Bzzz! Virkkaa valeampiaispesä pörriäisten kiusaksi
Tee itse
Bzzz! Virkkaa valeampiaispesä pörriäisten kiusaksi
Valeampiaispesä on kesäinen virkkaushitti ja mukava mökkituominen. Vaikka kilpaileva pesä ei ampiaisia hämäisikään, se toimii vaikka venevajan tai saunamökin avaimenperänä!

Tarvikkeet – valeampiaispesä:
- harmaansävyistä lankaa, esimerkiksi Novitan Huvila (mallin valepesä tehty beigellä ja harmaalla)
- virkkuukoukku (numero 4)
- ampiaisiin pätkä mustaa ja keltaista lankaa
- isosilmäinen neula
- sanomalehteä täytteeksi.
Valeampiaispesä – ohje:
- Tee 9 ketjusilmukkaa ja sulje ne piilosilmukalla lenkiksi.
- Virkkaa lenkkiin 10 pylvästä. Voit tehdä työn myös kiinteillä silmukoilla.
- Aloita aina kerros kahdella ketjusilmukalla (=1. pylväs) ja jatka kerrosta pylväillä. Lopeta kerros piilosilmukalla. Tee tällä kerroksella kaksi pylvästä joka toiseen silmukkaan. Työstä tulee raidallisempi, jos poimit langan vain silmukkalenkin taaemman langan alta.
- Tee seuraavalla kerroksella kaksi pylvästä joka kolmanteen silmukkaan. Jatka kerroksia näin, kunnes lisäyksiä tulee joka seisemänteen silmukkaan.
- Virkkaa yksi kerros ilman lisäyksiä.
- Tee kaksi pylväskerrosta joissa hyppäät joka neljännen silmukan yli. Päätä langat tai piilota ne valepesän sisäpuolelle.
- Tee ketjusilmukkanauhaa (noin 140 silmukkaa) ja pujota se kiristysnauhaksi viimeisen kerroksen pylväiden alta ja päältä vuorotellen.
- Tee valepesään ampparit koukkimalla mustalla langalla kolme piilosilmukkaa työn läpi ja kieputa muutama keltainen lanka isosilmäisellä neulalla niiden ympäri.
- Täytä valeampiaispesä. Voit käyttää esimerkiksi rypistettyä sanomalehteä täytteenä. Kiristä kiristysnauhalla kiinni ja ripusta valepesä roikkumaan.
Mallin valepesä on täytetty sanomalehdellä. Pienet pörriäiset tuovat kivan lisän.