Risumuija, se on uusi identiteettini

Alan pikkuhiljaa näyttää pätevältä puutarhaihmiseltä: käsissäni on naarmuja, ruusunpiikkejä ja loputtomasti hyttysenpuremia. Jalassani on kumisaappaat, ja tunnen kiihkeää halua shoppailla taimimyymälöissä.

Ja sitten tekisi mieli sitä hyötytarhaa. Sellaista, josta Instagram-kuvissa nostetaan tuoretta perunaa ja ihaillaan porkkanarivin kasvua. Entä pystyisinkö kasvattamaan suosikkiani lehtikaalia? Papuja? Karhunlaukkaa?

Kokeilematta ei voi tietää.

Puutarhassani on ollut aikanaan kukoistava kasvimaa. Tästä todisteena on vanha valokuva, jossa tilan viimeinen vanhaisäntä, intohimoinen puutarhaihminen, poseeraa polleana valtavan kurpitsan vieressä. Se on ehkä kasvanut tontin eteläpäädyssä, jossa voi yhä erottaa vanhan kohopenkin ääriviivat. Penkin nurkassa sinnittelee muutama viinimarjapensas, mutta muuten penkki puskee vain korkeaa heinikkoa.

Miten heinikosta muokataan soma kasvimaa? Tähän olen saanut puutarhani personal trainerilta Lea Raudalta hyvät ohjeet, eli nyt homma on enää tekemistä vailla.

Neljään ruutuun jaettava penkki pohjustetaan biohajoavalla kankaalla, jotta heinikko ei ala tunkea penkkeihin. Niiden päälle tumpsautetaan puoli metriä multaa ja komeus kantataan tontilta kaadettavilla koivuilla.

Olen puunhalaaja, mutta parkkipaikan syrjällä kasvavat koivut ovat niin kiinni toisissa puissa, että eutanasia on tässä kohdin hyväksyttävä ratkaisu. Kaatamista ei vain voi tehdä ennen elokuuta, koska loputtomia syreenipuskia harventaessani huomasin yhtäkkiä tuijottavani nuppineulan päätä hieman pienempiin silmiin.

Syreenipöheikössä, ehkä koivuissakin, on siis linnunpesiä, enkä antaisi itselleni anteeksi, jos ne tuhoutuisivat kaadoissa. Niinpä keskityn ensin penkin perustamiseen, reunat ehtii myöhemminkin.

Aion myös rajata kasvimaata tee-se-itse-risuaidakkeella. Aidake tarjoaa ötököille asuntoja, näyttää hauskalta ja ratkaisee myös ison jäteongelman.

Tontin puskien harventaminen tuottaa nimittäin tolkuttoman määrän kuivia oksia. Kun pensaita ei ole hoidettu ehkä 60 vuoteen, oksassa löytyy. Yhden syreenin putsaaminen täytti traktorin peräkärryn, ja vielä olisi 40 muuta puskaa jäljellä. Risumuija, se on uusi identiteettini.

Aidakkeen idea on survoa risuja ja karahkoita kahden maahan iskettävän kestopuutolpan väliin. Helppoa ja halpaa, sillä tolppia lukuun ottamatta raaka-aine on ilmaista ja loputonta.

Itse kasvimaalle en tänä vuonna ehdi mitään kovin hyödyllistä istuttaa, jos ei kauneutta lasketa sellaiseksi. Yritän kasvattaa neliöihin auringonkukkia, joita olisi syksyllä komea ihastella. Tosin heräsin eräänä aamuna siihen, että peura tuijotti makuuhuoneen ovesta sisälle. Ehkä se oli kehotus laittaa mehukkaat kukat kasvamaan, että hänkin pääsee osille.

Omaan kurpitsaselfieen on vielä matkaa. Mutta miten se meneekään? Puutarhan hoitaminen on käytännön uskoa tulevaisuuden unelmiin.

Puutarha on lahja, joka ”keeps on giving” – katso video alta tai Meillä kotonan Instagramista.