Kesällä 2007 Pia ja Pekka Ahola olivat Helsingissä lomalla Syyriasta, jossa Pekka oli työkomennuksella ja Pia vuoden vuorotteluvapaalla. Damaskoksen-asunnossa heillä oli vain pari matkalaukullista omia tavaroita, kuten Marimekon pussilakanat ja pöytäliina, kahvikuppi, juustohöylä ja isoisältä saatu Oiva Toikan lintu.

Oli lämmin kesäpäivä, kun pari ajoi Helsingin Roihuvuoreen katsomaan taloa koivujen suojassa; ylimmän kerroksen kaksiosta pilkotti meri. Heidän palattuaan Syyriaan asunto jäi vaivaamaan etenkin Piaa. Niinpä pari allekirjoitti kauppakirjat uudesta Suomen-kodista Damaskoksen suurlähetystössä.

Reilut vuosi myöhemmin syntyi ensimmäinen lapsenlapsi, ja pian kaksio alkoi tuntua liian pieneltä. Onneksi samasta talosta löytyi 60-luvun kunnossa oleva kolmio, ja myyjä otti heidän kaksionsa vaihdossa.

Hyvään pohjaratkaisuun ja tuttuun taloon. Puistomainen piha yhteisöllisessä Roihuvuoressa on meille tärkeä. Näin heti sieluni silmin tämän omana kotinani ja aloin mielessäni jo sisustaa 60-luvun tapeteilla.

Tykkään kutsua vieraita syömään Artekin pöytämme ympärille, jonka hankimme häälahjarahoilla. Istun siinä usein lukemassa tai kirjoittamassa. Keittiössä on vihreä Hahtuva-tapetti, johon en ole kyllästynyt lainkaan näinä yhdeksänä asumisvuotenamme. Nukun paljon, ja siksi myös makuuhuone on erittäin tärkeä.

Uutta, vanhaa, nostalgiaa ja kokeiluja sekä usein vaihtuvia ratkaisuja ja vanhojen tavaroiden hankintaa. Siirtelen usein kukkaruukkuja ja muita sisustustavaroita sekä tekstiileitä. Pidän paljon väreistä. En ole koskaan ollut kiinnostunut pelkästä valkoisesta, mustavalkoisesta tai harmaasta kodista. Ne ovat hyviä sisustusvärejä mutta mielestäni vain pieninä ripauksina.

Se on paikka, jossa minulla on hyvä olla läheisteni kanssa. Olemme olleet naimisissa kohta 42 vuotta. Naimisiin mennessämme olin 19 ja mieheni 22-vuotias. Siitä asti olemme asuneet saman katon alla.

Järjestän kotini niin, ettei missään ole ylimääräistä tavaraa. Haen erilaisia tuoreita kukkia kaupasta tai siirtolapuutarhastani, asettelen ne maljakoihin ja nautin yksinolosta ajatusteni kanssa. Järjestyksen tekeminen on minulle ammattinikin puolesta mieluisaa. Järjestys säilyy ja tavarat eivät ajelehdi, koska molemmilla on erilliset vaatehuoneet ja mieheni henkilökohtaiset tavarat ja muutama kuntoilulaite ovat hänen työhuoneessaan.

Olen vähän huono luopumaan mistään, mutta ammattijärjestäjän koulutus on opettanut minulle sitä. On paljon helpompi käydä läpi asiakkaan tavaroita kuin omiani. Astiat ovat minulle hyvin tärkeitä ja käytän niitä surutta enkä vain pidä vitriinissä. Ajattelen, että niiden ei tarvitse jäädä kenellekään perinnöksi vaan haluan nauttia niistä joka päivä. Arkikäytössämme on muun muassa Kaj Franckin erivärisiä 60-luvun laseja, Flora-laseja ja muuta lasitavaraa lapsuudenkodistani. Isoisäni vanhasta Oiva Toikan linnusta en luovu koskaan.

Uskon sen johtuvan tämän talon aikakaudesta ja hengestä. Vintage sopii tähän kotiin. Vanhat huonekalut ovat myös kestäviä ja kauniita. Aiemmin en sitä ymmärtänyt, mutta nyt ne aivan kuin elävät ja tuovat mieleeni kauniita asioita ja muistoja. Uskon vintagekiinnostuksen periytyneen äidiltäni. Lapsuudenkodissani oli Ilmari Tapiovaaran Pirkka-ruokailuryhmä, tiikkikalusteita ja lasiesineitä. Isäni oli urheilija, ja silloin palkinnot olivat paljolti lasivaaseja ja muuta lasitavaraa. Ystäväni muistelevat lapsuudenkotiani, kuinka se oli kauniisti sisustettu ja vaatekaapit ja liinavaatteet olivat hyvässä järjestyksessä. Ehkäpä tässä onkin juuret, miksi hakeuduin ammattijärjestäjäksi.