Pitkän linjan astiakauppias kertoo, millaisia astioita suomalaiset haluavat – usein keski-iässä tapahtuu iso käänne
Käytettyjen astioiden kaupassa asiakkaalla on usein tunteet pinnassa, Astialiisa-kaupan yrittäjä Tiina Westerlund sanoo. Tässä jutussa pitkän linjan astiakauppias kertoo, miten suomalaisten astioiden käyttö on muuttunut vuosikymmenien aikana.
Miten tämä on mahdollista! Näin ihmettelee moni turisti, joka astuu sisään Helsingin Runeberginkadulla sijaitsevaan Astialiisaan. Siellä kauppias Tiina Westerlund on aloittanut käytettyjen astioiden myymälän loppuunmyynnin 20-vuotisen uransa jälkeen.
Myymälän hyllyt notkuvat suomalaisia designastioita. Tiskin takana avautuvassa huoneessa on kuppeja, lautasia ja tarjoiluastioita yli vuosisadan takaa. Etuosan avohyllyillä katseita keräävät käyttölasit ja -posliinit 1960-luvulta nykypäivään. Ulkomaisia, etenkin Aasiasta, tulevia asiakkaita laaja ja hyväkuntoinen kauniiden astioiden kokoelma usein häkellyttää, Westerlund sanoo.
”Suomalaisille nämä astiat sen sijaan ovat arkisia ja tuttuja. Moni sanoo, että kun tänne tulee, on kuin kävelisi lapsuudenkodin tai lähisukulaisen astiakaappiin.”
Toistuvasti turistit ihmettelevät sitäkin, kuinka mieluusti astioita kierrätetään – ja miten hyväkuntoisia käytetytkin astiat voivat olla.
”Astiathan ovat hyväkuntoisia siksi, että suomalaiset arvostavat astioitaan ja pitävät niistä huolta”, Westerlund sanoo.
Silti suhde astioihin muuttuu, ja muutos näkyy myös astioiden erikoisliikkeessä.
Ennen kattila ei kuulunut ruokapöytään
Jyväskylässä varttuneen Westerlundin lapsuudenkodissa 1960–1970-luvuilla kattila ei kuulunut ruokapöytään. Perunat tarjoiltiin kulhosta, liha tarjoiluvadilta ja maitokin maitokannusta. Arkisin syötiin arkiastioista keittiössä, pyhinä erillisestä astiastosta ruokasalissa.
”Jokaiseen teemaan ja juhlapäivään myös katettiin kynttilöillä, serveteillä ja kukilla. Rakkaus astioihin ja kattaukseen tuli minulle sieltä.”
Harvaan kotiin enää hankitaan erillistä juhla-astiastoa. Tätä asetelmaa suomalaisessa astiasuunnittelussa alettiin purkaa sotien jälkeen, kaupungistumisen myötä, Westerlund sanoo.
Kaj Franck suunnitteli pieneen tilaan menevän ja moneen käyttöön sopivan Kilta-astiastonsa Arabialle vuonna 1953. Vuodesta 1981 sarjaa on myyty Teemana.
”Unelma erillisistä arki- ja juhla-astiastoista elää nykyäänkin monilla. Harvalla vain on tähän resursseja, kun asunnot ja astiakaapit ovat pieniä.”
”Astiastosta voi tehdä persoonallisen. Ei tarvitse pyrkiä samaan mitä muilla on.”Tiina Westerlund
Entistä useampi suosiikin seka-astiastoa, joka koostuu eri sarjoista ja yksittäisistäkin osista. Westerlundin arvion mukaan nämä ovat yleistyneet 1990-luvulta lähtien. Astioita yhdistelemällä saa erilaisia kattauksia arkeen tai juhlaan. Seka-astiastoa voi tarpeen mukaan uudistaa muutamalla lisäosalla, kuten koristeellisilla tarjoiluastioilla tai pienillä alkupalalautasilla, jotka katetaan arkilautasten päälle.
”Tähän kannustan asiakkaitani itsekin. Astiastosta voi tehdä persoonallisen. Ei tarvitse pyrkiä samaan mitä muilla on.”
Seka-astiastojen suosio ei Westerlundin mukaan tarkoita sitä, että arvostus kauniita astioita kohtaan olisi heikentynyt. Astiat eivät ole suomalaisille heräteostoksia. Asiakkaat voivat käydä Astialiisassakin monta kertaa pohtiessaan, miten haluavat kattaustaan täydentää.
”Sekin on harvinaista, että ihminen vaihtaisi kerralla koko astiastonsa. Astiat ovat kodin sydän. Ne ovat läsnä aamiaisella, päivällisellä ja kahvipöydässä, kun perhe kokoontuu ja viettää aikaa yhdessä. Siinä pienet asiat ovat isossa asemassa.”
Odotukset astioita kohtaan ovat muuttuneet
Erikoisliikkeessä lyhytaikaiset astiatrendit eivät näy samaan tapaan kuin uusien astioiden kaupoissa tai vaikkapa markettien hyllyillä. Kuitenkin kaksi selvää trendiä näkyy myös Astialiisassa, Westerlund sanoo.
Ensimmäinen on se, että astioilta toivotaan helppohoitoisuutta – niiden täytyy kestää konepesua. Siksi esimerkiksi kullatuilla yksityiskohdilla tai painokuvilla koristellut astiat kiinnostavat ihmisiä entistä vähemmän. Ne eivät kestä astianpesukoneen syövyttäviä pesuaineita.
”Pienet lautaset liikkuvat silti hyvin. Täältä haetaan niitä, kun isot eivät mahdu kaappiin tai sovi ruokapöytään.”Tiina Westerlund
Toinen on astioiden koko, joka on kasvanut.
”Entisaikaan kahvi oli kallista, joten sitä juotiin hienoista kupeista ruokapöydän ääressä. Kupin koko oli 1,5 desilitraa. Nyt iso kahvikuppi on 3,5 desiä, ja kaikille sekään ei riitä.”
Siksi pienille kahvikupeille on entistä vähemmän kysyntää. Niitä myös tarjotaan myytäväksi, kun niille ei ole arjessa käyttöä.
Kuppien lisäksi lautaset ovat kasvaneet. Ennen ruokalautasen standardihalkaisijana pidettiin 23 senttimetriä. 2000-luvulla standardi on venynyt jopa 27 senttiin, Westerlund sanoo. Hänen mukaansa tämä heijastelee sitä, että kaikki ruoka syödään samalta lautaselta, ja annoskootkin ovat kasvaneet.
”Pienet lautaset liikkuvat silti hyvin. Täältä haetaan niitä, kun isot eivät mahdu kaappiin tai sovi ruokapöytään.”
Suurin muutos tulee iän, ei ajan myötä
Kirsikka, Krokus ja Sinikukka – esimerkiksi nämä Arabian 1970-luvulla valmistamat astiasarjat ovat kovassa huudossa juuri nyt. Kiinnostus 1970- ja 1980-lukujen astioihin nimittäin kasvaa.
Westerlundin mukaan tämä linkittyy osaltaan siihen, että 1970-luvulla syntyneet lapset ovat keski-ikäisiä.
”Näiden vuosikymmenten astiat kuuluvat heidän sydämiensä astiamaailmaan. Ihmisen ikä vaikuttaa siihen, minkä aikakauden astioihin hän kiinnittää huomiota.”
Tämä vuorostaan liittyy laajemmin siihen, että ihmisten suhde astioihin ei Westerlundin mukaan kovinkaan dramaattisesti muutu ajan, vaan pikemminkin iän myötä.
Monesti kiinnostus asioihin herää lapsuudessa. Siksi Westerlund myy myös leikkiastioita lapsille. Noin rippikouluikäisille aletaan kerätä astioita silmällä pitäen sitä päivää, jona he muuttavat omilleen.
Omien lasten myötä moni alkaa arvostaa astioissaan helppokäyttöisyyttä ja kestävyyttä. Silloin mietitään, mitkä astiat kestävät arjessa ja mitkä olisi syytä nostaa kaapin päälle turvaan. Pari-kolmekymppisenä ihmiset alkavat arvostaa etenkin isovanhempiensa aikaisia astioita. Ne kantavat muistoja, Westerlund sanoo.
Iso muutos tulee keski-iässä, kun omat vanhemmat ikääntyvät, muuttavat pienempiin neliöihin ja mahdollisesti jo menehtyvät.
”Aika kauan sitä pitää itsestään selvänä, että jouluna voi mennä kotiin ja siellä on kaikki paikoillaan. Hiljalleen keski-iässä ihminen alkaa ymmärtää, että jotain tästä häviää, jos siitä ei pidä kiinni. Siksi omien vanhempien astioilla alkaa olla enemmän merkitystä.”
Menettämisen shokissa ihmiset saattavat hankkiutua eroon vanhempiensa astiastoista, koska ne eivät tunnu tarpeellisilta tai niille ei ole tilaa. Astialiisassakin käy asiakkaita, jotka myöhemmin tulevat etsimään astioita, joita ovat aiemmin laittaneet kiertoon.
Monesti astiakaupan asiakkailla onkin tunteet pinnassa, Westerlund kertoo.
”Joku voi tulla kauppaan siksi, että se kuppi on mennyt rikki, mistä oma isä aina joi kahvia. Saatan löytää tilalle vastaavan, mutta se ei aina riitä, koska se ei ole sama, jota isä aikanaan piti kädessään.”
Siksi Westerlund kannustaa harkitsemaan huolella, ennen kuin esimerkiksi perinnöksi saanutta astiastoa laittaa eteenpäin.
Jos kuitenkin astiasto lopulta jää kaappiin keräämään pölyä, on se reilua laittaa kiertoon, uusiksi aarteiksi uusiin koteihin.
