Anttilan kuvasto oli koko kansan ahmima muoti- ja sisustusopas – nykyisin luettelot ovat haluttuja retroaarteita
1950-luvulla Suomessa aloitti Anttilan tavaratalo, joka mahtui kirjekuoreen, kun legendaarinen Kalle Anttila keksi kaupata tuotteita postimyyntiluettelon välityksellä. Parhaimmillaan Anttilan kuvastoa jaettiin jopa 300 000 kotitalouteen.
Postimyynnin käynnisti Suomessa 1950-luvun alussa Kaarlo E. Anttila (1926–1993). Hän sai idean liiketoimeen opiskellessaan yritystaloutta Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa 1949–1952. Anttila työskenteli opiskelun lomassa tavaratalossa, jolla oli myös postimyyntitoimintaa.
Anttilan ensimmäinen, vuonna 1952 perustama postimyyntifirma Solpa myi patjoja ja peitteitä. Anttila tilasi itselleen uuden ja paremman joustinpatjan, koska hän nukkui huonosti. Tilausta tehdessään hänen mieleensä juolahti, että moni muukin voisi tarvita kunnollisen patjan. Hän tilasi 500 patjaa ja alkoi markkinoida niitä lehti-ilmoituksin. Yrittäjä pakkasi patjat itse ja toimitti perille pienellä rättisitikallaan.
Anttila sai varastonsa myytyä ja laajensi valikoimaa peitteisiin. Vuotta myöhemmin hän siirsi toiminnan isänsä, olympiapainija Kalle Anttilan (1887–1975) pukimoliikkeen, Kalle Anttila Oy:n, nimiin.
Anttila tarjosi edullista tavaraa etenkin työväestölle ja keskiluokalle. Anttila toi uudenlaista hintakilpailua suomalaiseen vähittäiskauppaan, sillä yritys tarjosi tuotteita 15–20 prosenttia normaalihintoja edullisemmin.
Laadussa oli alkuaikoina epätasaisuutta, mistä postimyyntiä myös kritisoitiin. Anttila porskutti silti moniväristen luetteloidensa voimalla kasvuun. Vuonna 1960 yrityksellä oli 220 000 suomalaiskotia asiakkainaan.
Postimyynti oli suosittua etenkin haja-asutusalueilla. Emännät tilasivat itselleen kukkayöpukuja ja käytännöllisiä kotitakkeja. Vuonna 1967 pelkästään vaatteita myytiin lähes 142 000 kappaletta vuodessa.
1970-luvun alussa postimyyntikatalogia painettiin ja jaettiin lähes 300 000 talouteen. Anttila tavoitti ostajakuntaa entistä enemmän myös kaupungeissa. Keskusvarastosta lähti maailmalle parisen tuhatta pakettia päivässä.
1980-luvun koittaessa kuvasto oli paisunut muhkeaksi: siinä oli peräti 275 värikästä sivua. Vakavaksi kilpailijaksi nousi ruotsalainen Ellos.
Anttilan kuvastosta muodostui massojen muoti- ja sisustusopas, jota selailivat etenkin perheenemännät ja nuoret naisasiakkaat, mutta rintaliivimainokset olivat myös nuorten miesten suosikkiaineistoa. Eniten sivutilaa veivät vaatteet ja kodintekstiilit. Isot tavarat, kuten harrastusvälineet, tulivat 1960-luvulla, ja ennen pitkää postimyynnistä saattoi hankkia sohvaryhmän tai soutuveneen.
1970-luvulla hittejä olivat riemunkirjavat vuodetekstiilit ja paimentolaismatot, minkä lisäksi Anttilasta hankittiin valaisimia ja pihakalusteita, joiden tuotannossa yritys teki yhteistyötä eurooppalaisten postimyyntiyritysten, kuten Ikean, kanssa.
Ajan sisustamisen ”portinvartijat” nyrpistivät nenäänsä Anttilan vanhoilliselle sisustustyylille. Anttilaa mauttomuus ei haitannut, kun tavara meni kaupaksi.
Postimyynti ja rinnalle rakennetut yhdeksän tavarataloa joutuivat vastatuuleen öljykriisin vuoksi 1970-luvun alussa. Postimyynti ei pysynyt inflaation perässä, sillä luetteloihin painetut hinnat pysyivät samoina puoli vuotta ja katteet hupenivat. Kalle Anttila myi yrityksensä 1976 Tukolle, jolta se siirtyi Keskolle vuonna 1996. Luettelon julkaisua jatkettiin vuoteen 2006 saakka.
Viimeiset kaksi toimintavuotta yritys oli saksalaisen sijoittajaryhmä 4K-Investin omistuksessa, mutta toiminta päättyi konkurssiin 2016.
Anttilan kuvastoja ei ole suinkaan unohdettu, vaan niistä on vuosien mittaan tullut divarien ja kirpputorien aarteita, koska moni katalogi on heitetty aikanaan pois. Katalogeja keräillään, ja moni on myös innostunut hankkimaan muistoksi omana syntymävuonnaan julkaistun katalogin. Kuvastot tarjoavatkin mainion ajankuvan menneeseen maailmaan ja sen visuaalisuuteen ja tuotemaailmaan.
Kuvat: Postimuseo
