Meidän Talo

Haaveena oma talo? Lue kolme erilaista tarinaa siitä, kuinka unelmasta tuli totta


Moderni hirsitalo, entinen perhekoti ja muutto takaisin omaan lapsuudenkotiin. Kolme perhettä kertoo, kuinka unelma omasta talosta vihdoin toteutui.
Kuvat Krista Keltanen, Timo Pyykkö

Moderni hirsitalo

Asukkaat: sisustussuunnittelija ja -toimittaja Elisa ja yrittäjä Mikael sekä lapset Elle, 2, ja Miko, 7 kk.

Talo: Vuonna 2018 valmistunut moderni hirsitalo Porvoossa. 152 m2 + käyttöullakko 35 m2, 5 h + k + khh + 2 wc + s.

Elisa kertoo: ”Vaikutuin Vaasan asuntomessualueelle rakennetusta modernista hirsitalosta kymmenen vuotta sitten. Päätin silloin, että jos joskus rakennamme, teemme hirsitalon. Rakennusprojektin alkaessa Elle oli 1-vuotias, ja aloin odottaa toista lastamme. Tiesimme, että vuodesta tulisi raskas, mutta unelma omasta talosta oli vielä vahvempi.

Arkkitehti Tapani Kivinen piirsi rinnetontille kaksikerroksisen talon, jonka toisessa päädyssä oleva olohuone ja avokeittiö kohoavat lähes viiden metrin korkeuteen. Halusimme rakentaa mahdollisimman luonnollisista materiaaleista. Käytimme ekovillaa eristeenä ja ikkunat tilkitsimme pellavalla.

Onnistuimme tekemään hyviä materiaalivalintoja. Makuuhuoneissa on pehmeä tekstiililaatta ja muualla betonilattiaa muistuttava linoleumi. Ne tuntuvat mukavalta jalan alla ja kestävät kolmen koiramme touhuja. Ylitimme budjettimme, mutta teimme projektin aikana tietoisia muutoksia. Asennutimme esimerkiksi KNX-järjestelmän, joka yhdistää talomme sähkötoiminnot, ja valot sammuvat yhdellä painalluksella.

Rakentaminen venyi, ja kuopuksemme ehti syntyä muutama viikko ennen muuttoa. Kotimme on vielä keskeneräinen, mutta täällä on hyvä olla. Raskaan vuoden aikana opin sietämään keskeneräisyyttä. Tärkeintä on, että perheellä on kaikki hyvin.”

Hurmaava vanha talo

Asukkaat: yrittäjä Tiinamari ja koti-isä Antton sekä lapset Topias, 7, Mikael, 6, Sofia, 4, ja Benjamin, 1.

Talo: 1800-luvulla rakennettu hirsitalo Porvoossa. 215 m2, 9 h + kph + khh ja piharakennus 50 m2 .

Tiinamari kertoo: ”Rakensimme talon vuonna 2012. Ehdimme asua siinä reilut kaksi vuotta, kun meille tuli tunne, että jotain puuttui. Kaipasimme molemmat vanhan talon tunnelmaa. Myimme kotimme ja muutimme vuokra-asuntoon. Aloimme etsiä vanhaa taloa, mutta sitä oikeaa ei tuntunut löytyvän. Tuskastuimme ja päätimme taas rakentaa, tonttikin oli katsottuna.

Sitten kohtalo puuttui peliin, ja onnellisten sattumien kautta päädyimme tänne eräänä tammikuisena iltana kaksi vuotta sitten. Aikaisemmin perhekotina toiminut hirsitalo vei sydämemme heti. Talon omistanut pariskunta halusi myydä sen meille, mutta kauppoja ei syntynyt heti. Seuraavat pari kuukautta olivat yhtä piinaa, kun jännitimme, saammeko ihanuuden omaksemme.

Unelmointi kannatti, ja pääsimme muuttamaan kesällä 2017. Talo oli hyvässä kunnossa, ja teimme vain pientä pintaremonttia. Hirsiseinät huokuvat rauhaa ja luovat kodikkaan tunnelman. Isoon kotiin mahtui myös kuntosalihuone, jossa treenaan yhdessä mieheni kanssa neljä kertaa viikossa. Takapihalla on oma tenniskenttä. On luksusta, että voimme harrastaa kotona.

Istuessani iltaisin tuvan sohvalla mietin, kuinka onnekkaita me olimme saadessamme tämän. Nautimme syrjässä olevan talon rauhasta, ulkosaunasta ja pihapiiristä, jossa ei ole naapureita näköetäisyydellä.”

Paluu juurille

Asukkaat: maatalousviestintää ja -markkinointia tekevä Tuulikki ja data-analyytikko Lauri sekä lapset Ilona, 8, ja Eemeli, 7.

Talo: Vuonna 1983 rakennettu omakotitalo Espoossa. 185 m2, 6 h + k + rh + s + 2 wc + ask + var.

Tuulikki kertoo: ”Kotimme kerrostalossa alkoi käydä ahtaaksi, kun toinen lapsemme Eemeli syntyi. Samoihin aikoihin mieheni vanhemmat, lapsien mumma ja vaari, pohtivat, etteivät he tarvitse enää niin paljon tilaa. Viehätyin Laurin lapsuudenkodin uniikeista tila- ja ikkunaratkaisuista. Talon suunnittelivat aikanaan appivanhempieni arkkitehtiystävät, ja rakennuspuut kaadettiin mumman suvun metsistä.

Meille oli alusta pitäen selvää, että haluamme tehdä kodista omannäköisemme. Keskustelimme isovanhempien ja Laurin veljen kanssa, halusivatko he ehdottomasti säilyttää jotakin. Kenelläkään ei ollut erityisiä toiveita. Meille oli tärkeää vaalia talon henkeä ja sen taiteellisia ratkaisuja, mutta halusimme myös raikastaa ilmettä. Teimme uuden keittiön, vaihdoimme väliovet ja kunnostimme parketin. Maalasimme pintoja valkoisiksi, mutta säilytimme alkuperäisen ja arkkitehtuuriin sopivan sisäkaton puupaneloinnin.

Pidän kotimme toiminnallisuudesta ja erityisesti siitä, että ruokailutilaan mahtuu suuri pöytä, jonka ympärille on ihana kerääntyä perheen ja ystävien kanssa syömään. Ruoanlaitto on intohimoni. En kaipaa kerrostalossa asumisesta mitään muuta kuin jätteiden kierrätysjärjestelmää. Nyt saamme kiikuttaa laseja, pahveja ja muoveja kauempana oleviin kierrätysastioihin.

Olemme viihtyneet hyvin mieheni lapsuusmaisemissa, ja alueella asuu paljon paluumuuttajia. Isovanhemmatkin löysivät uuden kodin lähietäisyydeltä.”

Julkaistu: 12.2.2019