Karhumaan perheen koti on entinen lumpputehdas: ”Mikään kaluste ei ole maksanut yli 30 euroa”
Sisustus
Karhumaan perheen koti on entinen lumpputehdas: ”Mikään kaluste ei ole maksanut yli 30 euroa”
Kun erikoispuuhastelija ja impulsiivinen sisustaja löytävät vanhan tehdasrakennuksen, voi lopputuloksena olla ihastuttava koti täynnä persoonallisia ratkaisuja, kuten polkupyörästä tehty rappusten kaide ja allaskaappi ompelukoneesta.
Julkaistu 5.5.2023
Meidän Talo

Veikeä nimi, Karhumaan liha ja lumppu, osuu Instagram-kävijän silmiin ja nostaa hymyn huulille. Mitähän tämä tili pitää sisällään? Kurkkaamalla selviää, että kyseessä on tamperelaisen kivitalon elämästä kertova sivu. Talossa asustaa Karhumaan perhe; Marianne ja Vesa sekä lapset Kerttu ja Almo. Perheestä tuli kaupunkilaisia vajaa kolme vuotta sitten monen maalla asutun vuoden jälkeen.

– Varsinkin minulle tuli hirveä tarve saada elämään vaihtelua ja uusia haasteita. Meidän ihana vanha hirsitalo oli rempattu lähes valmiiksi ja kaipasimme muutoksia, Marianne kertoo.

Uuden kodin piti kuitenkin olla jotain aivan erityistä ja mieluiten kaupungin läheisyydessä.

– Ramppasimme talonäytöissä joka viikonloppu katsomassa jos jonkinnäköisiä kiinteistöjä. Lapset eivät lopulta enää tulleet edes autosta pois, kun olivat niin kyllästyneitä koko hommaan.

Epätoivon vallassa Marianne etsi lopulta pitkin Suomea kaikenhintaisia kotiehdokkaita. Vesa piti kuitenkin järjen miehenä molempien jalat maassa ja löi tarvittaessa jarrua pohjaan.

Intohimoinen kaipuu kääntää elämän palaset täysin uuteen järjestykseen sai Marianne ja Vesa Karhumaan käynnistämään uuden kodin etsinnän. Perhe suuntasi maalta kaupunkiin löydettyään vanhan tehdas­kiin­teistön, jossa on sekä pakattu villaeristeitä, että myyty ja syöty maustaan kuuluisia lihapullia.

Marianne päätti lopulta laittaa Pispalan puskaradion sivulle ilmoituksen kodinvaihdosta. Ideana oli vaihtaa vuodeksi jonkun kanssa kotia, niin että perhe saisi kokeilla kaupunkiasumista ja joku toinen asumista maalla Karhumaiden kodissa. Ilmoitus poiki monta yhteydenottoa ja lopulta koeviikonlopun rivitalossa. Tutustuttiin ympäristöön, käytiin koulun pihalla, tunnusteltiin tunnelmaa. Kun sunnuntaina pakkailtiin kotiinlähtöä varten, Marianne huomasi miehensä uppoutuneen tutkimaan Etuoven ilmoitusta. Jotain oli nyt tekeillä, kun mies selasi kuvia niin keskittyneesti.

Juuri sivustolle tullut ilmoitus koski kotimatkan varrella olevaa taloa, vain viiden kilometrin päässä Pispalasta. Sitähän oli heti lähdettävä katsomaan.

– Teimme kävelykierroksen lähialueella, kuikuilimme taloa joka suunnasta – ja innostuimme molemmat. Tällaista olimme juuri etsineet! Marianne muistelee.

Alue herätti myös nostalgisia fiiliksiä. Molempien lapsuudenkoteihin oli vain muutamia kilometrejä, ja Vesa muisteli pörränneensä maisemissa mopoiässä.

Vesa soitti heti omistajalle, joka ei kuitenkaan kiireiltään olisi ehtinyt kokonaiseen viikkoon näyttämään taloa sisältä.

– Koska en hätäisenä oikeastaan olisi kestänyt odottaa hetkeään, soitin vuorostani omistajalle minäkin ja anelin aikaisempaa näyttöä. Onneksi aika löytyi jo tiistai-illaksi.

Tehdasfiilistä lisäävät edellisen omistajan itse tekemät upeat portaat ja Ylen nettikaupasta löytyneet Ornon Pamela-valaisimet. Vain koristeena toimivat kattoparrut tehtiin puutavarasta, jota kolhittiin, hiottiin ja värjättiin vanhan ilmeen luomiseksi. Lopuksi parrut kiinnitettiin kattoon isoilla, vanhanmallisilla muttereilla ja prikoilla.
Rappusiin vaadittava kaide tehtiin vanhasta polkupyörästä ja parista ompelukoneen jalasta. Pyörä muistuttaa hauskasti myös Vesan harrastuksesta.

Talo oli toiveiden täyttymys. Keskikerroksen oli edellinen omistaja remontoinut, mutta paljon tilaa oli vielä koskemattomana. Kellarissa oli hyvät tilat molempien harrastuksille ja projekteille. Marianne saisi myös työtilat kodin kanssa saman katon alle. Talon historia, rouhea loft-henkisyys, keittiön kaasuliesi, ja jopa vanhoista ompelukoneen jaloista tehty allastaso wc:ssä – kaikkialla näytti olevan pieniä merkkejä siitä, että tämä oli juuri se oikea.

Excel-taulukoiden avulla pari teki kolmet tarkat laskelmat ja kävi läpi kaikki mahdolliset skenaariot, mitä tulevaisuus saattaisi tuoda tullessaan. Tultiin siihen lopputulokseen, että kun vanha koti laitettaisiin ensin vuokralle, olisi mahdollista pärjätä taloudellisesti. Mutta sitten kehiin astui muutama muuttuja. Korona saapui maailmalta Suomeen ja lainan saaminen ei enää ollutkaan niin yksinkertaista.

– Odottelu oli ristiriitaista aikaa. Yritimme hillitä innostustamme siltä varalta, ettei pankki suostuisikaan lainaan, tai tulisimme siihen johtopäätökseen, etteivät rahkeet riittäisikään. Samaan aikaan tuntui kauhealta, jos emme saisikaan taloa, joka täytti kaikki toiveemme, Marianne kertoo.

Onneksi kaikki kuitenkin järjestyi parhain päin ja perhe pääsi lopulta muuttamaan juhannuksena 2020.

Kodin kalusteet on hankittu kierrätettyinä. Tori.fistä löytyneessä sohvassa on kiva lukea ja katsoa televisiota. Puretusta koulusta löytyneessä kaapissa on aikanaan säilytetty täytettyjä eläimiä. Kaupan karkkikaappina ollut lasivitriini on huutokaupasta.
Perheen ystävä on nimennyt Vesan ”erikoispuuhastelijaksi”, jonka hyppysissä taipuu materiaali jos toinenkin.
”Asuttuamme pienesti ja niukasti maalla, tuntui aluksi, että voiko meillä olla näin hurjan iso talo ja valtava teras­sikin? Kolmessa vuodessa ruhtinaallisista neliöistä on tullut juuri meille sopiva koti, jonka kaikille tiloille on löytynyt käyttöä”, Marianne kertoo.

Talolla on varsin monivaiheinen tarina, josta juontuu myös Mariannen Instagram-sivun humoristinen nimi. Petäjä viralliselta nimeltään oleva kiinteistö rakennettiin 1920-luvun loppupuolella lumppu- eli tilketehtaan käyttöön. Vuosien saatossa tiloissa on ollut myös puusepänverstas ja leipomo sekä Teivon liha, jonka tunnettuja lihapullia saattoi ostaa ja syödä paikan päällä olevassa myymälätilassa.

Vuoden 2003 jälkeisinä vuosina kiinteistö vaihtoi omistajaa pari kertaa. Karhumaita edeltävä omistaja oli muokannut entisestä tehdaskiinteistöstä asunnon, johon perhe nyt pääsi jättämään oman kädenjälkensä.

– Täysin loppuunrempattua taloa me emme edes halunneet, eikä siihen olisi ollut varaakaan. Täällä saimme toteuttaa omia visioitamme ja pääsimme iskemään kiinni sopivaan määrään haasteita. Koska kyse ei kuitenkaan ollut mistään täyspommista, on asuminen onnistunut hyvin samalla, kun olemme vähitellen muokanneet paikkoja sopiviksi, Marianne toteaa.

Pelkkää pintaremonttia ei talo kuitenkaan ole tarjoillut parille. Ilmavaihdon rakentaminen oli jäänyt kesken, joten se piti saattaa loppuun. Ensim­mäisen syksyn Vesa vietti pitkälti ullakolla putkia eristäen. Sen jälkeen vintti eristettiin puhallusvillalla. Kodin takkaa ei myöskään ollut liitetty vesikiertoon, joten Vesa yhdessä ystävänsä kanssa vuoroin tyhjensi ja täytti vesiputkia. Sitten kaikki yhdessä jännittivät, lähteekö järjestelmä toimimaan. Lähtihän se. Lämmitystä silmällä pitäen taloon asennettiin myös vesi-ilmalämpöpumppu.

Ikävämpi yllätys löytyi yläkerran entisten sosiaalitilojen kylpyhuoneista. Kaakeliseinien sauma-­aineista löytyi asbestia, samoin kuin kellarikerroksen pannuhuoneesta. Ammattilaiset tekivät viikon verran työtä terveydelle vaarallisen aineen poistamiseksi. Tämän jälkeen päästiin turvallisin mielin jatkamaan yläkerran kylppäriremonttia.

Kannellinen astia on korvis­jemma. Taulu on tuparilahja rakkaalta ystävältä. Tapetein tuunatussa hyllyssä on muun muassa Amerikan-reissulta löytyneet lasten kenkä­lestit, Vesan lapsena rakentama Mini-pienoismalli ja Almon siniseksi maalaama kivi.
Entisen liha­pulla­kaupan paikalla on nyt tilava keittiö, jossa kelpaa kokata perheelle ja ystäville. Saarekkeen ääressä syödään usein arkisin.

Vesalla ja Mariannella on aivan omanlaisensa tyyli toteuttaa kodin projekteja.

– Meillä ei suunnitella rautakaupan katalogi kädessä, vaan ideat lähtevät purkautumaan yleensä jostain pienestä yksityiskohdasta, Marianne kertoo.

Hyvänä esimerkkinä tästä on toinen yläkerran kylppäreistä.

– Löysin kirpparilta pinkin, koukeroraamisen peilin ja totesin, että tästähän se suunnittelu lähtee.

Visio mielessään Marianne alkoi etsiä sopivia jämäkaakeleita, mutta kivan näköisiä tai riittävää määrää ei tahtonut löytyä. Pari suuntasi lopulta minilomalle Tallinnaan ja sai mieluisat ja kohtuuhintaiset kaakelit paikallisesta rautakaupasta. Reissu poiki kylpyhuoneeseen myös hanat ja altaat.

Vuosien aikana Vesalle ja Mariannelle on kehittynyt toimiva työnjako remonttihommissa. Suunnittelu ja visualisointi tehdään ideoita pallottelemalla. Toisinaan Mariannella ideat tosin saattavat lähteä vähän lapasesta, jolloin Vesan on kerrottava, ettei toteutus ole mahdollinen. Tekniset toteutukset hoitaa Vesa Mariannen toimiessa hyvänä apurina, maalarina, painona tai kannattelijana.

– Tosin olen sellainen hötky, että saatan livistää hakemaan pölyrättiä saadakseni jotain tekemistä, vaikka Vesa on pyytänyt pitämään tikkaita pystyssä. Paikallaan seisominen ei ole oikein minun juttuni, Marianne nauraa.

Koko perhettä yhdistävät nopeat liikkeet ja ideoiden toteutukset. Perheen ystävä on nimennyt Vesan ”erikoispuuhastelijaksi”, jonka hyppysissä taipuu materiaali jos toinenkin. Mies vetää aamulla työliivin ylleen ja sen jälkeen häntä näkee vain vilahduksina siellä sun täällä pitkin taloa.

Kun perhe vielä asui vanhassa hirsitalossa maalla, oli kodin – ja Mariannen – tyyli romanttinen, pastellinen ja röyhelöinen. Kodin vaihduttua entiseen tehdastilaan meni tyyli uusiksi vaatekaappia myöten. Nyt mieltymys suuntautuu kirkkaisiin väreihin. Vanhasta kodista mukaan tulivat vain ne huonekalut, jotka istuivat uuteen ympäristöönsä. Lisää on kerätty vähitellen.

– Rahalla sisustaminen ei ole meidän juttu. Kun katson ympärilleni, voin todeta, että mikään täällä oleva kaluste ei ole maksanut yli 30 euroa. Ilmaisia löytöjä, kirppisaarteita ja Tori.fi-ostoksia, niistä on meidän kodin sisustus tehty, Marianne kertaa.

Lähes kaikilla hankinnoilla on jokin tarina, ja Marianne saattaa koriste-esinettä katsoessaan muistaa kivan kesäisen päivän, jolloin se löytyi kirpparilta.

– On mielekästä tehdä uusia aarteita esineistä ja kalusteista, jotka toisten silmissä ovat roskia. Onneksi minulla on puoliso, joka myös näkee romuissa hohtoa ja mahdollisuuksia.

Marianne ei halua rakastua mihinkään esineeseen liikaa. Muutama esine on kulkenut hänen mukanansa pitempään. Yksi niistä on vanha ompelukone, joka löytyi maalaishuutokaupasta.

– Odotin hartaasti, että kone tulisi huutovuoroon. Hetken koittaessa meklari kuitenkin sanoi yhteen hengenvetoon ”kuka tarjoaa viisi euroa, myyty!” niin nopeasti, etten ehtinyt edes kättäni nostaa.

Pettymys oli niin suuri, että Marianne meni autoon itkemään. Hetken päästä Vesa tuli perässä kone kainalossa.

– Hän oli maksanut huutajalle kymmenen euroa ja saanut koneen minulle. Minusta se oli suloisesti tehty, Marianne muistelee.

Vaikka Karhumaan perheessä asiat tapahtuvat useimmiten impulsiivisesti ja nopeasti, malttavat he myös kypsytellä ja suunnitella, kun siihen on tarvetta. Nyt mietinnässä on rustiikin keittiönpöydän tekeminen itse. Äijäkirppikseltä on löytynyt jo puinen keskiosa, muut osat ovat vielä haussa.

Marianne on myös innoissaan jo seuraavasta projektistaan, kellarikerrokseen tulevan saunan yhteyteen luotavasta oleskelutilasta. Paikallisen graffititaiteilijan kanssa on jo suunnitteilla sinne seinämaalaus, jonka ideointiin koko perhe on saanut osallistua.

Talon edellisen omistajan jäljiltä talon yhteydestä löytyy myös aarre – istutuksia täynnä oleva puutarha.

– En ole mikään puutarhuri, mutta pidän kukista. Olen siksi onnellinen meidän rinnepuutarhasta. Äitini on puutarhaihminen, ja kun hän on pihallamme nyppimässä, menen mukaan oppimaan. Iloksemme täällä ei tarvita ollenkaan ruohonleikkuria.

Karhumaat ovat kotiutuneet hyvin kaupunkilaisiksi. Kertaakaan ei ole tarvinnut katua muuttopäätöstä ja entisen lumpputehtaan ostamista. Lapsetkin viihtyvät ja jopa vallanneet paikkansa nuorina yrittäjinä. Café Lamminpää on pop up-kahvila, jossa Kerttu ja Almo myyvät muun muassa munkkeja, vohveleita ja jäätelöä keittiön ikkunasta käsin. Herkkuja voi istua nauttimaan kadulle nostettujen pöytien ääreen. Muutamia kesäviikonloppuja auki oleva kahvila on ollut koko perheelle yhteinen ponnistus ja tuonut kaikille onnistumisen riemastuttavan tunteen. Nämä ovat päiviä, jotka lukeutuvat muistojen parhaimmistoon.

Armeijan vanha kerrossänky on löytö Haminasta, ja Marianne maalasi sen vasaralakalla. Sängyn alle Vesa teki lelulaatikon vanhasta sängystä poistamalla jalat ja lisäämällä pyörät. Peltikaappi on puretusta oppilaitoksesta.
Mariannen äiti Marja-Liisa teki ihastuttavan tilkku­täkin makuuhuoneeseen tyttärensä toiveiden mukaan. Tapetti on Hanna Wendelbon suunnittelema Sarah.
Vierashuoneen seinäfreesaus on toteutettu pienellä budjetilla tapettimallisivuja käyttäen. Senkki on Mariannen mummulasta, ja pienissä matkalaukuissa säilytetään Lego-ohjeita. Värikäs kimppu on nokialaisesta Kukkaputiikista.
”Rahalla sisustaminen ei ole meidän juttu. Ilmaisia löytöjä, kirppisaarteita ja Tori.fi-ostoksia, niistä on meidän kodin sisustus tehty.”
Pinkistä peilistä lähtenyt kylppärin sisustus on kokonaisuudessaan herkullinen. Allaskaappi on huutokaupasta löytynyt vanha pesu­komuutti. Mielenkiin­toiset lattia­laatat ovat virolaisesta Plaadimaailmasta.
Entinen lumpputehdas henkii keskieurooppalaista tyyliä taitekattoineen. Edellinen omistajan urakan jäljiltä talossa on uudet ikkunat ja katto, sekä rapattu julkisivu.
Ruhtinaallisen kokoinen terassi on ahkerassa käytössä kesäisin. Kellari­kerroksesta löytyvät työ- ja harrastustilat sekä oma paikka perheen persoonalliselle pakettiautolle. Puinen ulkoverhous on tarkoitus vaihtaa ensi kesänä, jolloin päätyyn rakennetaan myös parveke.
3 kommenttia