Autotallin ovet ja nostomekanismit
Rakenna ja remontoi
Autotallin ovet ja nostomekanismit
Ylös nouseva lamelliovi on ylivoimaisesti suosituin autotallin oviratkaisu. Kauko-ohjaus helpottaa käyttöä. Vanhoihin autotalleihin kippiovi on yhä pätevä valinta.
2.5.2015
 |
Meidän Talo

Yli 90 prosenttia Suomessa asennettavista autotallinovista on lamellirakenteisia, eli ovi koostuu toisiinsa liitetyistä vaakalevyistä. Ne on lämpöeristetty ja tiiviisti saranoitu toisiinsa. Kun ovi avataan, saranoitu levyrakenne nousee reunassa olevien rullien ja kiskojen varassa autotallin kattoon vaakatasoon.

Lamelliovi vaatiikin jonkin verran tilaa autotallin oviaukon yläpuolelle. Pienimmillään tila on kymmenen sentin luokkaa. Ovi tarvitsee myös tilaa sivuilta kiskoja varten. Silti lamelliovi mahtuu lähes aina myös vanhoihin 1950- ja 1960-luvun mataliin ja kapeisiin autotalleihin.

Lamelliovien toiminta

Lamellioven nostosta ja laskusta huolehtii vaijerikoneisto ja usein myös sähkömoottori. Toimintoja ohjataan käsiohjauksen lisäksi langattomasti radiotoimisella kauko-ohjaimella, joten autosta ei tarvitse nousta avaamaan tai sulkemaan ovea.

Kauko-ohjaukseen voi liittyä myös oven asennon tunnistaminen, jolloin ei tarvitse mennä erikseen katsomaan, onko ovi avoinna vai suljettu. Ohjaukseen saa lisätoimintoja, kuten autotallin valojen sytyttämisen ja sammuttamisen tai oven jättämisen puoliavoimeksi tuulettamista varten.

Ovien sähköistetty toiminta voi olla ongelma silloin, kun hankitaan valmis elementtitalli, johon ei ole vedetty verkkovirtaa. Tätä varten on saatavissa myös akkukäyttöisiä nostokoneistoja.

Lamelliovien turvallisuus

  • Koska ovi painaa vähintään kymmeniä kiloja, tarvitaan vielä nostoa keventävä ja tasapainottava jousikoneisto, joka on pienemmissä ovissa yleensä vetojousi. Massiivisemmissa ovissa käytetään myös vääntöjousta.
  • Jousikoneiston lisäksi vaatimuksena on turvamekanismi, joka estää oven äkillisen putoamisen, jos vaijerit pettäisivät tai jousi katkeaisi.
  • Joissakin ovissa on lisäksi valonsädetunnistimet, jotka pysäyttävät oven liikkeen heti, kun ne havaitsevat esteen oviaukossa.
  • Turvallisuuteen kuuluu myös sen estäminen, että oven voisi avata väkivalloin nostamalla tai kankeamalla sitä ylös.

Lamelliovien pintamateriaalit ja mitat

Lamelliovissa on runsas valikoima pintamateriaaleja ja -kuvioita, ja myös ikkunointi on mahdollista. Tosin lamellin leveys ja pitäminen riittävän jäykkänä rajoittaa ikkunan kokoa, eli jos haluaa saada talliin ulkovaloa, on tavallisesti ikkunoitava useita lamellielementtejä päällekkäin. Joidenkin valmistajien lamellioveen voi sijoittaa erillisen käyntioven, joka on myös lamellirakenteinen ja nousee ylös pääoven mukana.

Valmistajilla on omat vakiomittansa. Mitat vaihtelevat tavallisesti vajaan kahden metrin korkeudesta ja noin kahden metrin leveydestä noin kolmen metrin korkeuteen ja neljän metrin leveyteen. Ovia räätälöidään myös tilaajan mittoihin. Jos lamelliovi poikkeaa vakiokorkeudesta, mittaa voi madaltaa ylimmästä lamellista.

Muut autotallin ovityypit

Kippiovi

Vanhojen autotallien ahtaisiin tiloihin on saatavissa edelleen kippiovia sekä sivuille aukeavia pariovia, viimemainittuja myös isoilta ovivalmistajilta. Suomessa kippiovia valmistavat Pisari ja Findoor. Kippiovi tarvitsee oviaukon yläpuolelle vain viitisen senttiä tyhjää tilaa, sivuille ei lainkaan.

Yleensä suurten ulkomaisten valmistajien kippiovia suositellaan vain kylmiin autotalleihin, eikä niitä siten ole lämpöeristetty. Myös vanhojen kippiovien ongelmana on ollut heikon lämmöneristävyyden lisäksi raskaskäyttöinen koneisto. Kotimainen Pisari valmistaa nykyiset eristysvaatimukset täyttävää ovimallia.

Tiheälamellinen rullaovi ja taitto-ovi

Vielä harvinaisempi autotallien ovityyppi on tiheälamellinen rullaovi. Nimensä mukaisesti se kiertyy rullalle oviaukon yläpuolelle sisätilaan. Tavallisissa autotalleissa sitä ei juuri käytetä, teollisuustiloissa kyllä. Oven yläpuolelle vaaditaan ainakin 30 senttiä vapaata tilaa.

Myös sivuille liukuvia ovia sekä pystysuuntaan jaettuja taitto-ovia on saatavissa. Ne ovat kuitenkin harvinaisia pientaloissa, eikä niitä voi suositella Suomen lumisiin olosuhteisiin.

Autotallin oven asennus

  • Asennus kannattaa yleensä tilata oven kanssa suoraan jälleenmyyjältä tai muulta ammattimieheltä, jotta ovi myös toimii lupausten mukaisesti.
  • Yksinkertaisen, ilman erityisvaatimuksia toimivan ovirakenteen voi asentaa itsekin asennus- ja turvallisuusohjeita huolellisesti noudattaen.
  • Vanha oviaukko on syytä mitata huolellisesti ja mahdollisesti suoristaa ennen asennukseen ryhtymistä.
  • Työhön kannattaa varata hyvät työkalut ja vähintään yksi päivä aikaa.
Kommentoi »