Olin melkein päättänyt, etten osaa virkata – sitten kokeilin vielä kerran
Virkkaus tuntui pitkään liian vaikealta, mutta sitten tapahtui jotain ja sormet löysivät rytmin, kirjoittaa tuottaja Annette Saksman.
Neulominen on kuulunut elämääni lapsuudesta asti ja olen harjaantunut siinä taitavaksi. Voisin neuloa sukan vaikka silmät kiinni, mutta virkkaus on aina tuntunut saavuttamattomalta taidolta. Olen ihaillut somessa toinen toistaan upeampia virkattuja laukkuja ja kesävaatteita, tallentanut kuvia ja ajatellut, että ehkä minäkin joskus.
Olen kyllä yrittänyt, ja joskus onnistunutkin. Tavallisilla kiinteillä silmukoilla virkkaamani pikkumatto ja kori ovat olleet käytössä vuosikausia. Haaveilemani kesäkassit sen sijaan ovat jääneet kesken kerta toisensa jälkeen. Yhdestä tuli materiaalivalinnan takia liian tönkkö, toinen lähti viettämään vinoon ja kolmas alkoi muistuttaa saavia, johon ilmestyi mystisesti lisää silmukoita. Isoäidinneliön ohje näytti helpolta, kai minä nyt yhden pienen palasen saan aikaan. Puolivälissä jäin jumiin, sillä en ymmärtänyt ohjetta enää pidemmälle.
Niinpä olen keskittynyt siihen, minkä osaan eli neulomiseen. En silti koskaan luopunut haaveista saada sinivalkoinen isoäidinneliökassi tai virkattu kukkatoppi. Niiden toteutuminen alkoi vain vaikuttaa epätodennäköiseltä.
Keväällä katsoin taas isoäidinneliön ohjetta ja hetken mielijohteesta päätin kokeilla vielä kerran. Odotukseni eivät olleet korkealla, uskoin jämähtäväni jälleen samaan kohtaan. Virkkasin yhden pylväskerroksen, sitten toisen – ja ykskaks käsissäni olikin kokonainen neliö. Ensimmäisen jälkeen olin varma, etten onnistuisi toista kertaa. Mutta niin vain neliöitä syntyi lisää. Lopulta niitä oli riittävästi laukkua varten, ja unelmien kesäkassista tuli totta.
Joskus uuden taidon oppiminen ei tapahdu heti. Se voi vaatia useita epäonnistumisia ja turhautumista, jopa vuosien tauon. Olin melkein päättänyt, etten opi virkkaamaan. Epätoivoisten yritysten jälkeen kaikki napsahti vihdoin kohdalleen ja sormet löysivät rytmin. Virkkausinnostukseni saattaa kestää hetken tai sitten kauemmin, mutta opittu taito ei enää katoa. Onnistumisen tunne kantaa pitkälle – ei vain käsitöissä, vaan elämässä muutenkin.
