Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Kolumni

Hei sinä, jolle annoin neuleen – jokainen silmukka kertoo sinusta

Lahjaksi neulominen on monelle tapa muistaa, mutta minulle se on tapa rakastaa, kirjoittaa tuottaja Annette Saksman.

Aina välillä minulta kysytään, voisinko neuloa tilauksesta. Perussukat tai joskus jotain monimutkaisempaa. Vaikka kysymys tuntuu arvostuksen osoitukselta, kieltäydyn lähes joka kerta. Olen saattanut vedota kiireeseen, mutta oikea syy on toinen. En halua neuloa pyynnöstä vaan ainoastaan omasta halusta.

Neuloessani ajattelen lahjan saajaa, oikeastaan jokaisella silmukalla. Jollain tasolla hän on mukana jo, kun valitsen sopivaa lankaa. Työtä tehdessäni mietin, mitä haluaisin hänelle antaa – tai kertoa. Usein viesti on yksinkertainen: olet mielessäni, ja haluan huolehtia sinusta.

Ystäväni ja heidän lapsensa ovat saaneet lukemattomia nuttuja, töppösiä ja myssyjä. On ollut ihanaa yllättää esikoistaan odottava läheinen omin käsin valmistuneella neuleella ja saada kuvia vastasyntyneestä se yllään.

Kumppanini taas ovat vuosien varrella tottuneet pajani tuotoksiin, joskus vähän kömpelöihinkin mutta rakkaudella tehtyihin. Nykyisin teen toivoakseni niin siistiä jälkeä, ettei vaatteita tarvitse vetää pitkin hampain päälle. Viimeksi neuloin kaulaliinaa etäsuhteessa, jossa toinen ei elä arkea kanssani. Valitsin värit huolella ja kuvittelin, miten huivi lämmittää häntä siellä, missä en itse voi olla.

Sukkia neuloessani pidin silmukka kerrallaan kiinni jostain, mikä oli liukumassa käsistäni.

Olen neulonut niille, jotka ovat pysyneet elämässäni kauan, ja niille, jotka vain käväisivät siinä. Olen neulonut rakkaudesta ja silloinkin, kun rakkaus on jo loppunut.

Kerran neuloin sukkia, vaikka väistämätön ero odotti nurkan takana. Silmukka kerrallaan pidin kiinni jostain, mikä oli liukumassa käsistäni. Halusin antaa sukat kiitoksena yhteisistä vuosistamme ja kertoa sen, mitä en vaikeassa tilanteessa kyennyt sanomaan: arvostan sinua, olet yhä tärkeä.

Erosukat halusin tehdä ja antaa, mutta elämääni on mahtunut lahjaneuleita, joiden tekeminen on tuntunut erityisen raskaalta. Useimmiten siksi, että suhde niiden saajaan on jollain tavalla ristiriitainen. Tällainen neule etenee hitaasti tai jää kokonaan kesken. Olen oppinut, ettei pakolla tehty lahja tuo iloa.

Lahjaksi annetuille neuleille voi käydä mitä tahansa. Joku käyttää antamaani vaatetta yhä, toinen ei ehkä koskaan ottanut sitä edes käyttöön. Ehkä ne päätyivät kaapin perukoille tai kirpparille, ehkä ne kuluivat rikki. Lopulta se ei ole oleellista.

Jos olet saanut minulta neuleen, se on tarkoittanut, että olet ollut tärkeä siinä kohtaa elämässäni. Vaikken olisi osannut sanoa sitä ääneen.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeemme tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt