Korkealta mäeltä aukeavat näkymät yli Inkoon peltojen ja kukkaviljelmien. Varhainen kesäaamu täyttyy lintujen laulusta. Daniela Andersson on tulossa orangeriesta, jossa hän kasvattaa eksoottisia kasveja ja viinirypäleitä.

Kasvihuoneensa antimia hän on hyödyntänyt myös ruokakirjassaan Tack för maten, Mamma, suomeksi Kiitos ruoasta, Äiti – Lähiruokareseptejä Inkoosta. Se on saanut parhaan pohjoismaisen keittokirjan palkinnon Gourmand World Cookbook Awards -kilpailussa Pariisissa.

Päivätyökseen Daniela tuottaa dokumentteja, keittokirjoja ja reportaaseja oman tuotantoyhtiön kautta. Erityisesti hän on perehtynyt ruokaan, viiniin ja samppanjaan, mutta myös muotiin, metsästykseen ja matkailuun liittyvät aiheet kiinnostavat häntä. Daniela, joka on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja agrologi, toimii myös yhden metsäyhdistyksen toiminnanjohtajana.

Puoliso Jacob Granqvist on laivanvarustus- ja energia-alalla, kauppatieteen maisteri ja entinen ammattipurjehtija. Hän purjehtii edelleen innokkaasti ja opettaa lajia myös nuorille Inkoossa. Tytär Agnes harjoittelee jollallaan isänsä ohjauksessa, ja Emilia-tytär jakaa äidin hevosharrastuksen. Daniela on itse asunut ja työskennellyt hevosten parissa sekä Ruotsissa että Kanadassa.

”Vielä 2010-luvulla me, eli minä, Jacob ja pikku Emilia, asuimme Helsingin Punavuoressa. Hevosharrastukseni vei minut päivittäin useiksi tunneiksi tallille, jonne oli pitkä matka. Halusimme enemmän yhteistä aikaa ja ennen pitkää etsimme kodiksemme vanhaa hevostilaa Uudeltamaalta. Katseemme kohdistuivat länsirannikolle, jossa aava meri, perhe ja yhteiset ystävät vetivät puoleensa.

Kun toiveet täyttävää tilaa ei löytynyt, päädyimme kauniin rinnetontin omistajiksi. Rakennutimme vanhantyylisen talon, joka sulautuu paikkakunnan muiden talojen joukkoon. Talon, jossa on tilaa, suuria ikkunoita, ulos aukeavia lasiovia, parveke ja kolme terassia. Talon, jonka on voinut sisustaa perinteisellä, klassisella tyylillä. Se valmistui kolmetoista vuotta sitten juhannuksena.

Alakerran olohuone, kirjasto-musiikkihuone, ruokailutila ja keittiö ovat yhtenäistä tilaa. Yläkerran porrastasanteelta avautuvat ovet lasten ja vanhempien huoneisiin, työhuoneeseen ja vierashuoneeseen.”

”Hahmotan ympäristöni visuaalisesti. Minulla on selkeä näkemys siitä, mitä haluan ja mitä en halua kotiini. Pidän huonekaluista ja esineistä, joilla on historia ja mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan. Olen kehittynyt mestariksi löytämään edullisia tuotteita sekä ulkomailla että kotimaassa. Venäjällä käsityönä teetetty 1800-luvun ranskalaishenkinen flyygeli tuli taloon ihmeellisen sattuman ansiosta.

Naapurissa sijainnut kartanoravintola suljettiin, ja siellä tarjoilupöytänä palvellut flyygeli joutui toimettomaksi. Kun kuulin tilanteesta, tiesin heti, että meidän piti pelastaa flyygeli ja antaa sille uusi elämä – ja käyttötarkoitus, jota varten se oli aikoinaan valmistettu.

Flyygelille löytyi meiltä näyttävä paikka olohuoneen viereisestä kirjastosta, ja se restauroitiin ja viritettiin arvoiseensa kuntoon. Nyt kun molemmat tyttäremme ottavat soittotunteja, flyygelin sävelet raikaavat ikkunoista ja ovista ulos terassille ja aina pihattoon saakka. Myös hoidossamme oleva hyvän ystäväni hevonen Bojaar sekä ponimme Inter saavat säännöllisesti nauttia elävästä musiikista.”

”Suostuin empimättä, kun hyvä ystäväni Tomas Landers pyysi minua kokoamaan Mariebergissä asuvan äitinsä Carolan reseptit keittokirjaksi. Paitsi sisustus myös ruoka ovat lähellä sydäntäni, ja innostun helposti uusista haasteista.

Minua kiehtoo kaikki, mikä liittyy kotiin, sisustamiseen ja lähiruokaan. Keittokirjan tekeminen oli intensiivinen matka ruoanlaiton salaisuuksiin. Reseptien toteuttaminen, kuvaukset ja kirjoittaminen olivat aikaavieviä mutta antoisia prosesseja. Päivät, jotka vietin Carola Landersin keit­tiössä, olivat unohtumattomia.

Kirjani saamaa palkintoa pidetään yleisesti ruokakirjojen Oscar-palkintona. Se pääsi ilokseni näytteille muiden voittaneiden ruokakirjojen seuraan Ruotsin Nobel-museoon.”

”Perheemme kyltymätön hevosharrastus näkyy myös kotitalomme sisustuksessa. Alakerran kirjastohuoneen seinät on tapetoitu hevosaiheisella tapetilla, ja olohuoneen sohvaa ja divaania piristävät hevosaiheiset sisustustyynyt, joita on ihanaa päästä halailemaan.

Alakerran ja yläkerran seinillä sekä lipastojen päällä on kehystettyjä valokuvia ja maalauksia ratsastuksesta ja lempihevosistamme. Taiteilijaäitini maalaama hevosmaalaus olohuoneen takanreunuksella vetää aina katseet puoleensa ja kertoo perheemme yhteisistä arvoista ja kiinnostuksen kohteista.

Hevosharrastus näkyy tietenkin myös Emilian ja hänen pikkusisarensa Agneksen huoneissa. Seuraavaa estekilpailua odottavat keppihevoset nojaavat seinää vasten. Pöydillä ja lelulaatikoissa on yksisarvisia ja barbeja, joilla on hevonen kaikkine varusteineen. Ja kaikkia seiniä peittävät kiiltäväpintaiset hevosjulisteet.”

”Kodinhoitohuone on tärkeimpiä huoneitamme, ainakin arkipäivän pyöritystä ajatellen. Emme tulisi toimeen ilman tätä tilaa. Täällä on tarpeellinen määrä naulakkoja, kaappeja ja hyllyjä kaikille urheiluvaatteille ja jalkineille, joita kulutamme päivittäin. Koska käytämme huonetta ahkerasti, halusimme sisustaa sen viihtyisäksi ja erityisen houkuttelevaksi.

Kodinhoitohuoneen vieressä on kylpyhuone, jossa voimme nauttia raikastavasta suihkusta urheilusuorituksen jälkeen tai, jos aika joskus sallii, lihaksia rentouttavasta porekylvystä kahdenistuttavassa poreammeessa.

Kylpytiloihin kuuluu sauna, jonka lauteet on valmistettu isäni metsästä kaadetuista lepistä. Mikä onkaan ihanampaa kuin lämmin sauna rankan ponnistelun tai pitkän metsästyspäivän jälkeen! Olen innokas metsästäjä ja vietän syksyt peura- ja hirvimetsällä harmaa norjanhirvikoira Orvarin kanssa.”