Elina tekee keppihevosia, joita harrastajat tilaavat Amerikkaan asti – ”Kun kaverit lopettivat yksi kerrallaan, minä jatkoin keppariharrastusta”
Elina Tuononen, 20, on tehnyt keppihevosia puolet elämästään. Harrastuksen ansiosta hän on myös sivutoiminen yrittäjä. Elina suunnittelee, maalaa ja ompelee hevosensa itse, ja tekee tarvikkeet kierrätysnahasta. ”En pyri siihen, että lopputulos muistuttaisi mahdollisimman paljon aitoa hevosta, vaan että se olisi hieno keppari.”
Elina Tuonosen Instagram-tilin kautta on lähtenyt maailmalle liki 300 keppihevosta – suurin osa Suomeen ja Keski-Eurooppaan, silloin tällöin Amerikkaan saakka. Elinan tekemät hevoset ovat niin suosittuja, että hän tekee opiskelujen ohessa nykyään keppareita pääosin tilauksesta. Silloin asiakas saa juuri sellaisen hevosen kuin toivoo.
Elina on myynyt myös itse suunnittelemiaan töitä, joita on saattanut jonkin aikaa pitää itsellään esimerkiksi valokuva- tai varustemallina tai mukana kepparikisoissa. Silloin hevosesta voi olla myöhemmin haikeaa luopua.
Olet tehnyt keppihevosia yli kymmenen vuotta. Miten innostuit keppareiden tekemisestä?
Olen ollut heppatyttö pienestä asti. Aloitin ratsastustunnit kuusivuotiaana. Olin seitsemän- tai kahdeksanvuotias, kun mummini ehdotti, että voisimme tehdä kepparin yhdessä. Hän oli kai nähnyt ohjeen lehdessä.
”Kun ensimmäinen heppa tuli valmiiksi, isä totesi, että kangas näytti tutulta. Juuri sen näköinen paita häneltä oli hävinnytkin.”
Mummi teki suurimman osan käytännön työstä. Minä lähinnä suunnittelin – ja kävin varastamassa iskän vaatekaapista ruskean paidan, josta heppa tehtiin. Kun se tuli valmiiksi, isä totesi, että kangas näytti tutulta. Juuri sen näköinen paita häneltä oli hävinnytkin.
Pian tämän jälkeen tein pari kepparia villasukista ja innostuin harrastuksesta kunnolla parin kaverini kanssa. Meni vuosi tai pari, kunnes aloin tehdä lisää hevosia vanhoista lakanoista toisen mummoni luona. Kun heppoja oli kertynyt 12, laitoin äitini kanssa muutaman niistä myyntiin Facebook-kirppikselle.
Kun siirryimme yläasteelle, kaverini lopettivat harrastuksen yksi kerrallaan.
Itse jatkoin ratsastamista vielä pitkään. Löysin tieni Instaan ja tajusin, että harrastajia on enemmänkin. Sitä kautta pääsin osaksi keppariyhteisöä. Aloin harjoitella estehyppyä ja kouluratsastusliikkeitä, kävin kisaamassakin jonkin verran. Kun aloin postata Instaan kuvia hepoistani, aloin hiljalleen myös saada kyselyitä, voisinko tehdä niitä tilauksesta.
Onko keppareiden tekemisessä trendejä?
Muutama vuosi sitten kaikki halusivat isoja, puoliverisiä kouluratsuja. Nykyään rodulla ei ole niin merkitystä. Kuitenkin nyt selkeitä juttuja ovat se, että sieraimet ovat realistisen näköiset, ja että keskikappale on muotoiltu, jolloin hevosen otsa on turpaa leveämpi. Itsekin teen tällaisia.
Viime vuosina tekijät ovat myös alkaneet panostaa oikean näköisiin varusteisiin. Kuumaliimalla kiinnitetyt nahkasuikaleet eivät enää riitä. Teen itse esimerkiksi suitsia, rintaremmejä, päitsiä, loimia ja martingaaleja – kaikkea sellaista, mitä voi laittaa päähän. Varusteiden tekemiseen voi mennä yhtä paljon aikaa kuin itse hevoseen.
Teen varusteita usein kierrätysmateriaaleista, kuten vöistä tai nahkalaukuista. Kierrättäminen on järkevää, ja sillä tavalla syntyy yksilöllisiä lopputuloksia. Näin saan myös Instagram-kuviini vaihtelevuutta. Jos ostaisin jostain nettikaupasta kymmenen metriä tietyn väristä nauhaa, siitä tulisi Insta-feediin paljon samannäköisiä kuvia.
Mistä sinun tekemäsi kepparin tunnistaa?
Jokaisella tekijällä on oma tapansa tehdä silmät. Minun hevosillani ne eivät ole hyperrealistiset, mutta eivät liian sarjakuvamaisetkaan. Monesti hevosia kehutaan siitä, jos ne ovat oikein aidon näköisiä. Itse en pyri siihen, että lopputulos muistuttaisi mahdollisimman paljon aitoa hevosta, vaan että se olisi hieno keppari.
Maalaan silmät nahalle akryylimaalilla ja kiinnitän paikalleen viimeisenä, kun olen ensin maalannut vartalon varjostukset ja silmien pohjat. Näiden maalaamista varten olen hommannut airbrush-siveltimen, mutta käytän edelleen pensseliä ja sormia.
”Silmillä hevoselle voi luoda minkälaisen katseen vain. Se taas määrittää hevosen ilmettä ja luonnetta.”
Silmät ovat kepparissa vain yksi pieni yksityiskohta, mutta niillä hevoselle voi luoda minkälaisen katseen vain. Se taas määrittää hevosen ilmettä ja luonnetta. Keskeneräinen hevonen saattaa näyttää rumalta, mutta kun se saa silmät päähän, siitä voikin tulla tosi suloinen – tai päinvastoin!
Kun joskus käyn katsomassa kepparikisoja, saatan törmätä omiin töihini. Tunnistan ne kyllä yleensä heti. Aina joskus vastaan tulee vanhempi hevonen, jonka olen tehnyt vuosia sitten. Siitä tulee ihana olo, että tämäkin on vielä olemassa.
