Täällä asuu onni! Fridan ja Maxin harmonisessa Marbellan-kodissa valo ja energia soljuvat vapaasti
Sisustus
Täällä asuu onni! Fridan ja Maxin harmonisessa Marbellan-kodissa valo ja energia soljuvat vapaasti
Taide, kasvit ja vanhat matot. Niistä on tehty Frida Palovaaran ja Max Nortemon rauhoittava koti Espanjan Marbellassa. Jättiremontti poisti turhat seinät, ja nyt valo ja hyvä tunnelma pääsevät soljumaan vapaasti.
3.7.2020
 |
Avotakka

Frida Palovaara on rakastettava seikkailija, jonka maailman meret lopulta, monien vaiheiden ja maiden kautta, kuljettivat Espanjan Marbellaan. Siellä Frida remontoi itselleen kodin ruotsalaisen miehensä Max Noremon kanssa, jonka hän kohtasi Maltalla.

Koti vuoren juurella, kauniissa kumpuilevassa maisemassa on pariskunnan ensimmäinen ihan oma. Rivitalon päätyhuoneisto sai Fridan ihastumaan heti.

Fridan rakkaus ja yhteys luontoon ja valoon on vahva. Niinpä oli ratkaisevaa, että kodin jokaisesta ikkunasta näkyy puita.

Asunto oli alun perin hyvin perinteinen espanjalainen huoneisto, jossa oli paljon tummaa puuta. Massiivinen portaikko nousi yläkertaan keskeltä olohuonetta, pieni keittiö oli suljetussa tilassaan, ja useat pylväät näyttivät kannattelevan kattoa.

”Auringonlaskun valo on ihana. Kun makaa sohvalla ja aurinko laskee, on kuin olisi taivaassa”, Frida sanoo. Zoco Homen kattovalaisimista tulee sekä ihanaa valoa että varjoja. Valmiiksi patinoitunut, 150 vuotta vanha sohvapöytä on armollinen käytön jäljille.
Frida ja Max haaveilevat istuvansa takan lämmössä suurilla tyynyillä talvi-iltoina. Kasvit pehmentävät kauniisti modernia takkaa.
Aasinpää on perinteinen käsityö.
Aasiaiheinen taulu on Fridan omaa tuotantoa.

Kun Frida Palovaara sai ylioppilastodistuksen käteensä Kiirunassa, hän pakkasi laukkunsa ja lähti. Vapaa, utelias sielu halusi nähdä maailmaa ja matkusti saman tien niin kauas kuin pääsi, maapallon toiselle puolelle Australiaan.

Australiassa Frida ihastui kauniiseen kukkakauppaan, jonne hän lopulta ujutti itsensä töihin kertoen olevansa floristi. Kaikki vaikeimmat tehtävät annettiin Fridalle, joka opetteli yökaudet tekemään asetelmia, vieheitä ja muita floristin haastavia töitä.

Frida matkasi pitkin poikin maailmaa Kiirunasta Marbellaan ja odottaa nyt Maxin kanssa esikoistaan.
Kattovalaisin, pöytä ja tuolit ovat Zoco Homen. Käsin tehdyn maton Frida on tilannut netistä. Metallikehyksinen lasiseinä päästää valon makuuparvelle ja jatkaa portaiden tyyliä.
Liesi on saarekkeessa sijoitettuna niin, että ruokaa valmistaessa näkee sekä ulos että olohuoneeseen.

Koska valo, avaruus ja vapauden tuntu ovat Fridalle ja Maxille tärkeitä, he halusivat avata näkymät ja päästää luonnonvalon ja energian kulkemaan kodissa vapaasti, ilman pimentäviä seiniä. Alkoi massiivinen remontti, joka kesti viisi kuukautta. Aluksi vain purettiin ja kannettiin ulos vanhaa. He suunnittelivat kaiken itse ilman arkkitehdin tai minkään muunkaan suunnittelijan apua. Toteutuksesta vastasi paikallinen remonttiporukka, joka vaati herkeämätöntä silmälläpitoa.

– Se ärsytti työmiehiä ihan varmasti mutta kannatti. Yhtenä päivänä, kun tulimme tänne, keittiön ikkuna oli ihan kunnolla vinossa, Frida kertoo. Hyvä jälki oli tärkeää, koska asunto tulee olemaan parin koti pitkään.

– Meillä oli visio, miltä halusimme kaiken näyttävän. Remontti tarkoitti verta, hikeä ja kyyneleitä, kuten se kai aina vaatii. Parasta koko remontissa oli, että selvisimme siitä. Olimme aina samalla puolella. Olemme Maxin kanssa hyvä tiimi, Frida sanoo. Max huolehti suurista linjoista ja sisustuksesta.

Sekä keittiökalusteet että kodin väliovet ovat yönsiniset. Ennen remonttia keittiö oli niin pieni, että saareke olisi jäänyt ulkopuolelle. Tiskialtaan ääreltä näkee ikkunasta männikköön. Uuni ja mikro ovat mukavasti käyttökorkeudella.
Valkeista käsin leikatuista laatoista tuli eläväinen taustaseinä. Messinkiset vetimet ovat nappivalinta yönsinisiin kaappeihin.
Näkymä keittiöstä kevyeen portaikkoon. Messinkiset palmut portaikossa ovat valaisimia, ja portaiden alta kurkkii Fridan maalaama lehmä. Fridan maalaukset ovat aina suuria.
Näkymä yläkerrasta. Käsin kudotut vanhat matot ovat Fridan rakkaus.

Remontti tuo aina mukanaan yllätyksiä, tällä kertaa iloisia. Alakerrassa oli kolme pylvästä ja paljon seiniä, mutta mikään niistä ei ollut kantava vaan näön vuoksi. Niinpä leka lauloi ja esteet valon tieltä poistuivat. Fridan ja Maxin unelmat kävivät toteen.

– Oli ihmeellinen hetki, kun näin ensimmäistä kertaa kotimme, kun kaikki turhat seinät ja rakenteet oli purettu ja yläkertaan vievät portaat oli siirretty pois keskeltä olohuonetta, seinän viereen. Koti oli niin valoisa, ja muutos entiseen oli valtava.

Kodin tunnelma on kaikkea, mitä Frida ja Max rakastavat. Luonnonvalo kulkee nyt kauniisti kaikissa tiloissa muuttaen tunnelmaa joka tunti. Isojen viherkasvien varjot leikkivät seinillä päivisin. Iltaisin valaisinten luoma tunnelma on aivan toisenlainen.

Yksi Fridan ammateista on taidemaalari, joten kotona on koko ajan vaihtuva näyttely. Tekstiileistä tärkeimpiä ovat vanhat matot, joita Frida ostaa netistä.

– Rakastan vanhoja mattoja. Niissä on historiaa, ja vaihtelen niiden paikkoja tunnelman mukaan.

Toisen kerroksen makuuhuoneessa rakkainta on Maxin isoäidinäidin käsin virkkaama pitsipeitto. Pari puhuu siitä suurella rakkaudella ja kunnioituksella.
Rottinkipunos toistuu makuuhuoneen kalusteissa. Pyöreässä hyllykössä ja yöpöydällä on simpukoita, kristalleja, kiviä, valokuvia onnenhetkistä ja muita pieniä hyviä muistoja.
Frida on tehnyt seinälle koristeen luonnosta keräämistään kuivista oksista ja kasvien osista.
Makuutilaan valikoitui tarkoituksella korkea kaappi, ettei sen päälle keräänny turhaa tavaraa. Kasvien seassa on iso simpukka. Sen sisällä on lappuja, joihin Max ja Frida kirjoittivat vuoden vaihtuessa toiveensa tälle vuodelle. Simpukka muistuttaa joka aamu heitä elämän tärkeimmistä asioista ja toiveista.

Taiteen ja tekstiilien ohella Fridalle tärkeintä sisustuksessa ovat kasvit. Hän suhtautuu niihin kiehtovalla tavalla: kasvit ovat osa perhettä. Jotkut ovat haastavia, eikä niiden kanssa tule toimeen, mutta toiset ovat kuin ystäviä. Kuuntelet niitä ja tiedät, mitä ne tarvitsevat.

Frida puhuu paljon rauhoittumisesta ja luonnon kuuntelemisesta. Kasvien, auringon ja puhtaan ilman hengittämisen ja kasvisruoan lisäksi häntä rauhoittaa ja auttaa pysähtymään kaikenlainen käsillä tekeminen. Usein käsitöihinkin liittyvät kasvit, joita hän kuivattaa terassiparvekkeellaan ja punoo niistä koristeita.

Luonnonkivialtaat nousevat kauniisti esiin betonitasolta.
Kylpyhuoneessa on sisään vedettyjä hyllyjä tarpeellisille tavaroille, ja joukossa on myös tarpeellista kauneutta. Suihkutilan lattia tuntuu luonnonkiviltä, mikä on tärkeää parille.
Fridan ja Maxin nejän huoneen saunallinen asunto sijaitsee rivitaloyhtiössä. Terassi on kodin keidas. Espanjan lämmössä sille on valtavasti käyttöä. Iltaisin auringon laskettua vuoren rinteillä syttyvät kotien valot ja maiseman kolmiulotteisuus tulee esiin.

Kiiruna ei ole kokonaan lähtenyt nuoresta kosmopoliitista. Lapsena Frida kävi saunassa aina aamuisin ennen kouluun lähtöä. Isä rakensi Espanjan-kotiin pikkuisen saunan, jossa mahtuu mukavasti saunomaan kaksi kerrallaan ja aikanaan myös pian syntyvä lapsi.

Kaikessa Fridan tekemisessä korostuvat itsetuntemus ja syvä rakastava suhde luontoon ja ihmisiin. Frida on monille mentori työelämässä ja elämässä.

Jos on herkkävaistoinen, saattaa tuntea kodeissa asuvien ihmisten rauhan ja harmonian, vaikka he eivät olisi itse paikalla. Maxin ja Fridan kodissa ovat vahvasti läsnä onni, harmonia ja leikkisyys.

1 kommentti