Kotkanainen, kirjaseinä ja sininen possu – kahden keräilijän puutalo on täynnä hersyviä aarteita, mutta korkeissa huoneissa tunnelma on avara
Vanha puutalo kakluuneineen on saanut Ann-Sofien ja Mossen viihtymään jo 40 vuotta samassa osoitteessa Maarianhaminassa. Kodissa on seinän peittävä kirjahylly ja kaikkialla perintökalusteita ja kirpputorilöytöjä. ”Paras tapa löytää ihanuuksia on utelias ja avoin mieli”, Mosse sanoo.
asukkaat Eläkkeellä oleva graafikko ja somistaja Ann-Sofie Mattsson-Wallén ja eläköitynyt taloustoimittaja Mosse Wallén.
koti Suomen ensimmäisen naisrakennusmestarin Hilda Hongellin vuonna 1907 piirtämä kaksikerroksinen puutalo Maarianhaminassa. Neliöitä on 250.
Eteisessä vastassa on dramaattinen Kotkanainen, Kerttu Horilan veistos. Mosse osti veistoksen Raumalla, vaikka Ann-Sofie ei pitänyt siitä. Ann-Sofie Mattsson-Wallén kertoo, että yleensä heillä on sama maku sisustamisessa, mutta Kotkanainen on poikkeus. Hän leikkii ajatuksella siirtää veistos ulos puutarhaan.
Veistoksen lisäksi eteisessä on pönttöuuni, vanha keinuhevonen ja kultainen peili, jolla on oma tarinansa. Mosse Wallénin isoisä Julius Iversen oli lääkäri, joka pakeni Pietarista vallankumouksen alta Hyvinkäälle. Pietarissa hän toimi pienen suomalaisväestön lääkärinä.
– Toimeliaan lääkärin jalka jouduttiin jossain vaiheessa amputoimaan, ja hän ryhtyi muokkaamaan puuta, Mosse kertoo. Niin syntyi lehtikullattu kehys ja marmorikantinen kultapöytä, suoraan Eremitaasista kopioitu.
Norragatan 34 oli viimeinen vanha puutalo Maarianhaminassa, joka myytiin järkihintaan. Ann-Sofie ja Mosse ovat asuneet talossa vuodesta 1983 eli 40 vuotta. Kun kauppa tehtiin, pariskunta asui Ruotsin Södertäljessä. He eivät olleet suunnitelleet muuttoa takaisin lapsuuden pikkukaupunkiin vielä muutamaan vuoteen, mutta kaunis puutalo kakluuneineen veti puoleensa.
Yläkerta oli siihen aikaan avoin ullakko, jossa oli kaksi hyvin yksinkertaista kesähuonetta. Kattolautojen läpi näkyi peltikatto. Kaiken sai siis tehdä alusta: katon, ikkunat, lattiat ja putket. Pari teki remonttia aina, kun siihen oli varaa. He ovat itse repineet pois korkkimattoja ja maalanneet seiniä valkoisiksi.
Sisustus on alusta asti ollut eklektinen, siis sekoitus vintagea, uutta ja ajatonta designia.
– Sisustuksessa pitää olla huumoria ja leikkimielisyyttä, Ann-Sofie sanoo.
Molemmat ovat keräilijöitä. Norragatan 34 onkin täynnä kauniita asetelmia. Lasiverannalla komeilee kokoelma harjoja, ja monessa huoneessa on vanhoja kylttejä.
– Paras tapa löytää ihanuuksia on utelias ja avoin mieli, Mosse sanoo.
Vaikka kirjoja, taidetta ja kaikenlaista tavaraa onkin paljon, kokonaisuus on avara. Se johtuu paljolti huonekorkeudesta, joka on 3,2 metriä.
– Täällä on hyvä hengittää, Mosse kiteyttää.
Vaikka pari on viihtynyt samassa osoitteessa monta vuosikymmentä, he ovat ehtineet nähdä maailmaa, ja sen huomaa kodissa. Erityisesti lähellä sydäntä ovat Italia ja Japani. Toiveena on palata takaisin Japaniin; maan pohjoisosassa asuu perhetuttavia.
– Asunto on meidän näköisemme, täynnä kirpputorilöytöjä ja perintökalleuksia. Ja matkoilta on tullut raahattua kotiin tavaraa, kuten eräs pieni punainen tuoli, joka on roskalavalöytö San Sebastianista.
Mosse on legendaarinen taloustoimittaja ja lukutoukka, joten tässä kodissa kirjahyllyt ovat täynnä. Ann-Sofie on työskennellyt somistajana ja graafikkona, ja hänen kädenjälkensä näkyy koko asunnossa. Ann-Sofie on kotikissa vaikka pitääkin matkustelusta.
– Kotona pitää olla tietty järjestys, vaikka en todellakaan ole pedantti. Nautin, kun tavarat ovat oikeissa paikoissa, hän sanoo.
Keramiikka on Ann-Sofien intohimo ja rakas harrastus, joten osa kodin keramiikasta on hänen itse tekemäänsä.
– Pidän pilkuista ja ympyröistä. Dreijaaminen ei ole paras lajini, mutta haluan oppia yhä paremmaksi. Pienet keraamiset esineet onnistuvat sitä helpommin. Jos saisin tehdä uravalinnan uudestaan, minusta tulisi keraamikko tai matkanjärjestäjä.
Olohuone ja ruokasali ovat yhtä suurta avointa tilaa. Silmiin osuu pieni, valkoinen pysti, joka on ripustettu ovenpieleen huoneiden välille. Kikkarapäinen tyttö näyttää kieltä. Taideteos on tuntemattoman taiteilijan, matkamuisto Firenzestä, sivukadun pienestä galleriasta.
Ruokasalin seinällä komeilee Lennart Segerstrålen isokokoinen maalaus, joka on saatu perintönä. Mossen isä ja Segerstrålen poika lähtivät sotaan yhdessä. Isä palasi rintamalta, mutta taiteilijan poika kaatui.
– Lapsuudessani vierailimme kesäaikaan Segerstrålen ateljeessa Porvoon liepeillä, Mosse kertoo.
– Jossain vaiheessa isä osti maalauksen – tai itse asiassa kaksi. Taulun kääntöpuolella on toinen signeerattu työ.
Divaani vangitsee katseen olohuoneessa. Se oli jo menossa roskalavalle, kun sukulaisen kuolinpesä tyhjennettiin. Divaanin muoto miellytti silmää, joten pariskunta pelasti sen. Se on kunnostettu ja verhoiltu Johanna Gullichsenin graafisella kankaalla. Mustavalkoinen kuosi ja divaanin muhkeat muodot korostavat toisiaan.
Olohuoneessa riippuva Artemiden kattovalaisin on ostettu kauan sitten Roomasta.
– Se on valaisimena varsin kelvoton mutta kaunis. Tyypillistä 1990-luvun muotoilua, Ann-Sofie sanoo.
Kodin sisustusta ei uusita vain huvin vuoksi. Keittiö, vuodelta 1999, on tästä loistava esimerkki. Kotimaiset Avestian kaapit ovat kestäneet aikaa, ja kokonaisuus toimii yhä hyvin. 1990-lukua ovat myös Marimekon rullaverhot. Taustalla loistaa koboltinsininen klinkkeriseinä, Ann-Sofien silmäterä.
Myös keittiössä kohtaa detaljeja, joilla on tarinoita. Mossen isä oli lääkäri, ja hänen metallinen lääkärin instrumenttivaununsa seisoo nyt ruokapöydän vieressä. Sen päällä komeilee vanha löytö Helsingistä, koboltinsininen sika.
