhdyn korjaamaan.”
”Studio on sosiaalisen elämän keskus kodin ohella. Tapaan paljon keräilijöitä ja kriitikoita sekä muita taidemaailman vaikuttajia. Tarjoilen heille lounaita tai illallisia itse tehdyiltä keramiikkalautasilta ja -vadeilta ja lisäksi teen aika ajoin kokeiluja. Uniikkien laattojeni oli tarkoitus tulla kylpyhuoneen lattiaan. No, ne eivät päätyneet sinne vaan koristeeksi studion seinälle.
Keramiikan tekeminen on minulle henkireikä. Saven käsittely saa unohtamaan taiteilijuuteen liittyviä toistuvia paineita ja purkamaan stressiä. Se on minusta hyvin meditatiivista.”
”Maalaan yhä uudelleen teoksia, jotka käsittelevät muistamista. Minua kiehtoo vuodesta toiseen se, mitä me muistamme, miten me muistamme ja miksi me muistamme jotakin ja jotakin taas olemme täysin unohtaneet.
Viime aikoina olen keskittynyt pohtimaan muotokuvan merkitystä ja mahdollisuuksia. Se kiehtoo varsinkin tässä ajassa, jossa monet kuvaavat itseään ja toisiaan lähes taukoamatta. Muotokuvalla on sitä paitsi juuret, jotka ulottuvat taidehistorian alkulähteille saakka.
Viimeisimmissä teoksissani olen kysynyt itseltäni sitä, tarvitaanko muotokuvaan kasvot. Kysyn maalausten myötä myös, mitä me haluamme, että meistä muistetaan tai tiedetään, kun meitä ei enää ole.”
”Olen keräilijäluonne, eikä sille voi mitään. Lapsenakin keräilin kaikenlaista välittämättä siitä, mitä kerään.
Kokoelmiimme kuuluu taideteosten lisäksi astiastoja, lasistoja ja pöytäliinoja. Kaikkia käytetään, koska kutsumme kylään paljon ystäviä ja mietimme joka kerta, minkä tunnelman ja tyylin luomme. Rakastan myös kankaita. Olen lähdössä kolmeksi viikoksi taidebiennaaliin Dakariin, Senegaliin, ja hetken ajattelin, voisinko tuoda sieltä tuliaisina liian monta kangaspakkaa? En voi!”
”Kaikkia astiastoja, lasistoja ja pöytäliinoja käytetään, koska kutsumme kylään paljon ystäviä ja mietimme joka kerta, minkä tunnelman ja tyylin luomme.”
”Tällä hetkellä minua kiehtovat uskonnonharjoitukseen liittyvät veistokset, ristit ja ikonit. Ne ovat sellaisia, joihin minulla ei kuitenkaan ole samaa tunnesidettä kuin kotoa saatuihin tai eri elämänvaiheisiin liittyviin esineisiin, ja siksi minun on helppo luopua niistä joskus. Ne ovat jo minulle tullessaan kuuluneet jollekulle ja jatkavat elämäänsä jossakin muualla.
Olen tarkka siitä, että aarteeni ovat hyvässä kunnossa. Tunnen siksi Rooman parhaat restauroijat ja konservaattorit ja heidän valtavan ammattitaitonsa.
Italokin on keräilijä, ja hänen suuri intohimon kohteensa on viuhkat. Niitä on parisataa, ja vain 25 mahtuu esille. Arvostan sitä, että hän on perehtynyt viuhkoihin ja niiden kulttuurihistoriaan pienimpiä yksityiskohtia myöten.”
”Taiteilijuus on vain yksi osa minua. Olen pitkään halunnut toimia linkkinä suomalaisen ja italialaisen kulttuurin välillä.
Monet kotonamme olevat taideteokset ovat muistoja tuottamistani näyttelyistä tai produktioista. Yksi näistä rakkaista teoksista on Elina Brotheruksen valokuva vuodelta 1999. Se oli Italiaa kiertäneessä näyttelyssä, joka teki tutuksi nuoria suomalaisia taiteilijoita.”
”Cosenzassa on esitetty Aleksis Kivi -ooppera ja Jorma Uotisen teokset Ballet Pathétique ja Petrushka, ja vastaavasti Tampereella on nähty Valentinon iltapukuja yksityiskokoelmasta ja Mäntän Serlachius-museossa pukuja italialaisista elokuvista ja oopperaohjauksista.
Muiden taiteilijoiden ja taiteenlajien parissa tehty työ ei ole pois omasta taiteellisesta urasta. Pikemminkin se pakottaa katsomaan omia teoksia uusin silmin.”
3 × herkkuja Roomassa
1. Jäätelötehdas Gelateria Fassi
”Kymmeniä vaihtoehtoja, joista monet ovat olleet listalla vuodesta 1880. Suosikkejani ovat suklaalla päällystetyt Sanpietrinot, joiden nimi viittaa Rooman katujen mukulakiviin.” Via Principe Eugenio 65.
2. Kalakaupparavintola Mama Fish
”Päivisin kalakauppa ja illalla mutkaton ravintola. Kaikki mitä tilaat, on takuutuoretta.” Via Dei Castani 27.
3. Suklaapuoti Gay-Odin
”Vuonna 1894 Napolissa perustettu suklaatehdas, josta saa taivaallisia käsin tehtyjä konvehteja.” Via Antonio Stoppani 9.
