
Moduuleista koostuva rakennus muodostaa rauhaisan kokonaisuuden metsäiseen rinteeseen. Punainen puutalo on pilottikohde, jonka arkkitehti Juhani Harju suunnitteli kodiksi itselleen ja puolisolleen, terveys- ja hyvinvointialan yrittäjä Susanna Sarvelalle. Rakennuksen nimi on Fiskarshouse, joka ei kuitenkaan ei Fiskars Oyj:n tuotemerkki vaan synnyinpaikkaansa sidottu esittelykohde ja ennen kaikkea koti. Talo oli mukana rinnakkaiskohteena Fiskarsissa kesällä 2022 kuratoidussa Arkkitehtien talot -näyttelyssä, jonka lupa-arkkitehtina Juhani myös toimi.
Arkkitehti suunnitteli kodin erikokoisista taloista, joita yhdistävät toisiinsa terassit ja lasiveranta. Varsinaiset asuintilat ovat suurimmassa rakennuksessa, ja siihen liitettiin lasiverannan avulla toinen, pienempi rakennus vierashuoneeksi. Pariskunta asuu kaksin, mutta molempien aikuiset lapset perheineen viettävät heillä vapaa-aikaa, ja pari halusi vierashuoneen myös ystäviään varten. Asuinrakennuksen toiseen päähän Juhani lisäsi pienemmän rakennuksen työhuoneekseen, ja sen viereen rakennettiin sauna.
Tammikuussa 2021 rekka saapui rakennuspaikalle, ja talot nostettiin valmiiksi tehtyjen perustuksien päälle. Lumimyrskyn keskellä Juhanin ja Susannan koti nousi päivässä paikalleen. Tyyppitalot tehdään sisätiloissa valmiiksi, ja sähköt ja putkistot vain kytketään paikalla. Kukin moduuli nostetaan liinojen avulla nosturilla paikoilleen.
Millainen on talonne tarina?
Susanna: Olemme molemmat olleet aina kaupunkilaisia. Juhani asui 65 vuotta Kalliossa ja eri puolilla Helsinkiä, minä olen kotoisin Espoon Tapiolasta. Muutto maalle syntyi hetken mielijohteesta. Haaveissani oli jo pitkään ollut kokeilla asumista muualla kuin kaupungissa. Kun joitakin vuosia sitten tapasimme, Juhani muutti keskustasta kaksiooni Helsingin Munkkiniemeen. Eräänä päivänä tuli puheeksi ajatus oman talon rakentamisesta, ja kun Juhanin ammatti takasi osaamista omasta takaa, heitin ilmaan idean oman talon suunnittelusta. Halusimme ympärille luontoa ja vehreyttä.
Juhani: En ollut oikeastaan ajatellut omaa taloa, ja kaupunkilaisuus istui tiukassa, mutta Susannan into sai minutkin ajattelemaan asiaa. Luonnostelu alkoi siltä seisomalta, ja pian huomasimme talomme suunnitelman piirtyneen paperille.
Mikä asuinalueessa viehätti teitä?
Juhani: Fiskars on täynnä kulttuuria, musiikkia ja konsertteja. Kylä ja osa sen asukkaista olivat tulleet meille tutuksi aiemmista vierailuistamme, ja ajatus tänne muuttamisesta tuntui hurmaavalta. Kuulimme tontista paikallisilta. Kun tulimme sitä katsomaan, tontilla kasvoi valtavasti jalopuita, ja nauroimme Susannan kanssa sen olevan kuin viidakko. Tontti on jyrkässä rinteessä. Talon takana oleva metsä sai jäädä paikalleen.
Susanna: Juhani aloitti talojen sijoittelun pohtimisella. Saimme tehtyä tontin vuokrasopimuksen Fiskars Oyj:n kanssa. Korona iski päälle juuri, kun suunnitteluprojekti alkoi, ja vapautti meille aikaa osallistua tontin raivaukseen ja puiden kaatamiseen. Teimme pääosan valmistelutöistä itse ja välillä olimme tontilla aamusta iltaan asti töissä.
Millaiset materiaalit puhuttelevat teitä?
Juhani: Talot tehtiin puusta, ja materiaali jatkuu sisällä. Lattiat ovat B:hard-tammiparkettia ja seinät ristiin liimattua kuusta, joka käsiteltiin Uulan väreillä. Kattoon ja pitkiin seiniin valitsimme vaalean käsittelyn, ja poikittaiset seinäpinnat ovat puunsävyiset. Talon alustan eristeenä käytettiin vaahtolasia, joka on kierrätysmateriaalia. Sen vaihtoehtona oli styroksi, jota emme epäekologisena valintana halunneet. Ajatus styroksin hautaamisesta luontoon tuntui vieraalta.
Miten pohjaratkaisu toimii?
Susanna: Kokonaisuudesta tuli valtavan hyvä. Se toimii arkemme tarpeissa, ja myös vierashuoneesta tuli onnistunut. Sijoitimme sinne Tablebed-kalusteen, joka on päivisin pöytä ja muuntuu tarpeen tullen sängyksi. Lasiverannasta tuli kutsuvampi kuin osasimme toivoakaan, ja siinä on ihana nautiskella näkymästä luontoon. Erityisen rakastuneita olemme saunaamme, jonne on kulku makuuhuoneemme päädystä olevasta kylpyhuoneesta ulkokautta. Sinne tehtiin perinnelauteet, ja tunnelma on kuin vanhassa savusaunassa.
Haaveiletteko vielä jostain?
Susanna: Haaveilemme japanilaisesta puutarhasta, ja Juhani on jo aloittanut sen rakentamisen. Vesiaihe on suunnitteilla, ja sijoitamme puutarhaan ulkomaanmatkoilta tuomamme kivet. Matkustelemme asuntoautolla Euroopassa, ja sen kyytiin voi aina pakata muutaman kiven.
Juhani: Olemme järjestäneet täällä konsertteja naapurimme, säveltäjä Ilari Edelmannin, musiikkiin ja muitakin taidetapahtumia. On upeaa huomata, kuinka talomme toimii elävänä kulttuurikotina. Tämän talon ja paikan nimi tulee jatkossakin olemaan Fiskarshouse. Tyyppitalo lähtee maailmalle täältä synnyinpaikaltaan Kulkuri-nimisenä, Tila Groupin valmistamana. Toivottavasti aina Ukrainan jälleenrakennusalueille asti tarjoten puurakenteisen kodin sitä tarvitseville perheille.