”Ensin käsityöt, sitten kotityöt” – bloggaaja Terhi Viinikanoja ei stressaa pienestä sekamelskasta, kunhan saa neuloa
Ihmiset
”Ensin käsityöt, sitten kotityöt” – bloggaaja Terhi Viinikanoja ei stressaa pienestä sekamelskasta, kunhan saa neuloa
Terhi Viinikanojasta on mahtavaa, että lapset kasvavat ja heille saa tehdä koko ajan jotain uutta. Suositun Hupsistarallaa-blogin pitäjälle käsityöt ovat henkireikä.
27.3.2018
 |
Kotivinkki

Miksi teet käsitöitä?

Ne ovat tapa käyttää luovuutta ja henkireikä. Etenkin hoitovapaalla ollessa on ollut tärkeää, että on harrastus, jota voi tehdä kotona. En ole perfektionisti enkä voi sanoa, että käsityöt olisivat opettaneet minua sietämään virheitä – olen sietänyt niitä ennenkin. Sen sijaan ne ovat saaneet minut opettelemaan uutta ja haastamaan itseäni.

Tiskirättejä Terhi virkkaa bambu- tai puuvilla-bambulangasta. Keittiössä ei muita käytetäkään.

Mistä saat ideoita töihisi?

Instagramista, blogeista ja neulepodcasteista. Lasten myötä käsitöiden tekeminen on muuttunut myös tarvelähtöisemmäksi. Samalla volyymi on kasvanut, sillä lapset tarvitsevat koko ajan jotain uutta. Ihanaa! Monia lastentarvikkeitakin voi tehdä itse. Olen esimerkiksi verhoillut sitterin ja tehnyt pinnasängyn reunasuojuksen sekä tuttinauhoja.

Lastenhuoneen jämälankakorin idea tuli Palasia arjestamme -podcastista. ”On hauskaa, että neulepodcastaajia on tullut tutun blogiporukan ulkopuolelta. Heillä on ihan uudenlaisia ideoita."

Mitä kaikkea teet?

Eniten ompelen ja neulon, jonkin verran virkkaan. Ompelussa valmista saa nopeasti, ja tykkään tehdä vaatteita itselleni, sillä en ole ihan standardikokoa. Neulominen taas on puhdasta nautintoa. Projekteja on aina monta kesken, ja yleensä kaikki valmistuvat vuoden sisään: kässäurani aikana olen purkanut kokonaan ehkä 1–2 työtä. Kerron blogissani silti myös epäonnistumisista, sillä en halua maalata harrastuksesta liian auvoista kuvaa. Välillä verenpaine nousee ja raivoan neuleilleni.

Millainen on tyylisi?

Värikäs ja persoonallinen. Voin käyttää itsekin Hello Kitty- ja My Little Pony -kuoseja, tosin nyt kanavoin sitä tyyliä tyttäreeni. Hiljattain olen tykästynyt myös harmaaseen.

Milloin tyypillisesti kässäilet?

Iltaisin, kun lapset ovat nukkumassa. Ja jos lapset katsovat sovussa tv-ohjelmaa, silloin todellakin neulon enkä tee kotitöitä. Siksi meillä onkin aina vähän sotkuista. Ompelulle on välillä vaikea löytää aikaa, sillä seinämme ovat pahvia enkä viitsi ommella iltamyöhään. Hätätilanteissa teemme joskus niin, että Joona painaa kaasua ja minä ohjaan.

Keittiön verhot on ommeltu vanhoista pitsiliinoista.

Mikä on bravuurisi?

Tykkäsin jo lapsena tasokirjoneuleesta. Moni ei lähde edes kokeilemaan sitä, koska ei kestä nurjalla neulomista. Minulle ei kukaan tainnut koskaan sanoa, että se olisi hankalaa!

Vaikeimpia ovat pitsineuleet, niissä tulee aina virheitä. Tekniikkakokeiluistakaan en kauheasti innostu. Esimerkiksi pyöröpuikoilla neulottava magic loop -tekniikka ei kiinnosta, tykkään ihan perus-sukkapuikoista. Sen verran olen sentään edennyt, että nykyään teen pyöreän ranskalaisen kantapään sen normaalin laatikkokantapään sijaan.

Terhi harrasti aikanaan neulegraffitien tekoa, ja noilta ajoilta on peräisin myös virkattu pinnatuolin päällinen. Tytön mekko on kirppikseltä.

Terhin suosikit

Materiaali: Merinovilla. ”En käytä lapsilla kutittavia lankoja, ettei tule neulekammoa.”

Puikot: Knitpro Zingin 20 cm:n sukkapuikot. ”Ne on värikoodattu, joten purkista on helppo poimia oikeat.”

Lanka: Itse värjätyt. ”Happovärjäyksellä langoista tulee niin kauniita, ettei niihin malttaisi edes koskea.”

Väline: Sukkaplokit. ”Minulla on iso jalka, ja vaikka yrittäisin tehdä kokoa 38, tuloksena on 42. Sukkaplokki auttaa.”

Blogi: Punatukka ja kaksi karhua. ”Hienoja tutoriaaleja lastenvaatteiden ompeluun.”

Kuka?

Terhi Viinikanoja, 34. Bio- ja elintarviketekniikan insinööri.

Asuu: Vantaan Myyrmäessä. Perheeseen kuuluu puoliso Ilkka sekä lapset Joona, 5, ja Aini, 2.

Blogi: Hupsistarallaa on perustettu 2008. Käsitöiden lisäksi se sisältää lasten kanssa puuhailua.

Aikaa käsitöihin viikossa? 7–14 tuntia.

Rahaa tarvikkeisiin kuussa? 100–150 e. ”En ole lankahifistelijä mutta teen määrällisesti paljon.”

Katso myös Terhin suunnittelema ohje söpöihin taaperon säärystimiin!

Kommentoi »