Opiskelut veivät Valtterin Tampereelle jo kahdeksan vuotta sitten, ja koulunsa käytyään Essi muutti kotipaikkakunnaltaan vuotta myöhemmin perässä. Parin 53 neliön kerrostalokaksio Tampereella, kauniin uimarannan lähettyvillä on osoittautunut aarteeksi. Essi työskentelee freelance-stailaajana ja Valtteri kiinteistövälittäjänä.
Leijuvan oloinen vaaterekki syntyi puutangosta ja vahvasta nahkanarusta. Kauniit vaatteet saavat roikkua siinä silmänilona. Pallomaalaus on Essin taideharjoittelua abstraktimpaan suuntaan. Ikean Bestå-sarjan tv-taso koki muodonmuutoksen Essin käsissä. Uudet ovet löytyivät Ikeasta. Peili oli onnekas Tori-löytö. Kori on Annon.
Listoilla tuunattu sisäovi muistuttaa vanhaa peiliovea. Se oli ennen Essin tekemää muodonmuutosta tavallinen valkoinen sisäovi. Rottinkipenkki on Granitista.
Essi maalasi edellisen asukkaan asuntoon jättämän kenkäkaapin samalla vaaleanpunaisen sävyllä kuin ulko-oven. Nyt kokonaisuus on kutsuva. Pienempi kynttilänjalka löytyi mökiltä. Kirjontatyö on Essin tekemä. Peilit ovat kirpputorilta ja sisustusliikkeestä, Jyskin purkissa säilytetään avaimia.
Mikä kodissanne on parasta?
Se, mikä ehkä aluksi vaikutti vain tavanomaiselta kerrostalokaksiolta, onkin ollut todellinen löytö. Monelle kerrostalon alin kerros on ehdoton ei, mutta emme vaihtaisi tätä enää mihinkään. Tämä on vähän kuin asuisi rivitalossa.
”Olemme joskus jopa nukkuneet terassilla kokonaisen kuukauden, vaikka se sijaitseekin tien varressa.”
Meillä on matkaa Tampereen kauneimmalle uimarannalle vain sata metriä, ja se on meille maalta kotoisin oleville ihan ehdotonta! Uimassa käymme vuoden ympäri. Harrastamme myös suppailua koiran kanssa. Perustimme rannalle oman jäätelökioskin, jota nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, pyörittävät kesätyöntekijät. Kioskin kautta tutustuimme naapureihin, ja paikan arvo on noussut siinäkin mielessä.
Julistekollaasi kertoo Essille tärkeästä musiikkiharrastuksesta. Kitaraa soitellaan aina välillä, mutta se toimii myös koristeena. Jimi Hendrixin muotokuva on Essin maalaama. Kattovalaisin ostettiin Ellokselta. Hakolan vihreä sohva oli vuosien haave.
40-luvun senkki on kotoisin Essin äidin kotitalosta, josta äiti otti sen mukaan omaan kotiinsa. Kirjat on käännetty esteettisyyden takia sivupuoli ulospäin. Keraaminen lintu löytyi taloyhtiön roskiksesta. Essi maalasi kopion Rocio Montoyan muotokuvateoksesta ja muokkasi värit sopimaan omaan sisustukseen.
Terassille Ellokselta ostettu nojatuoli tuli sisälle talvisäilöön ja jäi niille sijoilleen. Maalaus on Essin tekemä. Kelim-matto oli onnistunut Tori-ostos. Kaartuva seinävalaisin on Sarustiikasta, nahkarahi Zicosilta ja betonipöytä Granitista.
Millainen sisustaja olet, Essi?
Sisustaminen on minulle sekä työ että intohimo. Kotoisuus on tärkeää ja se, että molemmat viihtyvät. Sisustuksessa pitää olla leikkisyyttä ja persoonaa. Värimaailman suhteen koetan olla samalla runsas mutta hillitty. Minua viehättävät kaikki luonnonmateriaalit, ja muovia haluan hankinnoissa vältellä. Kun työssäni stailaajana pääsen käymään ihmisten kotona, minusta on hauska arvailla, keitä siellä asuu. Parasta kodeissa on persoonallisuus, ja sitä luovat itse tehdyt jutut. Meiltäkin löytyy maalaamiani tauluja, joiden värimaailman kautta olen voinut sitoa yhteen eri tilojen sävyjä.
Essi maalasi tummat laminaattilattiat valkoisiksi. Valoisuus lisääntyi, ja värit pääsevät paremmin esille. Pyöreän ruokapöydän ympärille on koottu tuoleja vanhempien varastosta, roskalavalta ja pari uutena kaupasta. Musta väri yhdistää.
Esteetikko saa iloa pienistä, kauniista asioista arjen keskellä. Leikkuulauta on matkamuisto Norjasta. Kukkakimpuilla saa mukavasti piristettyä kotia. Tämä kaunis kimppu on lähikukkakaupasta.
Essi remontoi isänsä avustuksella keittiön käytännöllisemmäksi. Tarvittavaa laskutilaa saatiin siirtämällä jääkaappi pois keittiöstä ja upottamalla se makuuhuoneen levennettyyn oviaukkoon. Kaapistot hankittiin Ikeasta. Välitilan Essi laatoitti itse. Valaisimet löytyivät Sarustiikasta. Pienet maalaukset ovat kirppislöytöjä.
Myös kotinne terassi on ahkerassa käytössä.
Saimme taloyhtiöltä luvan laajentaa terassia hieman. Lattia laudoitettiin ja kulkua selkeytettiin. Nyt on ihanaa avata terassin ovi kesäpäivinä ja viettää siellä aikaa lueskellen tai illallista nauttien. Olemme joskus jopa nukkuneet terassilla kokonaisen kuukauden, vaikka se sijaitseekin tien varressa. Tämä kertonee jotain alueen rauhallisuudesta. Fifi-koiramme rakastaa makoilla terassin nurkassa ja vakoilla ohimeneviä koiria. Tässä tilassa voin myös päästää kasviharrastukseni valloilleen kesäisin.
Makuuhuoneen ovi korvattiin verhoilla tilanpuutteen vuoksi. Valkoiseksi maalattu levy hakalukolla toimii päivisin koiraporttina Fifin ollessa yksin kotona. Makuuhuoneen ikkunasta kelpaa seurata maailman menoa ihmisten ollessa työssä.
Ikean Ivar-kaapisto saatiin ystäviltä. Väri oli sopivasti valmiiksi sama kuin vastapäisellä seinällä. Kaapeissa on maalaus- ja käsityötarvikkeita sekä kaikki harrastekirjat. Vaatteitakin mahtuu. Maanläheiset sävyt tekstiileissä tuovat lämpöä. Auringonkukka-maalauksessa Essi opetteli värien käyttöä. Rottinkivalaisimet on joskus ostettu Ikeasta.
Essi ihastui työkaverin puiseen maljakkoon ja sai sen suostuttelun jälkeen itselleen. Puista donitsia muistuttava esine on diffuuseri. Puinen rasia on matkamuisto Afrikasta.
Essin näyttävät korvikset roikkuvat seinällä itse tehdyssä telineessä. Korkkipintaan korvikset on helppo vain painaa paikalleen.
Onko tämä unelmienne koti?
Olemme molemmat vuosia kiertäneet työksemme koteja, eikä vielä ole tullut vastaan sellaista, johon omamme vaihtaisimme. Pari vuotta sitten hankimme satavuotiaan hirsitalon kesämökiksemme kotipaikkakunnaltamme. Siellä olemme saaneet toteuttaa remontointia suuremmassa mittakaavassa. Työhuoneet meiltä puuttuvat, joten tätä silmällä pitäen saimme ostettua ainoan seinänaapurimme kaksion. Suunnitelmana on yhdistää asunnot keittiön kohdalta, joten eiköhän me tässä asunnossa pysytä, kunnes joskus muutetaan kokonaan maalle. Tästä on tehty koti meille.
Ulkotakassa voisi polttaa myös puita, mutta täällä siinä käytetään vain ulkotulia ja kynttilöitä. Riipputuoli on tilattu vuosia sitten netistä.
”Tämä on vähän kuin asuisi rivitalossa.”
Laajennetulla terassilla viihdytään kesällä joka päivä. Pöytäryhmä on Plantagenista, puiset taulut seinällä ovat tarjottimia, jotka Essi on maalannut.
Essi ja Valtteri viihtyvät rauhallisella asuinalueella järven läheisyydessä.