Ennen kuin Leena Rissa löysi nykyisen ­kotinsa, hänet saattoi nähdä koputtelemassa pohjalaistalojen oviin ja kertomassa omistajille, että olisi kiinnostunut ostamaan pihapiiristä ­kodin itselleen – niin vaikeaa talon löytyminen ­Pohjanmaalta, läheltä sukulaisia, suurperheelle oli. Leena toivoi, että hänen lapsensa saisivat kokea samanlaisia maaseudun iloja kuin hänellä itsellään oli ollut lapsuusvuosina.

Lopulta Leena sai vihiä Kauhavan ­liepeillä evakko Kirmasen talona tunnettuun kiinteistöstä. Pari vuosi­kymmentä tyhjillään ollutta taloa ei kukaan ollut uskaltanut tai halunnut ostaa, mutta Leena päätti ottaa riskin.

Talo oli rähjäisessä kunnossa, eikä pihasta kainalon ­korkuisten ­nokkosten takia näkynyt lähes mitään. Koko talo oli hieman ­vinossa, kellarissa oli puoli metriä vettä ja saunan katto seilasi ­vastaan, kun tutkimme paikkoja. Tiesin, että edessä olisi vuosien, ehkä vuosikymmenien kunnostusurakka.

Talon hinta oli matala, oikeastaan vain tontin arvo, joten päätin neuvonantajia kuunnel­tuani ostaa talon. Vaikka unelma maaseudusta ei tämän ­talon kohdalla ihan toteutunut, pidän arvossa sitä, että kylän ­laidalla sijaitsevasta kodista on lyhyt matka lasten kouluun ja isovanhemmatkin asuvat kävelymatkan päässä. Olin ostohetkellä vielä yksin viiden lapsen kanssa, joten perheen tuki oli tervetullutta.

Ajattelin remontoivani taloa vähitellen samalla, kun asumme vuokrakodissa. Olin juuri saanut vuokrakodissa kaikki ­paikoilleen ja huokasin, että nyt alkaa elämä taas sujua, kun eräällä kauppareissulla ollessani isoäitini eli Isu soitti ja kertoi, että vuokrakoti palaa. Tulipalo eteni raivokkaasti, eikä juuri mitään ollut pelastettavissa. Koirat ja kissa pääsivät onneksi talosta pakoon.

Se oli kova isku, mutta eteenpäin oli mentävä. Muutimme pikku yksiöön ja Kirmasen talon remontti aloitettiin suunniteltua nopeammin. Ihmiset hehkuttavat, miten hienoa on päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Mutta minun pöytäni oli kasa hiiliä, ja siinä ei ollut mitään hohdokasta.

Ensimmäisenä kesänä talosta purettiin lattia ja talo ­nostettiin kirjaimellisesti ilmaan yksi seinä kerrallaan tukien avulla. ­Vanha sokkeli vaihdettiin uuteen. Taloon asennettiin maalämpö. Sähköt ja vesijohdot uusittiin. Kuusitoistareikäinen ­piippu oli painunut, joten sen antura vahvistettiin. Katto ja hirsi­runko ­olivat ilokseni ehjiä ja täysin käyttökelpoisia.

Puolisoni Jukka tuli kuvioihin, kun remontoin kodin ­sisäpintoja. Oli rohkea veto häneltä lähteä viiden lapsen yksinhuoltajan matkaan, jolla oli keskeneräinen vanha omakotitalo. Olemme remontoineet pintoja vähitellen, voimien ja budjetin antamissa rajoissa. Talossa oli aiemmin ollut neljä asuntoa, joten purimme pois ylimääräiset keittiöt. Saunan teimme piharakennukseen. Apuna remontissa oli Jukan lisäksi oma ­perheeni, etenkin isu ja isäni sekä pari tuttua kirvesmiestä.

Vastaan tuli lähinnä tyhjiä viinapulloja, mutta oli muutakin. ­Yläpohjasta löytyi yksinäisen naisen koko elämäkerta pähkinän­kuoressa: mekko, remmikengät, neljä kahvikuppia, jauhoja, ­suolaa ja sydänlääkkeet. Navetan puolelta kaivoimme esiin vanhoja lehtiä ja lattian alta löytyi ainekirjoitusvihkoja vuodelta 1948. ­Vihkoissa ­olleen nimen perusteella onnistuin paikantamaan ­kirjoittajan Naantaliin ja lähetin nostalgiset muistot hänelle.

Täällä asuneet evakot ovat varmasti poteneet koti-­ikävää ­jouduttuaan jättämään kotinsa pakon edessä. Tunnen heitä ­kohtaan suurta sympatiaa ja pystyn ­samaistumaan kodin menettämisen aiheuttamiin tunteisiin.

Olen ammatiltani tekstiilisuunnittelija. Työni on osa ­sukuni käsityöläis­perinnettä, sillä pappani äiti elätti itsensä ­kutomalla. Tykkään myös maalata tauluja. Se on tapa kanavoida mennei­syyden traumoja ja pelkoja. Kotimme onkin täynnä erilaisia ­tauluja ja sisustustekstiileitä. Sisustan kierrätystavaralla, itse­tehdyllä, ­rakkaiden ihmisten tekemillä ja roskalavalöydöillä. ­Haluan, että myös lasten tekemät työt saavat olla esillä.

Kodissamme on ­asioita, joista tulee hyvä mieli ja turvallinen olo, kuten iloisia värejä, pehmeitä materiaaleja ja mahdollisuus tehdä majoja. ­Puuhaamme Jukan kanssa yhteisiä projekteja ja vakiosanontamme on ”hyvä se on, kun silmä tottuu” ja sitten nauretaan niin, että mahaan sattuu.

Muokattu 1.3.2023 klo 8.20: Perheenjäsenistä kertovaan kuvatekstiin lisätty yhden lapsen nimi.