Ei missään tapauksessa. Jotakuinkin noin Anu Pentik vastasi miehelleen Topi Pentikäiselle, joka ehdotti vanhan porotilan hankkimista, käytännössä sen rakennusten pelastamista polttopuuksi joutumiselta. Kohtausta muistellessaan Anu hämmentää tilan päärakennuksen keittiössä tuhtia poronlihakeittoa. Hän näyttää onnelliselta.

Lyhyen harkintavaiheen jälkeen Anu näytti ostoaikeelle vihreää valoa, sillä samalla toteutuisi yksi hänen unelmistaan. Hän oli vuosia haaveillut kodin ja taidetilan välimuodosta, taiteen kodista.

Tänne, Timisjärven rannalle, pariskunta voisi sijoittaa osan taidekokoelmastaan. Eikä siinä kaikki. Tiimisjärvestä tulisi lahjakkaille nuorille keramiikkataiteilijoille residenssi, jossa he voisivat rauhassa luoda uusia teoksia ja valmistella tulevia näyttelyitä.

Rakennuksen yläkerta on kylmää ullakkoa, mutta sen toiseen päähän sisustettaisiin avara ateljee. Alakerrassa voisi järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia, minkä lisäksi koko Pentikin perhe, Anu ja Topi lapsineen ja lastenlapsineen, voisi nauttia porokartanon tunnelmasta. Vähintään joulut olisi päästävä viettämään talon suuressa pirtissä.

Topi kokosi osaavan porukan, joka kunnosti talon perustuksia myöten, veti uudet sähköt ja viemärit, asensi keittiön, vaihtoi vuorilaudoituksen... Parin vuoden uurastus on tuottanut niin suuren muutoksen, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Yksi kerrallaan myös Anun unelmat ovat toteutuneet. 

Taloa ympäröi sinertävä, satumainen valo. Jos hyvin käy, Timisjärven yllä viihtyvät revontulet näyttäytyvät pian täydessä loistossaan. Sisällä Anu sytyttää kynttilöitä jokaiseen huoneeseen. Ne heijastuvat kauniisti patinoituneista, himmeistä hirsiseinistä ja kiiltäväksi maalatuista lattialankuista. 

Vastapainoksi sekä keittiö että yläkertaan nousevat lasikaiteiset portaat ovat modernin minimalistisia. Sisustus on riisuttu mutta näyttävä, jopa dramaattinen.

Osa kalusteista on vanhoja ja jopa taloon kuuluneita. Niille kontrastina kaikkialla on nykytaidetta. Anun installaatiomaiset keramiikkateokset rinnastuvat etelä-korealaisen Suku Parkin Posiolla tekemiin veistoksiin ja Paula Suomisen maalauksiin. Talonpoikaiskalusteet on yhdistetty itämaisiin mattoihin ja pysäyttäviin matkatuomisiin. Pirtin kulmatakan ääressä on Anun Balilta tuoma tiikkipuun juuresta tehty jakkara.

Pirtin valtava uuni on uusi, sillä alkuperäinen oli päässyt huonoon kuntoon. Valkoiseksi slammattu komistus on täysin entisen kaltainen.

Anu ja Topi eivät olisi sanansa mittaisia, jos rakentaminen ja kunnostaminen olisivat jääneet porokartanoon. Päärakennuksen viereen on jo pystytetty kaksi muuta vanhaa hirsirunkoista taloa. Ensin kohosi Kärpän tilan entinen päärakennus Kuusamosta ja sen viereen niin ikään Kuusamosta siirretty asuinrakennus. Molemmissa esitellään kesäisin taidetta.

Lisäksi rantaan asti ulottuva pihamaa täyttyy suurista veistoksista, jotka kohoavat kuin toteemipaalut peräpoisiolaisesta maisemasta.

Taiteen, niin kuin ihmisenkin, on hyvä olla täällä.