Elisa huovuttaa aivan ihmisen näköisiä nukkeja: "Vinttini on täynnä poliitikkoja ja peikkoja – yhdestäkään en halua luopua"
Tee itse
Elisa huovuttaa aivan ihmisen näköisiä nukkeja: "Vinttini on täynnä poliitikkoja ja peikkoja – yhdestäkään en halua luopua"
Elisa Kärjän käsissä poliitikkokin pehmenee. Satuja ja tarinoita rakastavan huovutusnukketaiteilijan hahmot saavat hymyn huulille. Nyt Elisa kertoo, miten nuket syntyvät!
24.4.2018
 |
Meillä kotona

Elisa, taiteilet hahmoja huovasta, joukossa on tuttuja jopa maailmankuuluja julkkiksia. Miten harrastuksesi alkoi?

Ensimmäinen hahmo jonka huovutin, oli Sandra-peikko. Sandralla oli oma tarinansa ja pian hän alkoi saada kavereita. Syntyi muitakin peikkoja ja satuhahmoja. Innostukseni kasvoi ja nopeasti huomasin olevani täysin hurahtanut neulahuovutukseen. Kiinnostuin kokeilemaan ihmistä muistuttavia nukkeja jotka voisi tunnistaakin, säilyttäen kuitenkin nukkemaisuuden.

"Timo lomalla"
"Kesäillan tunnelmaa Kalajoen hiekoilla"

Oletko oppinut tekemällä vai onko tekniikkaan kursseja?

Kursseja en ole käynyt. Itsekseni olen tutustunut villan mahdollisuuksiin muuntua neulan avulla erilaisiksi hahmoiksi. Aikaa se on vienyt, lukuisia neulanpistoja sekä katkenneita neuloja.

"Syksyn sato talteen" – possut, Pikku-Hukka ja tietysti Sepe.

Kerro tekniikasta. Mitä tyhjälle pöydälle tulee ensimmäiseksi?

Hahmon tekeminen alkaa villalankakerästä, jonka ympärille tulee vanua ja rautalankakaula. Vanun päälle tulee huovutusvillaa ja siitä muotoutuu neulan avulla hahmon kasvot. Seuraavaksi on vuorossa vartalo: rautalankaluuranko, vanua ja villaa päälle. Nuket tarvitsevat myös painoa. Käytän rengaspainoja tai hiekkapusseja, riippuen paikasta, johon painoa haluan.

"Justiina odottaa Pekkaa kotiin"

Kuinka paljon aikaa nuken tekeminen vie?

Se vaihtelee parista viikosta useampaan kuukauteen, riippuen työn suuruudesta ja ajasta, jota siihen liikenee. Tehtyjä tunteja en laske. Iltaisin, jos muuta puuhastelua ei ole, villat ja neula ovat ahkerassa käytössä.

Minkälaista palautetta olet töistäsi saanut?

On ollut kannustavaa ja iloista saada kuulla ja huomata että nukkeni tuovat katsojalleen hymyn huulille ja hyvän mielen. Huovutusvillasta tehty nukke ei hyvin kestä leikkimistä, joten nukkeni ovat nähtäväksi tehtyjä.

"Lomasuunnitelmia jokaisella mielessä". Tunnistatko hahmot?

Raaskitko luopua nukeista tai myydä niitä?

Meillä asustelee vinttikammarissa sekalainen joukko erilaisia elämänsä sankareita, enkä yhdestäkään halua luopua. Tilauksesta olen tehnyt joitain nukkeja. Esimerkiksi Otto Virkkalaa muistuttavan nuken, jota voi käydä tervehtimässä Kaustisella Kraatarimuseossa.

Kyllä, nukke se on Elisan vieressä!

Onko seuraava hahmo ja mietittynä?

Hahmojen valintaa en paljonkaan mieti. Yleensä seuraava on jo mielessä, kun edellinen on vielä kesken. Satuhahmot syntyvät rakkaudesta tarinoihin ja satuihin. Idea huovuttaa poliitikoista näköisnukkeja syntyi hetken mielijohteesta. Heitä huovuttaessa, jokaista kerrallaan, mietin kyseistä persoonaa ja huomasin villan tuovan heihin jonkinlaista pehmeyttä, ehkä kovankin kuoren alle. Jokaisen hahmon teen sellaisena kuin itse hänet näen, ihmisenä, jolla on elämää politiikan ulkopuolellakin. Nyt seuraava hahmo on jo mielessä, mutta ehkä kevät tuo pihalle puuhaa ja villat ja neula jäävät pienelle tauolle.

Jutun kuvat ovat Elisan omia.

Kommentoi »