Tove Jansson etsi paratiisia koko elämänsä – uudessa suurnäyttelyssä muumimukit unohtuvat, kirjoittaa päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma

On se muumi. Tarkastelen hapertunutta, pellinkiläisen kesäpaikan huussista irrotettua pahvinpalaa, johon nuori Tove Jansson (1914–2001) on piirrellyt ja kirjoitellut kaikenlaista hauskaa. Joukosta erottuu vähän vaivalloisesti muumipeikoksi tunnistettava hahmo. Riekaleinen, konservaattorien pelastama pahvi on vain yksi pieni osa suurta näyttelyä Tove Jansson – Paratiisi, joka keskittyy Tove Janssonin julkisiin teoksiin. Ne ovat valtavia – ja huumaavan hienoja.

Esillä on kahdessa kerroksessa yli 180 teosta sekä muuta aineistoa, mukaan lukien ennennäkemättömiä luonnoksia. Öljyvärimaalauksista varsinkin omakuvat pysäyttävät pohtimaan Toven erilaisia rooleja ja pyrkimyksiä.

Näyttelyn kohokohtiin kuuluvat kuusi suurta hiilipiirrosta, joiden avulla saa ainutlaatuisen kosketuksen taiteilijan luovaan prosessiin. Tove Janssonin ateljeesta löytyneitä luonnoksia ei ole koskaan aiemmin esitelty yleisölle. On jopa onnekasta, että ne ovat säilyneet.

Täällä unohtuvat muumimukit ja kaikki muut vastaavat muumituotteet, kun paratiisimaiset ja satumaiset näkymät ja niihin herkästi maalatut hahmot tempaavat mukaansa. Täällä juhlivat synkkyyden sijasta mielikuvitus sekä ennalta määrittelemätön ja kahlitsematon luovuus. Teokset ovat runsaita ja koristeellisia, monista aikansa jyrkistä ja kuivakkaista taidevirtauksista riippumattomia. Aikalaisarvostelijoiden joukossa oli kuulemma sellaisiakin, jotka pitivät Janssonin julkisiin tiloihin tekemiä teoksia pelkkinä kuvituksina, mutta sitä on näiden teosten ääressä vaikea enää ymmärtää.

Suurissa teoksissa ja niiden esitöissä on niin ihmishahmoja kuin muita hahmoja, monenlaisia eläimiä ja kasveja. Muumi ja muumit saattavat ilmestyä esiin mistä tahansa, niin salaiseen puutarhaan, tanssiaisiin kuin lumottuun laaksoon. Juhlat kaupungissa -freskoon Jansson maalasi paitsi muumipeikon myös itsensä, ystäviään ja oman rakkaansa.

Teoksissa on sisällöllisiä yhteyksiä jopa keskiaikaisiin kuvakudoksiin. Yhtenäisen tarinan sijasta kuvakokonaisuuksista lähtee tarina-aihioita, joita kukin katsoja voi kehitellä ja seurailla oman mielenkiintonsa tai mielikuvituksensa mukaan. Jansson luotti katsojaan.

Teoksista pääsivät nauttimaan niin lapset kuin aikuiset

Näyttelyssä tekee mieli kysyä, tekikö Tove Jansson tosiaan kaiken tämän itse. Ja oliko hänen onnelliseksi kuvaamansa maailmat ja toiset todellisuudet niitä, joihin hän mieluiten pakeni sotaa, sodan uhkaa ja muita elämän perusturvaa järkyttäviä asioita? Teokset syntyivät pitkälti 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa, vaikka niiden ydin löytyy jo Tove Janssonin 1930-luvulla maalaamista pienemmistä kuva-aiheista.

Julkiset tilaustyöt liittyvätkin pitkälti toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan, ja niistä moni valmistui lapsille tai nuorille rakennettuihin ympäristöihin: Kotkan lastentarhaan (1949) ja ammattikouluun (1952) sekä Kiilan ruotsinkieliseen kansakouluun Karjaalle (1953).

Toisena tyypillisenä ympäristönä ovat jopa iloitsemiseen tarkoitetut tilat: Haminan Seurahuone (1952) sekä henkilöstöravintolat Strömbergin tehtaalla (1945), Helsingin kaupungin Kaupunginkellarissa (1947) ja Pohjoismaiden Yhdyspankin (nyk. Nordea) pääkonttorilla (1954).

On hämmästyttävää, miten hallitusti Jansson on sommitellut laajat kuva-aiheet. Esityöt hän teki ateljeessaan, joista viimeinen ja tunnetuin on Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva tornihuoneisto.

– Näyttely kutsuu matkalle Toven maailmaan ja esittelee hänen erityistä kykyään tuoda leikkiä siihen joskus karuunkin maailmaan, jossa elämme. Merenneitojen, saturatsujen, yksisarvisten, sateenkaarien ja muumihahmojen seinään maalaaminen on ollut taidemaalarille aikoinaan odotusten vastaista, ja juuri siksi niin tovemaisen rohkeaa, huoletonta ja vähän kuritontakin, näyttelyn kuraattori Heli Harni kertoo näyttelyn tiedotteessa.

Yhden konkreettisen paratiisin Tove Jansson löysi 1960-luvulla Pellingin läheltä, Klovharun ulkoluodolta, jossa hän vietti pitkiäkin aikoja eristyksissä kumppaninsa, taiteilija Tuulikki Pietilän kanssa.

Näyttely juhlavuoden kunniaksi

Tämä hieno näyttely juhlistaa omalta osaltaan Muumi 80 -juhlavuotta. Småtrollen och den stora översvämningen (Muumit ja suuri tuhotulva) -kirjan julkaisusta tulee kuluneeksi 80 vuotta vuonna 2025.

Näyttelyn yhteydessä on julkaistu myös näyttelyn nimeä kantava yli 170-sivuinen kolmikielinen kirja, joka esittelee laajoin teoskuvin ja valokuvin taiteilijan vähemmän tunnetun seinämaalaustuotannon koko laajuudessaan. Julkaisun ovat toimittaneet näyttelyn kuraattori Heli Harni ja vapaa kirjoittaja Tuija Huovinen. Harnin lisäksi julkaisuun ovat kirjoittaneet dosentti Sirke Happonen, FT Asta Kihlman ja FT Johanna Ruohonen.

Oheisohjemaa hattivattidiskoista musiikkiin

Tove Jansson – Paratiisi -näyttelyn yhteydessä järjestetään paljon oheisohjelmaa. Siihen kuuluvat 30.11.2024 ja 1.3.2025 järjestettävät Paratiisipäivät. Paratiisipäivien aikana HAM täyttyy keskusteluista, esityksistä, musiikista, taidepajoista ja hattivattidiskosta. Näyttelyn aikana luvassa on myös Tove Janssonista inspiroituneiden kuvataiteilijoiden, kuvittajien ja sarjakuvapiirtäjien työpajoja sekä näyttelijäntaiteen maisteriopiskelijoiden sooloteoksia. Tapahtumakauden kruunaavat Toven kirjoittamiin lauluihin pohjautuvat näyttelijä-laulaja Emma Klingenbergin konsertit.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Moomin Charactersin kanssa.

Jutun kirjoittaja Kari-Otso Nevaluoma on Avotakka-, Meidän Mökki - ja Meidän Talo -lehtien päätoimittaja.