
Helpota mökkeilyä älyteknologialla! 4 asiaa, joilla mökistä tulee älylaitteilla turvallisempi ja toimivampi
Älyteknologia voi helpottaa tai piristää mökkiläisen arkea monin tavoin. Parhaimmillaan se myös lisää turvallisuutta ja säästää kustannuksia.
Millä eri tavoilla älyteknologia on hyödyksi mökkioloissa? Selvitimme valaistukseen, lukitukseen, lämmitykseen ja vesivuotojen seuraamiseen liittyviä vaihtoehtoja, jotka voivat antaa ihan uusia tapoja mökin valvomiseen etänä ja käyttöön paikan päällä.
1. Valaistus
Älyvalaistus on oikeastaan vain ajastettua kytkemistä sekä valon määrän tai värin säätämistä. Toiminnot ovat hyödyllisiä, eikä niitä varten enää tarvita kalliita asennustöitä. Kunhan mökillä on wifi-verkko, siihen voidaan kytkeä älylamppuja, joita ohjataan mobiilisovelluksella. Halutut valopisteet saadaan esimerkiksi syttymään ja sammumaan vapaasti valituin väliajoin.
Sovelluksella voidaan himmentää jokaista lamppua erikseen ja vaihtaa valon väri vaikka punaiseksi tai vihreäksi. Joitakin järjestelmiä voi ohjata myös äänellä, kun ne yhdistetään soveltuvaan älykaiuttimeen.
Nykyaikaisen valaisun osuus kodin tai mökin energiankulutuksesta on todella pieni. 60 watin hehkulamppua vastaava valon määrä saadaan 7,5 watin ledilampusta. Niinpä pelkästään energiansäästöä tavoittelevat älysovellukset ovat jääneet melko vähälle huomiolle.
Esimerkkituotteet: Ledvance Smart+ -ledit ja Google Nest -älykaiutin.

2. Lukitus
Mökin älylukkoja voi hallita ilman avaimia kulkukoodilla, henkilökohtaisella tunnistetägillä tai mobiilisovelluksella. Joissakin älylukoissa on myös automaattinen avaustoiminto, joka avaa lukituksen, kun ovea lähestytään järjestelmään liitetyn puhelimen kanssa. Lukon voi avata tarvittaessa myös etänä. Jokaisesta oven avauksesta jää lukon sähköiseen lokiin aikaleimattu merkintä.
Älylukko toimii sähköllä. Mitä sitten tapahtuu sähkökatkon aikana? Tai entä jos murtovarkaat katkaisevat mökille ilmajohdolla tuodut sähköt?
Verkkosähkön katkeaminen ei aukaise lukitusta, sillä kaikki älylukot toimivat akuilla tai paristoilla tai ainakin niissä on akkuvarmistus. Lukon avaaminen toimii sähköisesti, ja sähkön loppuessa ovi pysyy lukittuna.
Entä jos mökki pannaan syksyllä talviteloille? Lukon patterit ovat taatusti lopussa viimeistään kevättalvella.
Suositun Yale Doorman -älylukon valmistaja Assa Abloy vakuuttaa, että ”Doorman L3 -lukon paristot kestävät yleisesti noin 12 kuukautta”. Jos virta pääsee loppumaan, lukon ulkoyksikön alaosassa on sähköiset navat, joihin voi syöttää avausvirtaa erillisellä 9V:n paristolla. Turvallisuussyistä sisäpuolella on mekaaninen avauskytkin ja kahva, jolla oven saa auki aina.
Älylukot ovat usein osa rakennuksen turvajärjestelmää, johon voi kuulua kameroita, liike- ja painetunnistimia, vuotovahteja ja hälyttimiä. Kehittyneimmissä malleissa järjestelmä ottaa automaattisesti yhteyden vartiointiliikkeeseen.
3. Vuotovahti
Jos mökillä on juokseva vesi, etäyhteydellä varustetun vuotovahdin asentaminen jokaisen vesipisteen alle on hyvä idea. Etäyhteys tietysti edellyttää jatkuvasti päällä olevaa wifiä, johon vuotovahdit on yhdistetty. Järjestelmä lähettää hälytyksen omistajan mobiililaitteeseen heti, jos se havaitsee vuodon.
Mutta ehtiikö apu paikalle, jos mökki on kaukana kaikesta? Varmin konsti ehkäistä vuotovahingot on asennuttaa vuotovahti veden tuloputkeen heti vesimittarin jälkeen. Se ei piittaa veden normaalista kulutuksesta mutta reagoi, kun ennalta asetetut kulutusarvot ylittyvät. Mökiltä lähdettäessä laite asetetaan poissa-tilaan. Tällöin pienikin tihkuminen laukaisee magneettiventtiilin, joka katkaisee vedentulon ja lähettää hälytysviestin mökin omistajalle.
Esimerkkituote: Leakomatic M3i+.

4. Lämmitys
Etäohjattava tai ohjelmoitava lämmitys on erinomainen konsti säästää loma-asunnon ylläpitokustannuksissa. Yksinkertaisimmillaan mökin lämmityksen ohjausjärjestelmä liitetään edulliseen laitenettiliittymään, jota voidaan käyttää vaikka kotoa käsin. Ohjaus voidaan liittää myös mökille pystytettyyn paikallisverkkoon, johon luodaan yhteys esimerkiksi virtuaalisen yksityisverkon eli VPN:n välityksellä. Järjestelmän rakentamiseen tarvitaan jonkin verran it-osaamista.
Etäohjaus ei ole vielä varsinaista älytekniikkaa. Sellaista otetaan käyttöön, kun asennetaan ohjelmoitava lämmitysjärjestelmä. Kun mökin lämmitystä vähennetään parilla asteella aina yöksi, energiaa säästyy ajan mittaan huomattavasti, ja hiukan viileämmässä mökissä nukutaankin paremmin. Automaattisesti voi alentaa myös yksittäisten huoneiden lämpötilaa, kun huoneet ovat tyhjillään.
Välttämättä ei tarvita edes älykästä keskitettyä ohjausjärjestelmää. Sähkölämmittimien etäohjaus ja ohjelmoitavuus hoituvat tarvittaessa siten, että lämmittimet kytketään sähköverkkoon älypistorasian välityksellä. Pistorasiat muodostavat yhteyden mökki-wifiin, ja älylämmitys rakentuu helposti ja varsin kohtuullisilla kustannuksilla.
Esimerkkituote: Apex Smart Plug -älypistoke.
Onko kotiverkkosi turvallinen?
- Kun hankkii älypuhelimen tai tietokoneen, osaa todennäköisesti varautua siihen, että laite vanhenee muutamassa vuodessa, vaikkei siihen mitään varsinaista vikaa ilmaantuisikaan. Valmistajat lakkaavat päivittämästä vanhentuneiden laitteiden käyttöjärjestelmiä, mikä synnyttää tarpeettomia tietoturvariskejä. Puhelimet ja tietokoneet pyritään tosin suunnittelemaan tietoturvallisiksi.
- Muun tyyppisissä nettiin kytkeytyvissä laitteissa samat ongelmat voivat esiintyä vielä kertaluokkaa pahempina. Käyttäjä ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että viisi vuotta sitten hankittu älykello tai robotti-imuri voi tarjota rosvoille helpon reitin kaikkiin koti- tai mökkiverkon tietoihin. Toimiva torjuntakeino on perustaa wifi-reitittimeen oma langaton verkko älylaitteille. Siihen tarvitaan hieman it-osaamista.