Meidän Talo

"Miten se nyt noin seisoo, onko sillä vikaa rangassa?" – Remontoija iloitsee ja huolehtii talosta kuin lapsestaan, pohtii Anna Perho

"Miten se nyt noin seisoo, onko sillä vikaa rangassa?" – Remontoija iloitsee ja huolehtii talosta kuin lapsestaan, pohtii Anna Perho
Anna Perho on remontin edetessä tottunut luottamaan siihen, että vakavan näköiset miehet turvakengissään ratkaisevat ongelmat aina lopulta maagilla kyvyillään. Tämä on Meidän Talo -lehden kolumnisarjan 8. osa.
Julkaistu: 8.10.2021

Talon remppaaminen on vähän samanlainen juttu kuin oman lapsen seuraaminen. Siinä jaksaa iloita ja raportoida pienimmistäkin kasvun askeleista: Nyt se tarttui leluun. Nyt se hymyili. Nyt se röyhtäisi niin hienosti!

Ulkopuolisen silmissä lapsi näyttää aivan samalta kuin ennenkin, ihan tavalliselta, keskeneräiseltä aihiolta. Mutta oma sydän läikehtii – välillä myös tummana huolesta. Tuleeko siitä koskaan mitään? Miten se nyt noin seisoo, onko sillä jotain vikaa rangassa? Onko se… normaali?

Näitä kaikkia tunnelmia on käyty kesän aikana läpi remontin edetessä.

Keittiön lattia katetaan puoliksi sementtilaatoilla, jotka on valmistettu käsityönä vanhan käsityötekniikan mukaisesti.

Keittiön lattia ja sen alla lainehtinut vesikuoppa on nyt täytetty soralla, vaahtolasilla, ekovillalla ja erinäisillä levyillä ennen pintamateriaalien asentamista.

Keittiön lattia katetaan puoliksi sementtilaatoilla, jotka on valmistettu käsityönä vanhan käsityötekniikan mukaisesti. Ideana on asentaa laatat mahdol­lisimman kapeilla saumoilla, jotta kuvioinnista saa kaiken irti. Lopuksi laatat kyllästetään mineraalivalmisteella, joka suojaa niitä lialta.

Asennus ei siis ole aivan rutiinitoimenpide, etenkin, kun tuvan seinät ovat väärän vänkyrät, mikä hankaloittaa kuvioinnin justeeraamista. Olen kuitenkin tottunut luottamaan siihen, että ongelman ääressä vakavan näköisinä seisovat miehet turvakengissään ratkaisevat ne lopulta maagin kyvyillään.

Seiniä 11 tuntia imuroidessa tuli tutustuttua läheisesti jokaiseen hirteen ja niiden välissä olevien pellavaeristeiden kuntoon.

Toinen puoli tuvasta katetaan kakkoslaadun kuusi­lankulla. Ai, miksi kakkoslaadun? No, koska hinta. Ja tyyli: mikään muukaan pinta ei talossa kiillä priimana, joten mikseipä kakkoslaatu välttäisi hyvin tähänkin.

Lattia eristettiin vaahtolasilla ja ekovillalla. Villan puhalluksesta seurasi se veikeä efekti, että villaa tarttui reilusti myös seiniin, mikä sai tuvan näyttämään kummitusjunan kulissilta. Mutta kaikella on tarkoituksensa – seiniä 11 tuntia imuroidessa tuli tutustuttua läheisesti jokaiseen hirteen ja niiden välissä olevien pellavaeristeiden kuntoon.

Kattoa imuroidessa huomasin, että yksi kattolankuista on jotenkin oudosti lonkallaan. Onko sisäkatto laho? Onko siellä ruumis?

Talon etuseinä on ollut alusta saakka silmin nähden mutkalla. Sen alle valettiin pätkä uutta kivijalkaa, jonka jälkeen talo ryhdistyi, mutta samalla kävi ilmeiseksi, että eteisen lattia pitää purkaa kokonaan. Sen alla olevat hirret olivat lahonneet olemattomiin, joten yksi heinäkuinen aamupäivä kului lapioidessa sammalta, hirrenpätkiä ja savea pohjalta pois.

Ja sitten kattoa imuroidessa huomasin, että yksi kattolankuista on jotenkin oudosti lonkallaan. Onko sisäkatto laho? Onko siellä ruumis? Miljoona kattolankkuja rouskuttavaa lentomuurahaista?

Nähtäväksi jää. Talon ja lapsien yhteneväisyys on myös siinä, että useimmat pelot ovat silkkaa mielikuvitusta. Mitään pahaa ei lopulta tapahdu, vaikka välillä sitä yökaudet pohtii, että onkohan se meidän talo ihan normaali.

Anna Perho on valmentaja ja kolumnisti, joka ei osaa perustella hankintaansa. Hän remontoi Ypäjällä 1800-luvun lopussa rakennettua taloa. Seuraa Rakkaudesta röttelöön -projektia Instagramissa @olipa_kerran_talo.

Kommentoi »