Jos (ja kun) remonttimme on sujunut taannehtivasti ja pienten yllätysten – vesi talon alla, laho välikatto, murtunut takka ja niin poispäin – saattelemana, viimeinen kuukausi on mennyt kummallisen virtaviivaisesti eteenpäin.
Sali toimi, toivottavasti, viimeistä kertaa puusepän verstaana, kun siellä sahattiin ja maalattiin kirjahyllyn osat sekä saunan paneelit ja lauteet.
Kirjahylly tehtiin mittojen mukaan liimapuulevystä. Sen mittojen pähkäily kesti kuukausia, ennen kuin oikeanlainen muoto alkoi vihdoin löytyä.
Tarkoituksena oli alun perin laittaa hylly kiertämään oven ja kulman yli toisellekin seinustalle, mutta lopulta päädyimme yksinkertaisempaan ratkaisuun. Mieheni piirsi kärsivällisesti version toisensa perään Excelillä, ja niin vain hylly nousi marraskuun lopussa salin pitkälle seinälle.
Salin sisustus tulee olemaan perin monenkirjava, joten väritykseltään kirjahylly saa kirjaimellisesti hävitä tapettiin, jotta muu kalustus pääsee loistamaan. Syvän tumman ruskea lattia näyttää toistaiseksi melko dominoivalta, mutta luotan sen katoavan hyvällä tavalla kalusteiden ja hakusassa olevien mattojen alle.
Ylipäätään pian on käsillä kauan, kauan odottamani hetki, kun työkalut ja kaikenlaisen rakennussälän saa pikku hiljaa poistaa sisätiloista. Vaikka taloa on siivottu jatkuvasti saneerauksen edetessä, jokainen koskaan remontoinut tietää, että kaikenlaisen ryönän määrä on tolkuton. Toki tämä tuottaa jatko-ongelman: talon ulkovarasto alkaa nyt jo olla kattoa myöden täynnä kaikkea, minkä voi ”järjestellä myöhemmin”.
Myöskään kaikki talon mukana saaduista huonekaluista eivät tule mitenkään mahtumaan sisätiloihin. Haaveilenkin pihakirppiksen järjestämisestä keväällä – tosin ensin pitää varata traktori, joka vetäisi saveen juuttuneet potentiaalisten kirppisasiakkaiden autot irti liejusta.
Talon uuneja käydään myös parhaillaan läpi. Olemme varovaisesti poltelleet niitä, mutta ennen sydäntalvea muurari vielä varmistaa, että pesät kestävät kovempaakin ajoa. Ehkä vain kuvittelen, mutta ensikokemusten perusteella pönttöuuneista tulee lempeää lämpöä, johon keskuslämmitys ei koskaan pysty.
Energiataloudellisesti olemme toistaiseksi pärjänneet hyvin. Välikaton eristys ja väsymätön pellavariveen tunkeminen hirsien rakoihin on hillinnyt tehokkaasti vetoa. Ikkunoihin olisin laittanut eristettä, mutta ne ovat niin tiukasti kiinni, että avaamiseen tarvittaisiin sorkkarautaa.
Tätä kirjoittaessa en tiedä, mutta kovasti toivon, että helmikuussa saamme jo istua isolla porukalla tuvan pöydän ääreen harjakaisiin. Tosin ei sekään tietenkään tuosta vain käy: pöytä on jostain syystä 15 senttiä liian korkea, joten siihen pitää teettää puusepällä uudet, matalammat jalat. Joten ehkä sitten helmikuussa 2025.
Anna Perho on valmentaja ja kolumnisti, joka ei osaa perustella hankintaansa. Seuraa Rakkaudesta röttelöön -projektia Instagramissa @olipa_kerran_talo.
