Meidän Talo

"Hyvän talon pilasivat sitten" – vanhan talon remontointoijaa piinaa karmaiseva häpeän pelko, tietää Anna Perho

"Hyvän talon pilasivat sitten" – vanhan talon remontointoijaa piinaa karmaiseva häpeän pelko, tietää Anna Perho
Lasten kasvattamisessa ja vanhan talon remontoimisessa on paljon samaa. Koko ajan joutuu pelkäämään, ettei tekisi peruuttamattomia virheitä, Meidän Talo -lehden kolumnisti Anna Perho kirjoittaa. Tämä on kolumnisarjan 4. osa.
Julkaistu: 3.9.2021

Lasten kasvattamisessa ja vanhan talon remontoimisessa on paljon samaa. Koko ajan joutuu pelkäämään, ettei tekisi peruuttamattomia virheitä.

Ja aivan samaan tapaan kuin mammapalstoilla, myös remonttipalstoilla riehuvat uskonsodat. Jotkut kannattavat fundamentaalista perinnerakentamista, toiset taas käyttävät liimoja ja laminaatteja tuosta vain. Yhtä kaikki jännittää: teinkö nyt oikean valinnan?

Olen lukenut liikaa juttuja siitä, miten täydellisesti hengittävät talot pilataan tukkimalla kissan­luukut tai hankkimalla niin tiiviit ikkunat, ettei taifuunikaan saisi niitä vetämään.

Itse pelkään eniten luonnollisen ilmanvaihdon häiriintymistä. Olen lukenut liikaa juttuja siitä, miten täydellisesti hengittävät talot pilataan tukkimalla kissan­luukut tai hankkimalla niin tiiviit ikkunat, ettei taifuunikaan saisi niitä vetämään.

Parhaillaan pelkoa pulloutumisesta ei ole. Ikkunat ovat niin huonokuntoiset, että niiden raoista mahtuisi kulkemaan vaikka kettu.

Uudet ikkunat eivät tule kysymykseenkään, joten edessä on 90 ruudun kunnostussavotta. Kyselin toiveikkaana hintoja alan käsityöläisiltä, mutta kun sähkö­postiini kilahti 30 000 euron (kyllä) tarjous, päätin vaihtaa taktiikkaa ja aloin katsella Youtube-­videoita ”teen itse ja säästän” -hengessä.

Myös keittiön lattian alta paljastunut kummallinen kivimuuri saattaa aiheuttaa ilmanvaihto-ongelmia. Se on ikävästi juuri kissanluukkujen tasolla, joten muuriin joudutaan ehkä poraamaan reikiä, jotta ilma kiertäisi alapohjassa tarpeeksi.

Itse ajattelen, että ammattilaisen käyttäminen kannattaa lähes aina.

Toinen huolenaiheeni on tilasuunnittelun onnistuminen. Inhoan tiloja, jotka eivät hengitä tai joissa on nyperretty liian pienesti tai epäkäytännöllisesti; liesi on väärässä paikassa, tyylit riitelevät, huoneen kulkureitit ovat epäloogiset...

Kun olimme muutaman kuukauden pyöritelleet tilaratkaisuja omalla pöydällä, vaihtoehtojen määrä ja virheiden pelko alkoi olla sillä tasolla, että palkkasimme ammattisuunnittelijat pohti­maan kalusteiden ja pintamateriaalien valintaa ja sijoittelua.

Suunnittelutyö tietenkin maksaa, ja sitä olisi helppo pitää turhana kuluna. Itse ajattelen, että yli ajan ammattilaisen käyttäminen kannattaa lähes aina. Amatööreinä tekisimme taatusti virheratkaisuja ja joutuisimme käyttämään mittaamattomasti aikaa esimerkiksi yksistään lainsäädäntöön tutustumalla siinä missä ammattilaiset hoitavat saman homman murto-osassa ajasta.

Kaiken empimisen pohjalla luuraa myös ihmisen peloista pahin, häpeän pelko.

Jos olen aivan rehellinen, ”hyvän talon pilasivat sitten” on lause, johon herään öisin. Eli kaiken empimisen pohjalla luuraa myös ihmisen peloista pahin, häpeän pelko. Että jos me puolikaupunkilaiset nyt teemme jotain tyhmää, talo homehtuu ja kaikki sanovat, että kyllä se tiedettiin, ettei tuosta teidän touhustanne mitään tule.

Lasten kasvattaminen alkoi tuntua aikanaan helpommalta, kun oivalsin, että itseensä luottavia, oikeustoimikelpoisia aikuisia syntyy hyvin monenlaisilla metodeilla. Niin on talonkin laita. Ihan hyvä siitä tulee, meidän kullasta.

Anna Perho on valmentaja ja kolumnisti, joka ei osaa perustella hankintaansa. Hän remontoi Ypäjällä 1800-luvun lopussa rakennettua taloa. Seuraa Rakkaudesta röttelöön -projektia Instagramissa @olipa_kerran_talo.

1 kommentti