Eicca Toppisella on entisen vaimonsa kanssa yhteinen mökki ja talo: ”Erossa hyvää ei tarvitse heittää romukoppaan”
Elämäni tyypit
Eicca Toppisella on entisen vaimonsa kanssa yhteinen mökki ja talo: ”Erossa hyvää ei tarvitse heittää romukoppaan”
Rakkaus palautti ilon ja uteliaisuuden sellisti Eicca Toppisen elämään. Entisen puolisonsa kanssa hän vaalii edelleen kunnioitusta ja hyvää tiimityötä. Tässä jutussa Eicca Toppinen kertoo elämänsä tärkeistä ihmisistä.
13.10.2023
 |
Kotivinkki

”Ex-vaimoni Kirsi oli minuun verrattuna aikuinen”

Kun menimme yhteen ex-vaimoni Kirsin kanssa, olin nuori, kaoottinen ja vailla suuntaa. Kirsi oli minuun verrattuna aikuinen.

Kirsistä ja hänen kanssaan perustetusta perheestä tuli minulle henkinen ankkuri ja turva. En osaa ajatella, mitä minulle olisi voinut käydä ilman heitä.

Minulle on aina ollut tärkeää olla hyvä puoliso ja isä. Se oli korkealle nostettu rima, kun ottaa huomioon, että samaan aikaan piti leikkiä rocktähteä ja työ vei paljon pois.

Hallitsimme kuitenkin Kirsin kanssa aika hyvin sen, että muusikon ja näyttelijän perheessämme olosuhteet olivat aika erilaiset kuin monilla muilla. Elimme pitkälti itsemme näköistä elämää koko sen ajan, jonka olimme yhdessä. Se on hieno asia, sillä elämää pitää elää niin kuin itsestä tuntuu oikealta, jotta se olisi tyydyttävää ja antoisaa.

”Kaikki on eron jälkeen mahdollista, jos kumpikaan ei halua kostaa toiselle mitään eikä mikään ole epäselvää.”

Meidän on aina ollut helppo löytää yhteiset suuntaviivat ja näkemykset esimerkiksi siinä, miten lapsia kasvatetaan heidän eri ikävaiheissaan. Tiimimme toimi aina tosi hyvin, ja toimii vieläkin.

Olen aina arvostanut Kirsiä älyttömästi. Meidän on yhä helppo ratkaista yhteisiä asioita – meillä on edelleen yhteinen mökki ja rakentamamme talo.

Se, että toimimme yhä hyvin yhteen, perustuu kunnioitukselle. En näe mitään syytä, miksi erossa pitäisi heittää hyvät asiat romukoppaan. Kaikki on mahdollista, jos kumpikaan ei halua kostaa toiselle mitään eikä mikään ole epäselvää.

Ukilla oli iso vaikutus Eiccaan. ”Ajattelen aina, että jos jokin asia täytyy tehdä, niin sitten se tehdään, vaikka tilanne tai olosuhteet olisivat vaikeat. Hanskat eivät tipu, eikä voivotella tai surkutella.”

”Juomisen takia olin välillä pojilleni huonosti läsnä”

Valokuvassa vanhempi poikani Eelis on kääritty takin sisään, koska keikkabussissa ei ollut lämmitystä. En ole halunnut elämää, jossa perhe-elämä ja muu elämä ovat erillään.

Halusin ottaa paikkani Eeliksen ja Ilmarin elämässä heti vauva-ajasta lähtien, koska miehillä on iso riski jäädä paitsioon, kun vauva on biologisista syistä enemmän äidissä kiinni. En tahtonut joutua ulkokehälle. Se oli loistava päätös ja hyödyksi kaikille.

Tragediani isänä on ollut se, että olen ollut paljon poissa. Juomisen takia olen myös välillä ollut huonosti läsnä. Yritin parhaani, mutta minulla oli omat ongelmani.

”Vanhempana vastuuni oli siivota sukupolvelta toiselle siirtyviä traumoja pois niin paljon kuin pystyin.”

Kun aikoinaan menin psykoanalyysiin, yksi syy siihen oli se, että vastuuni vanhempana oli yrittää siivota sukupolvelta toiselle siirtyviä traumoja pois niin paljon kuin pystyin, eikä kaataa niitä lasten niskaan.

Pojat ovat jo aikuisia. He ovat sano­neet, että heillä on valtavasti hienoja muistoja kiertuematkoista. Pojat ovat aina tienneet, että tarvittaessa olen sataprosenttisesti paikalla.

Kumpikaan pojista ei lähtenyt taidealalle, kai he näkivät sitä tarpeeksi vanhempiensa kautta. En ole koskaan suonut ajatusta sille, mitä lapsista pitäisi tulla. On kiehtovaa, miten jokainen lapsi on oma persoonansa. Minusta vanhemman tärkein tehtävä on auttaa lapsia olemaan oma itsensä ja operoimaan maailmassa ilman, että piilottaa itseään.

”Kumppanini Marianne on tuonut elämääni leikkisyyttä”

Tutustuminen kumppaniini ­Marianneen herätti ­sisälläni jotain, mihin en ollut ihan kosketuksissa.

Olin alkanut suorittaa elämääni ja rakentanut oman näytelmäni, jossa olin kadoksissa. Tein ja toimitin kaikkea ylettömästi ja välttelin asioiden kohtaamista juomisella. Tapani hahmottaa maailmaa oli jopa vähän kyyninen ja innoton.

Marianne on tuonut elämääni leikkimielisyyttä ja positiivisuutta. Hänen ja alkoholin jättämisen ansiosta utelias, iloinen ja innokas minä alkoi taas herätä henkiin.

Vaikka Marianne on minua nuorempi, hänellä on kyky asettua eri perspektiiveihin ja nähdä asiat asioina. Hänen kanssaan on tosi turval­lista olla tällaisena kuin tänä päivänä olen.

Marianne on osannut avata minulle monia asioita itsestäni. Ihminen kertoo itselleen loputonta tarinaa siitä, millainen hän on. Välttämättä mikään siitä ei pidä paikkaansa. Siksi tarvitsemme toisia ihmisiä peileiksemme. Mitä suorempi peili sen parempi.

Alusta asti Marianne on ollut minulle tosi suora peili. Esimerkiksi sanon usein, että en mieti mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Marianne sanoi, että hänestä se ei ole totta. Kun tajusin, että hän on oikeassa, oli se avain siihen, että pystyin päästä asiasta eroon.

Marianne kannustaa minua polullani pyrkimättä ohjailemaan sen suuntaa.”Haluan toteuttaa samaa kuin ukkini Erkki”

Lapsuudestani muistan Erkki-­ukin rauhoittavana ja turvallisena ihmisenä. Hänen kanssaan pelattiin lentopalloa ja sulkapalloa ja rakennettiin jousipyssyjä. Erkki vei minut ensimmäistä kertaa laskettelemaan.

Erkki näyttäytyi minulle oikeudenmukaisena ja kilttinä. Hän ei käyttänyt aikaa ja energiaa siihen, että olisi puhunut pahaa muista. Erkki oli rehellinen ja vilpitön, mikä oli ehkä suurin syy siihen, että hänestä tuli minulle jonkinlainen esikuva.

Ukki oli aina fokusoitunut siihen, mitä oli tekemässä. Hän oli kova tarttumaan toimeen – mikä ei tietenkään ole tavatonta sukupolvessa, joka sodan jälkeen rakensi Suomen pystyyn. Erkin ajattelutapaan kuului, että asiat otetaan asioina, eikä tehdä niistä turhan monimutkaisia.

Sillä, että ukki oli toiminnan mies, oli varmaan paljon vaikutusta minuunkin. Ajattelen aina, että jos jokin asia täytyy tehdä, niin sitten se tehdään, vaikka tilanne tai olosuhteet olisivat vaikeat. Hanskat eivät tipu, eikä voivotella tai surkutella.

Ihailin myös ukin käytännöllisyyttä. Isäni rakensi meille talon, kun olin lapsi, ja ukki oli paljon työmaalla auttamassa. Hänellä oli halu auttaa ja tehdä muiden eteen sen, minkä vain pystyi.

Ajattelen, että se on tärkeä ominaisuus ihmisyydessä: että on valmis auttamaan muita vilpittömästi ja pyyteettömästi. Sitä olen itsekin yrittänyt toteuttaa elämässäni.

”Opettajani näytti, miten musiikissa on kyse kohtaamisesta”

Entinen sello-opettajani Hannu opetti, että ei ole eriarvoisia kuulijoita. Hänelle on yhtä tärkeää soittaa vanhuksille sairasvuoteen vieressä kuin kollegoille konserttisalissa.

Hannu otti minut suojiinsa Sibelius-­Akatemian nuorisokoulutuspuolella. Identifioin itseni lähiöpojaksi Vantaan Hakunilasta ja halusin vähän korostaakin sitä klassisen musiikin ympäristössä. Osa ihmisistä ei katsonut ihan hyväksyvästi repaleisia farkkujani ja bändi­paitojani, mutta Hannulle en ollut koskaan ongelma.

Hannu on sanonut, että hän näki minussa valtavan kapasiteetin ja energian, joka oli täysin kaoottista ja vailla suuntaa. Hän halusi auttaa minua ja saada tolkkua energiaani.

Hannusta ei ollut vain yhtä tapaa, jolla muusikkoutta pitää ilmentää. Vaikka pääfokus oli klassisen musiikin soittamisessa, opettaja myös kehitteli, miten selloilla soitetaan makkaranpaiston tai formulakisojen äänimaailmaa.

Hannun ansiosta tiesin, että kuulostaa hyvältä, kun selloilla soitetaan Jimi Hendrixiä. Miksei sitten Metallicakin kuulostaisi? En tiedä, olisinko saanut ajatusta Apocalypticasta ilman Hannun luotsaamaa sellosekstettiä.

Nykyään meillä on tosi hyvä ystävyyssuhde. Kun Hannu rakensi talon, autoin häntä keittiötoimittajan kanssa. Kun menin naimisiin, Hannun vaimo suoritti siunausseremonian.

Urani kannalta isoin oppi Hannulta on soittamisen filosofinen puoli: kyse ei ole vain siitä, miten soitetaan tai tutkinnoista, vaan ihmisten kohtaamisesta ja tunteiden välittämisestä.

Petri Silaksen ja Eicca Toppisen kirjoittama elämä­kerta, Eicca – Yhdistävä tekijä ilmestyy lokakuussa. ”Halusin jakaa matkani ihmiseksi, joka olen tänä päivänä toivoen, että se voisi inspiroida ja antaa näkökulmia lukijan oman elämänpolun kulkemiseen.”

”Ilman bändiveljiäni olisin hajonnut muroiksi”

Minä ja Paavo olemme Apocalyptican alkuperäis­jäsenet. Tutustuin häneen, kun olin 13-vuotias. On älytöntä, kuinka paljon olemme kokeneet yhdessä. Kuinka monella on ystäviä, joiden kanssa on aikuisena viettänyt vuodesta kaksi­sataa päivää aamusta iltaan yhdessä?

Paavo on yksi niistä ihmisistä, jotka hyväksyvät minut suunnilleen sellaisena kuin koen olevani. Hän on luotto­pakkini ja tarvittaessa potkii perseelle.

Olen ollut monta kertaa kiitollinen siitä, että en ole sooloartisti vaan bändissä. Meillä on ollut niin paljon vaikeita asioita ja aikoja, että ilman bändikavereita olisin hajonnut ihan muroiksi.

Minulla on neljä fantastista sisarusta, mutta Paavo, Perttu ja Mikko ovat bändiveljiäni.

Bändiveljeydessä nivoutuu yhteen hankalia asioita. On veljeys, johon voi liittyä kateutta ja kilpailuhenkeä. Sitten on bisneskumppanuus, johon sisältyy päätöksenteko liiketoiminnasta ja erilaisten näkemysten sovittaminen yhteen. Olemme usein eri mieltä asioista, ja silloin täytyy tasapainotella, että miten sen tekee ilman, että se on henkilökohtaista.

Mutta kaikkein tärkeintä bändi­veljeydessä on tuki. Vaikka ystävät ja perhe tukisivat, on tuki erilaista, kun sitä saa samassa liemessä keitetyiltä ihmi­siltä.

Bändiveljeys on minulle sitä, että kaikkien haasteiden keskellä olemme toisillemme ihmisiä, joiden kanssa on turvallista olla.

2 kommenttia