Anu Pensola rakastui autiotaloon italialaisessa vuoristokylässä: ”Ensimmäinen vuosi oli todella vaikea, ja mietimme, mitä ihmettä olemme menneet tekemään”
Taiteilija Anu Pensola ja hänen puolisonsa Jani olivat pitkään kaivanneet muutosta hektiseen arkeensa. Pari luopui lähes kaikesta omaisuudestaan, hyppäsi tuntemattomaan ja remontoi perheen kodiksi autiotalon Pohjois-Italiassa.
Asukkaat Taiteilija Anu Pensola, 51, puuseppä Jani Pensola, 52, tytär Ilona, 9, sekä Elsa-koira ja Zucco-kissa. Instagram: @anupen_creative ja @janipen_creative.
Koti Vuonna 1840 valmistunut kivitalo Pohjois-Italiassa Campiglia Cervossa. Talossa on 7 huonetta ja keittiö ja noin 240 neliötä.
Kevät etenee vauhdikkaasti Pohjois-Italiassa. Perhoset ovat heränneet, ja alhaalla laaksossa Cervo-joki kuohuu ja kohisee. Mutkaiset vuoristotiet kuljettavat pienestä kylästä toiseen, ja katse hakeutuu kohti lumihuippuisia vuoria. Yhden jyhkeän vuoren rinteellä kohoaa lähes 200 vuotta sijoillaan seissyt kivitalo. Vanha Elsa-koira on etsinyt sen pihalta aurinkoläntin, ja Zucco-kissa kaivaa kukkapenkistä itselleen paikan lämpimään multaan.
Kun taiteilija Anu Pensola astui ensi kertaa nelikerroksisen kivitalon ulko-ovesta sisään, hän näki jo mielessään tilat valmiina.
Talo oli seissyt tyhjillään vuosikymmenten ajan, mutta koko perhe rakastui Casa Maciottaan. Kaupat tehtiin, ja niin Anu, Jani ja Ilona-tytär Elsa-koirineen asettuivat asumaan kaukaiseen vuoristokylään.
Pariskunta oli kaivannut pitkään arkeensa muutosta. Elämä tuntui hektiseltä ja stressaavalta, ja keväällä vuonna 2023 Anu ja Jani luopuivat lähes kaikesta omaisuudestaan Suomessa. Matkailuauto Lilliin he pakkasivat vain välttämättömät tavarat, ja niin alkoi perheen suuri seikkailu kohti tuntematonta läpi Euroopan.
– Kivitalo Alppien juurella ei kuulunut suunnitelmaamme, mutta rakastuimme taloon täysillä, vaikka se oli siinä vaiheessa ihan kamalassa kunnossa. Jani imuroi tieltämme valehtelematta tuhansia hämähäkkejä ensimmäisen viikon aikana, Anu kertoo.
Jani on ammatiltaan puuseppä ja talonrakentaja, ja remontointi on pariskunnalle tuttua, joten pensseliin ja vasaraan tarttuminen ei pelottanut kumpaakaan.
Talo on käynyt läpi muodonmuutoksen huone kerrallaan. Seinät, katot ja lattiat ovat vaihtaneet väriä, ja pehmeä luonnonvalo luo utuisesti väreilevää tunnelmaa huoneisiin.
Kivitalon remontoiminen Italiassa eroaa kuitenkin melko lailla puutalon remontoimisesta Suomessa. Käytännön asioiden hidas eteneminen aiheutti aluksi päänvaivaa ja vaati totuttelua. Aluksi kumpikaan ei edes osannut puhua italiaa.
– Työteho on melko erilainen, kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Jos täällä haluaa saada työt hoidetuksi, pitää tuntea oikeita ihmisiä ja osata vaatia oikeita asioita. Suomessa olemme tottuneet, että asiat hoituvat, kunhan toimii ystävällisesti ja on kohtelias. Täällä pitää olla hyvin jämäkkä ja suora, että jotain alkaa ylipäätään tapahtua, Jani sanoo.
Vuoristossa on tyypillistä, että talot on rakennettu rinteeseen kapeiksi ja korkeiksi.
Casa Maciottan keskellä sijaitsee portaikko, jonka molemmin puolin on yksi huone jokaisessa kerroksessa. Kerrosten välissä on lisäksi mezzanino eli puolikerros, jossa on yksi asuinhuone.
Jokaisesta huoneesta näkyy rinteille ja alas laaksoon. Erityisesti Jani nauttii vaeltelusta vuorilla.
– Nämä maisemat ovat ainutlaatuiset, ja voisin helposti istuskella useita viikkoja jossain kivennokassa fiilistelemässä, hän mietiskelee.
Talo ostettiin irtaimistoineen, joten lähes joka huoneessa on upea vanha vaatekaappi tai kaksi. Remontissa säilyi paljon vanhaa ja korvaamatonta, ja tunnelmaa on täydennetty samanhenkisin kalustein.
– Olemme hankkineet lähes kaiken pientavaroita myöten käytettynä. Kirpputorit ovat täynnä upeita vanhoja kalusteita ja tavaroita, joita vieläpä saa todella halvalla. Italialaiset rakastavat Ikeaa eivätkä oikein itse tunnu arvostavan vanhoja tavaroitaan, Anu sanoo.
Remontoitu Casa Maciotta henkii vuosisataista tunnelmaa ja rauhaa, mutta arki Italiassa ei ole ollut pelkkää ihanuutta, kaukana siitä.
– Ensimmäinen vuosi oli todella vaikea, ja mietimme, mitä ihmettä me olemme menneet tekemään. Joka paikassa oli likaista ja sotkuista, ja remontointitarve ei tuntunut loppuvan ikinä. Meille ei edes tullut juoksevaa vettä, vaan haimme käyttöveden vähän matkan päästä lähteestä.
Anun mielestä pahinta oli ehdottomasti kylmyys, joka huokui kosteista ja koleista kiviseinistä ja pysytteli läsnä vuorokaudesta toiseen.
– Oli liian kylmää tehdä taidetta, ja kaikki energia meni pelkästään siihen, että sai pidettyä itsensä lämpimänä, Anu muistelee.
Huoneiden maalaaminen ja sisustaminen olivat Anun tapa pitää itsensä liikkeessä ja käynnissä ja maailma pyörimässä silloin, kun yksinkertaisetkin askareet tuntuivat vaikeilta ja olo pienellä paikkakunnalla yksinäiseltä.
– Ensimmäisenä talvena myös neuloin älyttömän kasan neuleita. Valitsin mahdollisimman hankalia neulottavia, jotta en voisi ajatella mitään muuta ja saisin pidettyä mieleni aisoissa.
Ensimmäinen vuosi opetti arkeen uudessa kotimaassa. Toisena vuonna perhe ehti nauttimaankin olostaan, kun uusi ja erilainen oli muuttunut tutuksi ja arjen pyöritys oli helpottunut. Italiassa on pakko oppia ottamaan asiat rennommin kuin Suomessa. Asiat järjestyvät aina jollakin tavalla.
– Nautimme myös italialaisten vieraanvaraisuudesta ja rennosta elämänasenteesta. Täällä lapset leikkivät enemmän ja harvalla on omaa puhelinta. Ilonan ravintolaleikit ovat tälläkin hetkellä pihalla levällään. Seuraavana päivänä kulhot ja kattilat saattavat toimittaa rumpujen virkaa, Anu sanoo.
Eikä kenenkään tarvitse enää palella. Lämmityksestä pitävät huolen pellettitakat, untuvapeitot ja telttasauna, jonka Jani rakensi talon kulmalle. Tervan tuoksu taitaa nytkin leijailla ilmassa.
