Talo on ollut aikanaan yksi Ypäjän vauraista kantatiloista. Sen viimeinen vanha isäntä kasvatti riikinkukkoja, ja muokkasi puutarhasta niin hienon, että sitä tultiin katsomaan kauempaakin.

Kun me saavuimme vuorostamme tontille – wanhojen talojen omistajat ovat lopulta aina vain statisteja pidemmässä tarinassa – talon loiston päivät olivat takana päin.

Osa seinähirsistä oli lahonnut, etukuistin katto oli rikki, talossa ei ollut rännejä, eteisen katosta oli selvästi tullut vettä läpi… Keittiö oli yhtä kuin pieni lastu­levy­kaapisto ja ruostunut kylmävesivaraaja. Kaikkialla leijaili tunkkainen haju.

Mutta rakastuneen silmään nämä olivat vain persoonallisia yksityiskohtia.

Kun sain mieheni vakuutettua, että ostaminen ”kannattaa”, aloitimme saneerauksen – joskin jälkikäteen ajateltuna väärästä päästä ja euroja laskematta.

Lahojen seinähirsien tilalle vaihdettiin uudet. Talon eteläpääty oli haurastunut lähes puhki, ja rakennus olikin hetken hurjan näköinen; päädystä olisi voinut ajaa vankkureilla sisään.

Samaan syssyyn purettiin keittiön onneton lattia, jonka alta paljastui katastrofi vailla vertaa: järjetöntä kellaria varten kaivettu iso kuoppa, jonne sade- ja sulavesi oli valunut vuosikymmenien ajan. Kosteus oli mädättänyt lattian, jota oikeastaan pitivät enää pystyssä niskahirret.

Kellari purettiin, tiilet roudattiin käsityönä kottikärryillä pihan perälle, ja imuriauto hörppäisi lopun epämääräisen kaatopaikalle. Ikkunat ja huonokuntoinen ulko-ovi kunnostettiin.

Keittiön valtava koko aiheutti päänvaivaa. Miten tilaa voisi hyödyntää optimaalisesti, että siitä saisi toiminnallisen ja modernin, mutta silti talon hengen mukaisen?

Myös tuvan tummat hirret mietityttivät. Pitäisikö ne palauttaa puun värisiksi? Levyttää? Maalata?

Tätä pähkäillessä otin kaverin vinkistä yhteyttä suunnittelijakaksikko Anni Taimistoon ja Annika Meder-Liikaseen, jotka laativat keittiö- ja kylpy­huone­suunnitelmat.

Suunnittelupalvelu maksaa, mutta säästää rajattomasti aikaa. Ammattilaisen silmä minimoi tilasuunnittelun virheet ja hukkakäytön. Värien ja materiaa­lien kuratointi auttaa valintojen meressä luovivaa remontoijaa.

Anni ja Annika ilmoittivat, ettei hirsille tehdä mitään, ja sille ajatukselle alkoi rakentua koko talon sisustus.

Olen aina ihaillut englantilaisten kartanoiden tummanpuhuvaa, rikasta tyyliä. Nyt tumma keittiö ja talon perintönä tullut kirkkaansininen sohva olivat yhtäkkiä kuin avainnuotti, jonka ympärille talon värimaailma ja tyyli kietoutuivat.

Purettujen lattioiden paikalle – joita oli lopulta noin puolet koko rakennuksesta – alettiin rakentaa uutta rossipohjaa. Ensin levitettiin soraa ja ekologista vaahtolasia, joka estää kosteuden nousun rakenteisiin. Lattia eristettiin hengittävällä tuulensuojalevyllä ja ekovillalla, minkä päälle viritettiin vielä tuulensuojapaperi.

Keittiön sementtilaatoilla laatoitetulle puolikkaalle asennettiin lattialämmitys. Jälkikäteen en ole aivan varma, oliko ratkaisu asennuksen väärti. Kohonnut sähkön hinta riipii. Mietin olisiko rahaa säästänyt ihan vain vetämällä jalkaan toisetkin villasukat.

Toinen puoli keittiöstä vuorattiin kuusilankulla. Siinäkin tuli tehtyä virhe: Ostin kakkoslaatua, kun ajattelin säästäväni, ”eikä täällä tarvitse olla täydellistä”. Mutta lankut osoittautuivat vaikeiksi asentaa kippuraisuutensa vuoksi, joten säästöt hupenivat ylimääräisiin työtunteihin.

Remontti onkin ollut valtava oppimisprosessi itselle täysin tuntemattomista asioista. Vaikeaa ei ole neuvojen puute, vaan sen valitseminen, mikä niistä on se oikea.

Kylpyhuone oli oma episodinsa. Entinen spa-osasto käsitti kylmävesivaraajan (sekä ulkorakennuksen neuvostoliittolaista rangaistusselliä muistuttavan saunatilan), kun nyt tilalle haluttiin moderni kylpy- ja kodinhoitohuone.

Päädyimme ratkaisuun, jossa huone tehtiin ikään kuin kotelon sisään. Näin mahdolliset vesi­vahingot eivät pääse koskaan vuotamaan hirsirakenteisiin. Suihkutilasta tehtiin hieman tavallista suurempi, ja se ympäröitiin kauniilla lasiovilla. Ulkoseinä jätettiin paljaalle hirrelle, sillä kipsilevyjen takaa paljastunut seinä on satavuotiaanakin priimakunnossa.

Huone sisustettiin Domus Classican kylpyhuonekalusteilla ja Ikean kaapeilla, jotka veljeni Aku tuunasi tyyliin sopivaksi sormipaneeleilla ja sävytetyllä valkoisella maalilla. Kaappeihin piilotettiin myös vesivaraaja.

Eteisen katto purettiin lopulta kokonaan, samoin lattia. Kattoon tehtiin kattoluukku, ja lattia vuorattiin lankuilla – nyt ykköslaadulla. Seinät paneloitiin brittiläisen mudroomin henkeen, ja lattia viimeisteltiin sisalmatolla.

Keväällä 2022 aloitimme kamarien saneerauksen. Kuvittelin pinkopahvittavani salin ja kamarit, mutta ensimmäisen kokeilun jälkeen kävi selväksi, että taitoni yhdistettynä väärän vänkyröihin seiniin tekisi tapetoinnista mahdotonta.

Kun asiaa pähkäiltiin, kiinnitin huomiota yhdellä seinällä sinnitelleisiin haltex-levyihin. Ja heureka! Siitä saimme idean levyttää seinät puukuitulevyllä, joka on ekologinen, hengittävä – ja suora.

Jos johonkin olen käyttänyt aikaa, niin tapettien ja maalien valitsemiseen. Tapetit olivat vain alku, sillä siihen piti koordinoida myös katot, lattiat, listat, paneelit ja pönttöuunien värit. Suomalaisen maalivalmistajan paletista löytyi järkyttävän tuumailun jälkeen juuri ne oikeat sävyt.

Tapetit ovat täysosumia, vaikka itse sanonkin. Erityisesti Cole & Sonin Verdure-maisematapetti hurmaa minut aina kun katson sitä. Siinä on myös niin paljon värejä, että sisustukseen voi lisätä melkein mitä vain, ja tapetti sitoo kaiken yhteen.

Makuuhuoneeseen tehtiin myös panelointi. Niitäkin rakastan – ja aavistuksen harmittelen, että kylppäriä ei puoliksi tapetoitu myös.

Juuri kun ajattelin, että nyt ollaan pikku hiljaa maalissa, talon välipohja alkoi oireilla. Kun taloa alettiin lämmittää (vuosituhannen kalleimmalla sähkön hinnalla, kuinkas muuten), keittiön katosta alkoi rapista tummaa mönjää ja muun muassa, öh, kotiloita.

Saneerausyhtiön tarkastus kertoi, että katto oli lahonnut useasta kohtaa, ja vanha ”eriste” oli oikeastaan 20 000 kiloa roskaa.

Niinpä sisäremontin viimeinen vaihe oli se, mistä olisi kannattanut aikanaan aloittaa: ylhäältä alas.

Katto tyhjennettiin imuriautolla, paikattiin ja eristettiin tuulensuojapaperilla, minkä päälle puhallettiin Termexin selluvillaa 40 sentin patjaksi. Katolle lyötiin myös vasat mahdollista tulevaa lattiaa varten.

Kun kirjoitan tätä, ulkona odottavat maalaustyöt. Talolle on rakennettu uudet kuistit lahonneiden tilalle, ja sekä ulkorakennus (jossa on tunnelmallinen, mieheni piirtämä sauna ja suloinen pieni pukuhuone) että talo odottavat ulkomaalauksen viimeistelyä.

Piharemontti tulee sitten olemaan aivan oma episodinsa. Tuhansien neliöiden kokoinen, 50 vuotta villiintynyt puutarha ja taitoni – erotan juuri ja juuri voikukan ja ruususta – herättää lähinnä itkunaurua.

Moni on kysynyt kannattiko remontti, ja että miltä nyt tuntuu.

En osaa oikein vastata. Tähän juttuun mahtui vain pieni fragmentti niistä toimenpiteistä ja tunteista, mitä tähän reissuun on mahtunut, että on ehkä liian aikaista sanoa mitään.

Talo on ihana, mutta taloudellisesti saneeraus on ollut välillä todella raskasta. Toisaalta tunnen hiljaista ylpeyttä siitä, että pelastimme talon romahtamiselta tai sille vääryyttä tehneiltä remonteilta.

Arkkitehtuurin kolme pyhää periaatetta ovat käytännöllisyys, kestävyys ja kauneus. Näitä yritimme noudattaa niin hyvin kuin taisimme. Se olkoon meidän lahjamme tälle ihanalle, kamalalle vanhalle talolle, jonka tarinaa joku muu jatkaa, kun meidän lukumme loppuu.