Meidän Talo

Vau mikä funkislinna! Onnellinen sattuma johdatti Marian ja Jyrkin erikoisen Villa Oksasen omistajiksi – "Ei tällaisia muita löydy"

Maria Hirvi-Ijäs ja Jyrki Ijäs eivät aikoinaan montaa sekuntia miettineet, kun heille tarjoutui tilaisuus ostaa vaikuttavan upea funkislinna vuodelta 1941. 500-neliöisen Villa Oksasen ainutlaatuinen tunnelma inspiroi luovuutta ja taltuttaa kiireen.
Kuvat Jirina Alanko

Moni taksikuski on hämmästynyt ajaessaan Helsingin Malmilla Ijästen pihaan. Vau, mikä funkistalo! Kerrostalorivistön jälkeen ei odottaisi välttämättä näkevänsä 40-luvun rakennusta runsaspuustoisella tontilla. Jos palaisi ajassa 1800-luvun lopulle, talo seisoisi arboretumissa, puulajipuistossa.

Taidehistorioitsija, erikoistutkija Maria Hirvi-Ijäs ei kyllästy katselemaan pihansa vanhaa suurta vaahteraa. Vaikka kodissa on runsaasti puhuttelevaa nykytaidetta, myös ikkunoista avautuva, vuodenajoittain vaihtuva maisema on tärkeä.

Puoliso Jyrki Ijäs kertoo, että Villa Oksanen rakentui tehtaanjohtajan kodiksi seudun parhaalle paikalle.

– Eihän tämä mikään Westendin villa ole, mutta täysin uniikki. Ei tällaisia muita löydy, ellei mene jonnekin pienelle teollisuuspaikkakunnalle, Jyrki toteaa.

Kokonaisuuteen kuului alun perin vielä tenniskenttä, hedelmäpuutarha ja pieni uima-allas. Niistä jäljellä on enää parhaat päivänsä nähnyt uima-allas tontin viereisellä puistoalueella, jonka omistaa Helsingin kaupunki.

Tyylikäs olohuone on uniikin kodin kruunu. Katseenvangitsijana päätyseinällä on kuvataiteilija Iida Airasmaan isokoinen teos.
Lepotuoli ikkunan edessä on yksi Jyrkin lempipaikoista.

Kovin moni ei voi Ijästen tapaan sanoa, että asuu Erkki Huttusen kodiksi piirtämässä talossa. Funktionalismin hengessä myös ”Laatikko-Huttuseksi” kutsuttu arkkitehti keskittyi pääasiassa kauppa- ja julkisrakennuksiin. Yksityisiä asuintaloja ei ole kuin muutama. Huttunen suunnitteli niin Helsingin Sokoksen kuin Kotkan kaupungintalon. Ijäkset ovat kehystäneet valokuvia muutamista arkkitehdin piirtämistä rakennuksista kellarinsa käytävän seinille.

Hankkijan maatalouskonetehdas rakennutti talon kodiksi tehtaanjohtaja Oksasen perheelle vuonna 1941. Huttunen kirjoitti muutamia vuosia myöhemmin, että onni oli myötä. Kunnon tarveaineet oli ehditty ja onnistuttu saamaan kahden sodan välillä. Tällä hän viittasi ikkunoihin ja ulko-oviin hankittuun tiikkiin, ikkunalautojen marmoriin, vaatekomeroiden mahonkiin sekä tammisauvaparkettiin.

Villa Oksasessa voi edelleen ihailla alkuperäisiä ovia, mahonkisia vaatekomeroita ja marmorisia ikkunalautoja.

Jyrki tietää, että rakentajat tulivat omasta takaa Hankkijan tehtaalta, joka talvisodan aikana tuotti sotateollisuudelle ammushylsyjä. Rintamalta palanneet miehet päätyivät rakentamaan taloa kalliorinteeseen tehtaanjohtajalle.

– Ennen kuin miehet alkoivat takoa miekoista auroja eli valmistamaan taas oikeita maatalouskoneita, heillä oli välirauhan aikana luppoaikaa rakentaa jykevä, paikalle valettu talo, Jyrki toteaa.

Seinistä ja välipohjista tuli metrin paksuiset. Julkisivu sai valkoisen rappauksen. Kupari näkyy esimerkiksi räystäissä, syöksyputkissa ja terassin ulkoikkunoiden puitteissa. Talo näyttää nykyään erilaiselta, sillä parikymmentä vuotta myöhemmin alkuperäinen rappaus peitettiin nykyisellä, kellertävän harmaalla tiiliverhoilulla.

Maria ja Jyrki ovat säilyttäneet yläkerran aulan tasanteen istumapaikkoina. Entisaikaan tehtaanjohtajaperheen vanhemmat joivat siinä palvelijan tarjoilemana aamukahvit.
Parasta on, kun ruokasalin pöytä pidennetään ja sen ympärillä istuu paljon läheisiä. Seinille on ripustettu taiteilija Heli Rekulan valokuvateokset.
Tynellin YK:n pääsihteerin toimistoon suunnittelema lamppu valaisee ala-aulaa. Valaisin on tuttu Jyrkille jo lapsuudesta, sillä hänen isoisänsä kotona oli samanlainen.

Kotitalo muistuu Jyrkille mieleen jo lapsuudesta. Hänen lapsuudenperheensä asui Töölössä, mutta esikoinen vietti 50-luvun lopulta lähtien viikonloput kummitädin ja sukulaisten luona Malmin silloisissa maalaismaisemissa. Pieni poika käveli mummolaan valtavalta tuntuneen talon ohi, taisi pysähtyä joskus portillekin.

Vuosikymmeniä myöhemmin Maria ja Jyrki astuivat tietämättään ensimmäistä kertaa sisälle tulevaan kotiinsa, kun edellinen omistaja, galleristi Kari Kenetti järjesti siellä juhlat.

Loppu oli sattumaa ja hyvää tuuria. Kun Jyrki kuuli 12 vuotta sitten tuoreeltaan kadulla, että talo oli päätetty myydä, hän soitti suoraa päätä vaimolleen. Kolmen sekunnin päästä Maria vastasi, että se on siinä, ostetaan se.

Moni taiteilijaystävä sanoi, että talo tarvitsi juuri Ijästen kaltaiset ihmiset, jotka näkevät talon kokonaistaideteoksena.

– Emme olisi ostaneet, jos talo ei olisi ollut alkuperäisessä kunnossa. Nostalgiakin veti, koska palasin tavallaan evakkosukuni juurille, Jyrki muistelee.

– Tiedämme, että tämä on ainutlaatuinen paikka. Ei siinä mielessä helppo talo, että se sopisi välttämättä kaikille, mutta meidän makumme istuu tänne hyvin. Ehkä meillä on niin isot egot, että tarvitsemme näin paljon neliöitä, Maria naurattaa puolisoaan.
Messinkinen porraskaide on päällystetty vasikannahalla. Taiteilija Pertti Kekaraisen teosta voi ihailla portaissa ja yläaulasta.
Perheen kuopus Ellen on jo ehtinyt muuttaa omilleen. Alkuperäinen mahonkinen vaatekaappi odottaa yhä hänen kulmahuoneessaan.

Ennen muuttoa rakennus kävi läpi kolmen kuukauden saneerauksen, joka paljasti tarkemmin talon hyvän kunnon. Keittiö, yläkerran kylpyhuone ja pesutupa kunnostettiin. Suihkuun jäi yhä alkuperäisiä turkooseja kaakeleita.

Keittiön vesipiste siirtyi ikkunan viereen, jotta vaikka kahvia keittäessä tai sieniä peratessa voi katsella ulos. Osalle keittiön kaapeista löytyi uusi paikka alakerran kodinhoitohuoneesta.

Kun remonttimiehet kunnioittivat rakennusta ja sen laadukasta linjaa, talon fiilis säilyi ja ominaispiirteet korostuivat. Ijäkset haluavat vaalia rakennustaidehistoriaa, ja siksi koti noudattaa pitkälti alkuperäistä tyyliä sisustuksessa ja kiinteissä kalusteissa.

– Jyrkihän on keräilijä, joka haluaa säilyttää kaikkea, niin pieniä esineitä, autoja kuin veneitä, Maria paljastaa.

Kokkaamisesta pitävä Jyrki halusi vesipisteen ikkunan äärelle.
Alkuperäiset kaapistot ovat yhä edustavassa kunnossa.

Historiaa henkivän kodin ala-aulassa moni kokee samaa tunnelmaa kuin Aino ja Alvar Aallon Villa Maireassa. Messinkisestä Tynellin kattolampusta Jyrki hämmästeli lapsena heijastuvaa peilikuvaansa isoisänsä kodissa.

– Moni huonekalu ja tyyli ovat perua Jyrkin vanhemmilta ja isovanhemmilta. Jos rupeaisin nyt rakentamaan ja sisustamaan kotia, menisin ehkä modernimpaan suuntaan. Meillä on niin paljon huonekaluja, ettemme ole siinä mielessä puhdashenkisiä funktionalisteja, Maria kertoo.

Funkiksen johdonmukaisuus miellyttää. Selkeä, käytännöllisyyttä korostava tyylisuunta ei piilota mitään. Kodissa on runsaasti taidetta, mutta sitä ei ole valittu minkään tyylin mukaan. Teokset ovat pääosin tutuilta taiteilijoilta, mikä lisää tunnesidettä. Taidehistorioitsijan kotona taide ottaa myös kantaa eikä ole pelkkä objekti.

Aulan kauniit kierreportaat ihastuttavat niin asukkaita kuin vieraita. Porraskaide on päällystetty vasikannahalla. Yläaulassa huomion keskipiste on koroke, jossa alkuvuosien asukkaat joivat ilmeisesti aamukahvinsa palvelijan tarjoilemana. Sieltä on myös kulku yläterassille. Kerroksen päässä kulkevat vanhat palvelijan portaat keittiön ovelle. Talon tammisauvaparketti on ilmeisesti niin paksua, että siihen on tehty aikanaan pieniä messinkisiä ilmastointiaukkoja.

Maria on tunnettu taidehistorioitsija, mutta kumpikin asukkaista nauttii taiteesta. Kotona on runsaasti puhuttelevaa ja kantaa ottavaakin taidetta.

Villa Oksasen kokonaispinta-ala on 500 neliötä, kerrospinta-ala yli kolmesataa. Huonejako on muuttamaton. Jo aikuistuneille kolmelle lapselle, Teolle, Ellenille ja Ninalle, on yhä huoneet valmiina.

– Vitsistähän se menee, että olemme täällä kahden. Jos emme tekisi täällä myös töitä, tuntuisi varmaan tylsältä ja joutuisi huhuilemaan, missä toinen on. Toisaalta siivottavaakin riittää, Jyrki nauraa.

Ijäkset ovat käyttäneet ajoittaista siivousapua, mutta pariskunnan työnjako on myös selkeä. Kun Maria aloittaa siivouksen ylhäältä ja Jyrki alhaalta, he kohtaavat keskikerroksessa. Pyykintuoksu kodinhoitohuoneessa on Jyrkistä miellyttävä, koska se on tuttu lapsuudesta. Samoin kellarin kiviportaat muistuttavat töölöläisistä kerrostaloista.

Mariaa ja Jyrkiä miellyttää funkiksen selkeys ja käytännöllisyys; tyylisuunta ei piilota mitään.

Parhaillaan talo totuttelee uuteen rytmiin, sillä Jyrki jäi eläkkeelle Kansanopistoyhdistyksen pääsihteerin tehtävistä viime kesänä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työt loppuisivat. Ehkä tulevaisuudessa hänellä on enemmän aikaa istua lempipaikassaan olohuoneen kulmatuolilla tai kokata bravuurejaan, risottoja. Maria työskentelee vielä erikoistutkijana, muttei suostu ottamaan stressiä kiireestä.

Pariskunta kertoo olleensa aina hyvin työorientoitunut. He ovat matkustelleet paljon pelkästään Suomen ja Ruotsin välillä, sillä molemmat ovat Marian kotimaita. Kun viettää aikaa vielä kahdella vapaa-ajan asunnolla, ei kotona ole ehtinyt olla aina paljon.

Tonttiin kuului alun perin myös pieni uima-allas, joka on jäänyt muistoksi viereiselle puistoalueelle.
Villa Oksasen julkisivu oli alun perin rapattu valkoiseksi, mutta sen päälle tehtiin tiilifasadi 60-luvulla. Talo näyttää harhaanjohtavasti tasakattoiselta, vaikka talossa on lappeet.

Villa Oksasen seuraksi tontille on tarkoitus nousta asemakaavamuutoksen mahdollistamana jossain vaiheessa neljä tyylikästä toscanalaistyylistä pientaloa. Niiden tyyli on alisteinen suojellulle päätalolle. Täydennysrakentaminen olisi jo valmis, ellei Jyrki olisi loukkaantunut vakavasti kolme vuotta sitten skootterionnettomuudessa ja myöhemmin sairastanut melanooman. Kodin merkitys korostui, kun pystyi toipumaan omassa rauhassa rakkaassa paikassa.

– Kun ulotuin pyörätuolilla keittämään kahvia, elämä tuntui palaavan. Olen aina korostanut, että tunnen oloni täällä turvalliseksi. Kun huomaa, ettei tarvitse enää kiirehtiä, voi sopeutua tilaan ja rauhoittua, Jyrki miettii.

Kun toinen loukkaantuu ja sairastuu, toiselle jää enemmän hoidettavaa.

– Se osoitti, mitä tällainen asuminen vaatii. On ollut raskastakin, sillä eihän talo itsestään pysy kunnossa, Maria toteaa.

Uniikista talosta ei ole tarkoitus pitää kiinni tulevaisuudessa kynsin ja hampain.

Ijästen koti on siinäkin mielessä mukava, että heillä on tilaa kutsua ystäviä illallisille ja järjestää juhlia. Pariskunnan mukaan parasta on silloin, kun koko perhe on koolla ruokasalissa. Koti inspiroi ja rauhoittaa vieraitakin.

Julkaistu: 3.3.2020
1 kommentti