Meidän Mökki

”Emme ehtineet edes muuttaa yhteen, kun jo aloimme etsiä mökkiä” – mökki Saimaalla sinetöi Anun ja Jarin tuoreen rakkauden

”Emme ehtineet edes muuttaa yhteen, kun jo aloimme etsiä mökkiä” – mökki Saimaalla sinetöi Anun ja Jarin tuoreen rakkauden

Anu ja Jari olivat tapailleet viitisen kuukautta, kun he ostivat yhdessä mökin. Loma-asunnon remontointi ja luonnosta nauttiminen hitsasivat pariskunnan yhteen.
Teksti Tiiu Kaitalo
Kuvat Tiiu Kaitalo
Mainos

Tuuli voimistuu, ja mustat pilvet nousevat metsän takaa. Ukkonen jyrähtää, ja sitten sataa taivaan täydeltä. Anu Turkia asettelee puita takkaan ja Jari Lehkonen keittää kahvit. Salamoi.

– Täällä saa olla rauhassa. Meillä on vain muutama mökkinaapuri. Luonto on täynnä lintuja ja eläimiä, Anu kertoilee.

Kolmen vuoden urakka on ohi. Harjakattoisen 1950-luvun mökin maalattu lautaseinä hohkaa puhtautta.

Kuusi vuotta sitten Anu sai tekstiviestin. Töistä tuttu Jari oli selvittänyt hänen puhelinnumeronsa ja pyysi jääkiekko-otteluun.

Siitä alkoi taipale, joka sinetöitiin pölyllä ja hiellä Saimaan äärellä.

– Emme ennättäneet edes yhteen muuttaa, kun jo aloimme etsiä mökkiä. Se oli meidän molempien haave, Anu kertoo.

Rinnetontille paistaa aurinko aamusta iltaan. Saunasta näkee auringonlaskun. Jarin ja Anun Ella-koira on parasta mökkiseuraa ja aina valmis venereissuille. Anu rentoutuu järvelle katsellen. Myrsky nousee äkisti.

Mökkien myynti-ilmoituksia tutkiessaan pari ohitti aina yhden. Tuttava kehotti kuitenkin tutustumaan siihen. Kun Jari ja Anu menivät katsomaan mökkiä, ulkona oli kylmää ja maa lumeton. Silti paikan näkeminen oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Sijainti oli oivallinen Anun lapsuudenmaisemissa ja vanhempien kodin läheisyydessä.

– Piirsin heti suunnitelman, miten mökki muutettaisiin meille sopivaksi. Ensin vain tingattiin ja hierottiin kaupat, Jari muistelee.

Muutama tunti kaupanteon jälkeen alkoi remontti, joka jatkui tammikuusta juhannukseen. Anun isä, kirvesmies Pentti Turkia, toimi rakennusmestarina. Hänen kokemuksensa ja Jarin visiot toimivat yhteen saumattomasti.

Jari ja Anu matkasivat joka viikonloppu remontoimaan, vaikka arki oli kiireistä kotonakin.

– Olimme tapailleet viitisen kuukautta. Luonnossa nikkaroiden ja puuhastellen kasvoimme yhteen, Anu sanoo.

Keinutuoli on kaikkien suosikki. Siitä näkyvät upeat maisemat Saimaalle. Väliseinä lisää yksityisyyttä. Kompaktissa keittiössä on kaikki tarvittava. Makuutila on laajennusosassa. Huumori on elämän edellytys.

Talossa oli toimiva pohja. Kahden makuuhuoneen laajennus toteutettiin katetulle terassille. Pinnat uusittiin ja ikkunat vaihdettiin. Seiniin tulivat paneelit ja lattiaan laivankansilaminaatti. Sisäkatto käsiteltiin vaaleaksi.

Loput työt Anu ja Jari tekivät omaan tahtiin parin vuoden aikana. Suunnitelma kantoi loppuun asti järkevän budjetin rajoissa.

– Varasimme valmiudet viemäröinnille, lämpimälle vedelle, sisävessalle, parvelle ja lämmitykselle. Sitten teimme pikkuhiljaa, Jari kertoo.

Jari kiinnitteli viimeiset listat juhannusaaton aamuna. Vieraat tulivat iltapäivällä. Juhannuksen jälkeen Jari ja Pentti ryhtyivät rakentamaan takapihan suurta terassia, josta johtaa rappuset rantaan asti.

– Olen oppinut Pentiltä paljon. Kun tulen mökille, vedän nikkarointivaatteet päälleni ja alan puuhastella, Jari kertoo.

Mökkiin tahdottiin mukavuudet. Edellinen omistaja asensi vanhaan avotakkaan takka­sydämen. Anu maalasi takan pinnoitteen kattopalkkien sävyllä. Mökin toisen oviaukon vieressä vanhan lipaston yllä on Etelä-Karjalan talousalueen kartta 1920-luvulta. Se löytyi remontissa pihavarastosta.

Jari raottaa savustuspönttöä.

– Eniten syömme itse kalastettuja, paistettuja ahvenia, jotka olen paneroinut tattarijauhossa. Tarjoilen kalat keitettyjen uusien perunoiden ja kantarellimuhennoksen kera. Kantarellit kerään lähimetsästä, Jari sanoo.

Kalastus on koko perheen lempiharrastus. Usein Anu ja Jari lähtevät heti aamukahvin jälkeen kokemaan katiskat. Verkot he laskevat veteen vasta loppukesästä, kun norppien kuutit ovat kasvaneet tarpeeksi isoiksi. Osa verkoista tuli mökkikaupan mukana.

– Katsoimme verkkojen asentamisohjeet netistä ja hyppäsimme keikkuvaan veneeseen. Ensimmäisellä kerralla pyydys painui pohjaan kuin kivi, koska paino oli asennettu väärin, Anu kertoo.

Jari pohtii, kuinka rytmi on niin erilainen mökillä kuin kaupungissa. Olohuoneen isot ikkunat ovat heidän laajakuvatelevisionsa, eikä luonnon ja eläinten tarjoamaa muuttuvaa näytelmää voita mikään.

– Jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten tärkeää oli mökin sijainti lapsuuteni maisemissa. Välissä oli 35 vuotta, sitten minusta kuoriutui taas metsänkävijä. Yhteys luontoon palasi syvempänä kuin koskaan, Anu sanoo.

Myrskyn jälkeen kuluu vain hetki, kun sirkkelin ääni kantautuu piharakennuksen takaa, ja Jari jo sovittelee viimeisiä saunan lauteita paikoilleen.

Vihdoinkin. On poutasää.

Ruoka nousee järvestä. Iso terassi on mökin ja saunarakennuksen suojassa. Kesäisin Jari ja Anu kokkailevat ja ruokailevat ulkona, jos sää vain sallii. Huussikin löytyy. Rannassa on vierasvaraa. Täällä maakrapukin oppii suuren järven metkut. Kaivonrenkaasta saa oivan grillin.
Julkaistu: 23.7.2018