”Älä tuo niitä tänne”, huusi kierrätyskeskuksen työntekijä jo kaukaa, kun kannoin lahjoituspisteelle kotimaisia design-nojatuoleja

Pari vuotta sitten päätimme perheeni kanssa tehdä elämänmuutoksen: myimme tilavan omakotitalomme ja muutimme pienempään kerrostaloasuntoon. Koska asuinneliöt vähenivät – kuten lasten omilleen muuton myötä ihmisetkin – kotiimme ja varastoihin lähes parinkymmenen vuoden aikana kertyneistä tavaroista oli päästävä eroon. Rompetta lähti myyntiin, kierrätyskeskukseen, hyväntekeväisyyskirppiksille ja ystäville. Roskiin emme halunneet heittää mitään käyttökelpoista.

Muutaman kuukauden ajan ennen muuttoa kuljetin ylimääräistä tavaraa sinnikkäästi eri paikkoihin. Pientavaralle ja vaatteille löysin helposti ottajia, mutta huonekalujen kanssa oli vaikeampaa. ”Älä tuo niitä tänne”, huusi erään kierrätyskeskuksen työntekijä jo kaukaa, kun kannoin kahta kotimaista design-nojatuolia kohti lahjoituspistettä. 1990-luvulla valmistetut tuolit olivat kulahtaneet, myönnän, mutta ajattomat ja korjattavissa. Ylipuhuin henkilökunnan ottamaan ne vastaan.

Yhtä hankalaa oli kirsikanvärisen lipaston kanssa. Sen olimme hankkineet vuonna 2000 maineikkaasta tavaratalosta Helsingin keskustasta. Väri ei ole nyt muodissa, mutta puuviilulipasto oli täysin kunnossa. Mööpeli sai porttikiellon yhdellä hyväntekeväisyyskirppiksellä, mutta toinen kelpuutti sen valikoimiinsa sinnikkään maanitteluni jälkeen.

Yllätyin siitä, miten työlästä kodin irtaimiston kierrätys oli. Jos huonekalut eivät ole muodikkaita, niistä on vaikea päästä eroon. Kiertotalouskuluttaminen on nyt suosittua, mutta pelkään, että osa käyttökelpoisesta tavarasta menee roskiin, jos vastaanottajat eivät tunnista laatua. Jäteasemalla huonekalujen suunnitteluvuosikymmenellä kun ei ole väliä.

Tytti Kontula on Kotivinkki-, Unelmien Talo&Koti- ja Ihana-lehtien päätoimittaja.