Jumala asuu yksityiskohdissa, niinhän sitä sanotaan.

Mitä kauemmin taloa ja kokonaisuutta tarkastelen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että näin se juuri on. Osa wanhojen talojen viehättävyydestä versoaa juuri tästä: jokainen yksityiskohta on tehty ylpeydellä ja loppuun saakka harkiten.

Ovissa on kauniit peilit, ovenkahvoissa muoto ja kaiverrus, lattialistoissa rytmiset urat, ikkunoiden vuorilaudoissa kuvioinnit… Kysymys ei ole läheskään aina kalliista ratkaisuista, vaan asenteesta. Jos jonkun voi tehdä vähän viimeistellymmin, niin tehtiin.

Samaa ajatusta haluan viljellä, neuroottisuuteen asti. Vaikeasti määriteltävä tunnelma syntyy usein juuri detaljeista.

Otetaanpa vaikka eteisen pikkuinen uuni, jonka edestä puuttui kipinäpelti. Muodoltaan se ei ole kaupasta ostettavissa, joten alkoi peltisepän metsästys.

Hain pellin tekijää ympäri internettiä, kunnes sellainen löytyikin melkein omalta kylältä. Pelti mitattiin, leikattiin ja nakuteltiin puolipyöreäksi, ja sen alle piti vielä kikkailla korkoa tuova levy, koska reunan alle pitää ujuttaa matto.

Uunin rikkomaan lattiaan ei mitenkään saanut sovitettua standardikokoista mattoa. Teippasin lattiaan erilaisia muotoja ja malleja, joista mikään ei oikein tuntunut sopivalta. Lopulta mattoammattilainen ratkaisi homman ehdottamalla kokolattiamattoa.

Mutta ei sekään helppoa ole. Matto pitää tilata erikoisliikkeestä. Sitten pala leikataan suurin piirtein oikean kokoiseksi, ja mattoasentaja tulee asentamaan sen paikoilleen. Hän värkkää reunoihin myös pienet peitelistat, joilla reunat saa siististi piiloon (yksityiskohdat!).

Keittiön lattiaan taas tarvittiin oma peite­lista, joka peittäisi kaakeli- ja lankkulattian välisen sauman. Tähän pikku hankkeeseen tarvittiin kymmenen eri mielipidettä, mikä on minimistandardi mihin tahansa remppaamista ja fiksaamista koskevaan asiaan. Soppaa hämmensivät niin yksi listoja myyvä nettikauppa kuin appiukko, ja lisämaustetta toi oikean värin ankara pähkäily.

Tällaisten asioiden puutteellisuus ei välttämättä lyö heti silmille, mutta kun viimeistelytyö on tehty, tilan tunnelma kohoaa monta pykälää. Tunnelma on ehjempi ja jotenkin…ystävällisempi.

Rakkaudella tehdyt yksityiskohdat kertovat minusta välittämisestä – siitä, että tilaa, materiaaleja ja tilassa vierailevia arvostetaan.

Seuraava kohde on kylpyhuoneen verho. Netti tursui­lee valmisverhoja, mutta yksikään niistä ei ole sellainen kuin haluaisin: ylikorkea, villakankainen salusiini, joka roikkuu nipsuilla tai renkailla messinkisestä tangosta.

Olen jo sellaisen jäljillä; näin juuri oikeanlaisen kapan erään ravintolan ikkunassa ja nyt selvitän, mistä he ovat sen tilanneet. Jonain päivänä ripustan verhot ja odotan hetkeä, jolloin joku sanoo: onpa tuolla kylpyhuoneessa kiva tunnelma.

Anna Perho on valmentaja ja kolumnisti, joka ei osaa perustella hankintaansa. Seuraa Rakkaudesta röttelöön -projektia Instagramissa @olipa_kerran_talo.