Asumme astiakaupassa! Jaana ja Harri myyvät alakerrassaan vanhaa Arabiaa – mutta omasta keittiökaapista paljastuu yllätys
Tauko remonttihommista sai Jaana Kaarron ja Harri Kosken innostumaan vanhojen astioiden keräilystä. Nykyisin he myyvät vintage-Arabiaa kyläkoulukotinsa alakerrassa.
Täällä asuvat: Astiakauppiaat ja vanhan Arabian harrastajat Jaana Kaarto, 61, ja Harri Koski, 64 sekä norwichinterrierit Hilma ja Kerttu.
Koti Vuonna 1904 rakennettu Paimalan koulu Turussa.
Neliöt 700, joista asuinneliöitä 160.
Asumismenot Sähköön ja muihin juokseviin kustannuksiin menee vuodessa yhteensä noin 9000 euroa.
Mutkikkaan tien varrella Turun Paimalassa seisoo vanha keltainen koulu. Pihasora rapisee, kun vastaan rientävät norwichinterrierit Hilma ja Kerttu. Perässä seuraavat niiden emäntä ja isäntä, Jaana Kaarto ja Harri Koski.
Vanha koulu on nykyään paitsi Jaanan ja Harrin koti, myös Wanhat kupit -astiakauppa. Pariskunta on myynyt vanhoja Arabian astioita yli 20 vuoden ajan. Paimalassa kuppikauppaa on tehty noin 14 vuotta. Astioita käyvät ihailemassa sekä suomalaiset että aasialaiset.
Koulun alakerran luokkahuoneissa hyllyt notkuvat kuppeja, lautasia ja vateja. Tällä hetkellä myynnissä on lähes 20 000 astiaa. Kun katsoo korkeita hyllyjä täynnä vanhaa keramiikkaa, alkaa heti hirvittää, että särkee jotain.
Pariskunta kertoo, että asiakkaat ovat rikkoneet astioita vahingossa vain muutamia kertoja.
”Olemme tainneet hajottaa enemmän itse”, Jaana sanoo.
Pariskunta asuu koulun yläkerrassa. Heti asunnon ovella on Arabiaa vastassa: karmeja kiertävät Esteri Tomulan ikoniset kasviaiheiset seinälautaset. Mutta kun astelemme keittiöön, seuraa yllätys. Pariskunnan käyttöastiat eivät olekaan Arabiaa vaan ruotsalaisen Röstrandin Kulinara-sarjaa.
”Ei raaskita käyttää Arabiaa arjessa”, Harri kertoo.
Aamukahvi tai -tee sentään juodaan Teema-mukeista, joita koristavat Arabian kuvitukset vuosikymmenten varrelta.
”Tänä aamuna juotiin Krokus-mukeista. Ja kaupassa juon tauoilla rikkinäisestä mukista. Ei katsos raaski ehjästä”, Jaana vitsailee.
Jaana löysi Paimalan vanhan kyläkoulun myyntipalstalta. Remontti kesti lopulta kolme vuotta.
Kipinä syttyi maustepurkeista
Pariskunnan Arabia-innostus alkoi 2000-luvun alussa. Tuolloin Jaana ja Harri remontoivat edellistä kotiaan, 1800-luvun taloa Raisiossa. Eräänä kesäpäivänä he ottivat tauon remonttihommista ja lähtivät pyöräretkelle Turkuun.
Keskustassa Jaana ja Harri pysähtyivät ihmettelemään antiikkikaupan ikkunaa. He iskivät silmänsä kolmeen isoon maustepurkkiin, joita koristivat roosansävyiset kukkaset. Molemmat ajattelivat heti, että purkit sopisivat heidän uuteen keittiöönsä.
”Kauppias esitteli purkkeja ja näytti meille, että tässä on pohjassa Arabian piippuleima”, Jaana sanoo.
”Mehän emme ymmärtäneet yhtään mitään Arabian leimoista vielä silloin”, Harri sanoo.
Piippuleima on Arabian 1930–40-luvun astioista tuttu.
Purnukat pääsivät uuden kodin ikkunalaudalle, ja pariskunnasta tuli keräilijöitä. Nyt sekä isoja että pieniä maustepurkkeja on kahdeksan. Paimalaan niille tilattiin mittatilaushylly paraatipaikalle.
Pyöräretken jälkeen Harri alkoi puuhata kesäkahvilaa Raision kotiseutukeskukseen Krookilaan, jossa Jaana pyöritti ravintolaa.
Harri sisusti kahvilan vanhoilla huonekaluilla ja rekvisiitalla. Kahvit juotiin Arabian vanhoista kupeista. Yllättäen asiakkaat alkoivat kysellä, olivatko kupit myynnissä.
”Sanoin, että kaikki on myynnissä, kunhan hinnasta sovitaan”, Harri kertoo.
Pariskunta ryhtyi opiskelemaan Arabian historiaa toden teolla. Vuonna 2004 kesäkahvila jalostui vanhojen Arabian astioiden liikkeeksi.
Vuosien saatossa tila kävi pieneksi astiapuodille. Jaana ja Harri ajattelivat, että kodin ja astiamyymälän voisi yhdistää. Piti vain löytää sopiva kiinteistö.
”Olimme katselleet pienempiä kyläkouluja jo jonkin aikaa. Monet oli kuitenkin remontoitu mielestämme liian moderneiksi”, Harri sanoo.
Pääsiäisenä 2008 tärppäsi. Jaana löysi Paimalan vanhan kyläkoulun myyntipalstalta. Remontti kesti lopulta kolme vuotta.
Juhannuksena 2011 pariskunta muutti yläkertaan. Astialiike aukesi alakerrassa saman vuoden lokakuussa.
Juhlakuppien eleetöntä klassikkoa, valkoista Arcticaa ei tahdo saada myytyä.
Keramiikka herättelee muistoja
Harri muistelee, että alkuperäisen kesäkahvilan kupit eivät olleet kovin erikoisia tai arvokkaita. Ne kuitenkin herättivät asiakkaissa tunteita ja muistoja. Nostalgia onkin pariskunnan mukaan suurin syy siihen, miksi suomalaiset ostavat vanhaa kotimaista keramiikkaa. Aasialaisia kiehtoo astioissa muotokieli, mutta suomalaisten suhde astioihin on henkilökohtaisempi. Jokainen on nostanut joskus Arabian kupin huulilleen.
Monilla on vahvoja muistoja esimerkiksi lapsuuden astiastoista. Niin myös Harrilla ja Jaanalla. Harri muistaa äitinsä juoneen kahvinsa vanhasta, turkoosista 60-luvun Maija-kupista.
”Kupilla ei ollut edes tassia.”
Jaana taas muistaa elävästi, miten hänen tätinsä varakkaalla anopilla oli aivan ihana astiasarja: kultareunainen Myrna.
”Ihastelin kuppeja aina, kun kävin siellä kylässä.”
Siispä omaa huushollia varten hän alkoi kerätä Myrnaa. Nyt astiasto on muiden joukossa oman kodin vitriinissä.
Samaisesta vitriinistä löytyy myös sinikukkainen Tellervo-astiasto, jonka Jaana ja Harri hankkivat keräilytaipaleensa alkuaikoina.
”Näytin kuppeja äidilleni silloin. Hän totesi vain, että pthyi, tuommoisia oli kaikilla. Hän oli elänyt 50-luvun, ja silloin Tellervoja tosiaan oli kaikilla”, Jaana kertoo.
Vitriinistä löytyy myös Jaanan äidiltään perimä Rio-sarja ja tietenkin Jaana-kupit sekä himottu 1980–90-lukujen vaihteessa valmistettu Palermo. Se on malliesimerkki siitä, mitä vintage-astioiden ostajat himoitsevat juuri nyt. Moni etsii astiakaupan hyllyiltä 1950–60-luvun vaihteen ja sitä uudempia astiasarjoja.
”Suosikkeja ovat ainakin Polaris, Heini, Hilkka, Rypäle ja Krokus”, Jaana luettelee.
Vanhemmista sarjoista Fasaani ja Maisema pitävät yhä pintansa. Uudemmista astiasarjoista kiinnostaa Teema, varsinkin harvinaisemmat värit, kuten keltainen.
Yhtenä yllättäjänä Jaana mainitsee Siro-sarjan. Valkoiset, kohokuvioiset astiat ohuella kultareunalla on tällä hetkellä yksi myydyimpiä astiasarjoja liikkeessä.
”Siro taistelee trendejä vastaan. Yleensä valkoiset astiastot eivät kelpaa”, Jaana kertoo.
Esimerkiksi juhlakuppien eleetöntä klassikkoa, valkoista Arcticaa ei tahdo saada myytyä. Kun kysyy hankalinta myytävää astiasarjaa, vastaus tulee napakasti.
”Myrna”, Harri sanoo.
”Kultakoriste-sarja on hyvä kakkonen”, Jaana lisää.
Molemmat 1930–40-lukujen sarjat liikkuvat nykyään heikosti. Sarjat olivat aikanaan hyvin suosittuja ja niitä valmistettiin useiden vuosikymmenten ajan, joten tarjontaa on nyt enemmän kuin kysyntää. Lisäksi astioiden kultareunat rajoittavat käyttöä, sillä niitä ei voi laittaa mikroon tai tiskikoneeseen.
Kaupan astiapinojen äärellä muistot heräävät.
Vanha astia kuuluu käyttöön
Kun työpäivä päättyy kuudelta, Harri irtautuu töistä, antaa koirille ruokaa ja katsoo uutiset. Jaana jatkaa verkkokaupan hoitamista iltaan saakka. Puheluita saattaa tulla vielä yhdeksältä. Astioita tarjotaan paljon. Yleensä Jaana pyytää ensitöikseen lähettämään astiasarjasta kuvan. Leimoja ei tarvitse väkisin etsiskellä.
”Pääsääntöisesti tunnistamme Arabian sarjat kuvista. Tärkeintä on, että tarjottavat astiat ovat hyväkuntoisia”, Jaana sanoo.
Kaupanteossa kuulee paljon tarinoita astioiden takaa. Jaana on huomannut esimerkiksi sen, miten kuolinpesien perkaaminen tuntuu osuvan usein samoille ihmisille.
”On heitä, jotka eivät koskaan tyhjennä yhtään kuolinpesää ja sitten on heitä, jotka kertovat, että ovat tyhjentäneet neljä lyhyen ajan sisällä”, Jaana sanoo.
Harri taas on havainnut, kuinka kaupan astiapinojen äärellä muistot heräävät. Parikin kertaa nuoren polven asiakas on nähnyt hyllyssä astian, jollaisen muistaa lapsena rikkoneensa.
”Kun astian näkee hyllyssä, omatunto alkaa kolkuttaa ja on pakko ostaa se kuppi tai lautanen äidille rikkoutuneen tilalle”, Harri kertoo.
Astioiden ostajille pariskunta painottaa, että vanhatkin astiat kuuluvat käyttöön. Käytön ne kestävät, unohdusta eivät. Jos astioita pitää vain kaapeissa, uusille sukupolville ei muodostu muistoja keramiikasta.
”Vuosikymmenten jälkeen lapset tyhjentävät kaappeja ja vinttejä. Ilman muistoja hyvät astiat saattavat päätyä kuolinpesistä suoraan roskalavalle”, Harri summaa.
”Meillä molemmilla on omat laiskanlinnamme”
Kuka teillä hermostuu sotkusta ensimmäisenä?
Harri: Ei kukaan. Meillä käy nimittäin siivooja.
Jaana: Siivotahan saisi ihan päivät pääksytysten, jos olisi aikaa ja inspiraatiota.
Hauskin asia, mitä teette yhdessä?
Harri: Yhdessä reissaaminen. Vuosi takaperin ostimme matkailuauton. Ei hirveästi ole vielä ehditty sillä ajella, mutta Sodankylässä käytiin viime syksynä. Kesäkuun alussa reissasimme Ruotsin läpi Norjaan.
Mitä teillä tapahtuu iltaisin kello 19–20?
Jaana: Katsomme uutiset ja Ukraina-raportin. Se on aika vakiokaava.
Harri: Maailmantilanne on vaikuttanut kauppaankin jonkin verran. Kun Venäjän hyökkäyssota alkoi, verkkokauppa hiljeni hetkeksi.
Missä teillä käydään vakavat keskustelut?
Jaana: Autossa tai saunassa.
Kuka teillä leipoo?
Jaana: Minä.
Harri: Minähän en osaa edes laittaa ruokaa.
Mistä kodin tavarasta et luopuisi?
Harri: Televisiosta.
Jaana: Sinulla se on selvä. Ylimalkaan sanoisin, että pihasta en haluaisi luopua. Olemme lähellä kaupunkia ja silti ihan maalla.
Harri: Omasta rauhasta täällä emme luopuisi.
Mikä on seuraava hankinta kotiin?
Jaana: Pyykinpesukone sanoo luultavasti sopimuksensa irti lähiaikoina. Ilman sitä ei oikein tule toimeen edes tällaisessa kahden hengen taloudessa.
Mikä on kodin ikuisuusprojekti?
Jaana: Ulko-oven maalaus. Se on edelleen tekemättä.
Harri: Ovi pitäisi tosiaan maalata liikkeen sisäpuolelta. Talvella sitä ei voi tehdä, kun joutuu pitämään ovea auki.
Jaana: Ja kesällä liike on niin monena päivänä avoinna, ettei voi maalata.
Kumpi teistä viettää enemmän aikaa sohvalla?
Harri: Minä.
Jaana: Meillä molemmilla on omat laiskanlinnamme, ja huolimatta siitä, että ne on ostettu samaan aikaan, on Harrin melko lailla kuluneempi.
