Hei hei pikamuoti! Ajattomista pellavavaatteista tuli Jonnalle työ: ”Ompelen vaatteita, joita voi muokata, korjata ja käyttää pitkään”

Mieluiten Jonna Lehtonen, 36, pukee ylleen väljän, pellavaisen t-paidan ja suoralahkeiset pellavahousut. Ne ovat hänen päällään useammin kuin mitkään muut vaatteet.

– Se on luottoasuni, jossa voin mennä sienimetsään, töihin tai illalliselle. Valitsen vain erilaiset kengät ja asusteet tilanteen mukaan, Jonna kertoo.

Parikymppisenä Jonna ei pukeutunut näin simppelisti. Hän kulutti huolettomasti pikamuotiketjujen vaatteita ja saattoi laittaa ne kirpputorille jo muutaman käyttökerran jälkeen.

– Ostelin paljon vaatteita. Uudet löydöt toivat hyvänolontunteen, joka koukutti, Jonna toteaa.

Vuonna 2013 Bangladeshissa romahti monikerroksinen Rana Plaza -vaatetehdas, ja yli 1100 työntekijää kuoli. Uutinen oli Jonnalle ensimmäinen herätys siitä, millaisia eettisiä ongelmia vaateteollisuudessa on.

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, hän on jättänyt taakseen kaupallisen uran hiuskosmetiikan maahantuontiyrityksessä, kouluttautunut mittatilausompelijaksi ja valmistaa yrityksessään vaatteita vastuullisesti tuotetusta pellavasta sekä muista luonnonmateriaaleista.

”En halunnut tehdä enää kompromisseja”

Ennen vaatetehtaan romahdusta Jonna ei ollut pohtinut, millaisissa oloissa hänen vaatteensa valmistetaan. Hän uskoi, että jokin taho pitäisi kyllä huolta siitä, että olot olisivat kunnolliset – saihan vaatteita myydä Suomessakin.

– Oli hämmentävää ymmärtää, ettei niin olekaan, Jonna sanoo.

Romahdusuutisen kuultuaan Jonna hillitsi ketjuvaatteiden kuluttamista, mutta ei lopettanut sitä. Hän oivalsi olevansa koukussa uudistumisen tunteeseen.

– Minulla piti olla uutta vaatetta tietyin väliajoin: joka talveksi uusi takki ja syksyksi ja kevääksi uusien mallistojen mukaisia vaatteita.

Vähän myöhemmin julkisuudessa alettiin puhua myös vaateteollisuuden hiilijalanjäljestä.

– Herääminen ympäristöasioihin oli itselleni vaatetehtaan romahtamistakin voimakkaampi ahaa-elämys. Aloin laajasti tiedostaa vaateteollisuuden ongelmia ja etsiä vaihtoehtoja.

Omantyylisten, vastuullisesti tuotettujen vaatteiden etsiminen oli Jonnasta turhauttavaa. Ulkomaisilta vaatemerkeiltä tietoa alkuperästä oli vaikeaa löytää, ja kotimaisten merkkien värikkäät trikoovaatteet eivät tuntuneet omilta.

– Aina joutui tekemään kompromissin joko materiaalin, vastuullisuuden tai tyylin suhteen.

Vuonna 2015 Jonna oli äitiyslomalla esikoisensa kanssa ja alkoi miettiä ompelemista itse. Sekin tuntui vaikealta: mistä löytyisi hyviä kaavoja ja sopivia materiaaleja? Jonna ei ollut ommellut peruskoulun käsityötuntien jälkeen.

– Jo yläasteella harkitsin vaatetusalaa, mutta vanhempani sanoivat tuolloin, että ei sillä elä. Kouluttauduin tradenomiksi.

Nyt Jonna halusi kuitenkin tietää lisää ompelemisesta ja kaavoittamisesta.

– Olen tuumasta toimeen -tyyppi. Jo ennen äitiysloman loppua olin jättänyt hakupaperit vaatetusartesaanin koulutukseen ja aloitin opinnot seuraavana syksynä. Aluksi ajatus oli ommella itselle ja ehkä sivutoimisesti muille.

”Vastuullisinta on ommella luottovaatteita”

Onpa tämä yllättävän vaikeaa! Jonna muistaa ajatelleensa, kun opinnot alkoivat.

– Ompelu vaatii kolmiulotteista ajattelua, jota en ollut aiemmin tarvinnut. Vieläkin joudun miettimään pitkään, millaiset rakenteet vaatteeseen tarvitaan, että se vastaa mielessäni olevaa kuvaa.

Myös käytännön ompelun harjoittelu vaati paljon toistoja. Jonna oli harjoittelussa muun muassa korjausompelimossa.

– Ompelimon yrittäjä vaihtoi hirveää kyytiä vetoketjuja ja lyhensi lahkeita. Itse saatoin tuhrata koko päivän takin vetoketjun vaihdon kanssa. Ei ollut helppoa saada ommeltua sitä suoraan niin monen kangaskerroksen väliin.

Tarkka yrittäjä ei aina hyväksynyt Jonnan yritelmiä, vaan vaati säntillistä lopputulosta.

– Tuntui tuskastuttavalta, kun joutui purkamaan monta kertaa samaa juttua, mutta samalla kasvoi ajatus, että haluan opetella lisää.

Jonna huomasi, että vaatteita ei ole tehty korjattaviksi. Saumanvaroja ei ole, ja kappaleet on vain surautettu saumurilla yhteen. Kun tällaista vaatetta pitäisi muokata, voi jo pelkkä siististi purkaminen olla hankalaa.

Jonna halusi tehdä asiat toisin. Hän halusi alkaa ommella vaatteita, jotka ovat muokattavissa ja korjattavissa, jotta niitä voisi käyttää pitkään. Se olisi ympäristöllekin parhaaksi.

Opintojen aikana Jonna pohti paljon myös sitä, millainen vaate säilyisi pitkään käytössä ja tuottaisi iloa hankkimisen riemun jälkeenkin. Vähitellen hänelle kehittyi ajatus omista luottovaatteista.

– Ihan pienikin asia – itselle sopiva hihan istutus tai housun vyötärön korkeus – voi saada vaatteen tuntumaan omalta. Itse pidän yksinkertaisesta tyylistä ja viihdyn kudotusta kankaasta valmistetuissa vaatteissa.

Artesaanitutkinnon jatkoksi Jonna aloitti mittatilausompelijan opinnot. Vuonna 2020 koronapandemia siirsi opinnot kotiin ja keskeytti harjoittelut. Jonna ei halunnut jäädä odottamaan, vaan päätti perustaa mittatilausompelimon.

Syntyi Jalo Living. Samalla Jonna irtisanoutui palkkatyöstään, josta oli ollut opintovapaalla jo pitkään.

– Piti vain uskaltaa kokeilla. Unelmani oli ommella asiakkaan tarpeisiin ja tyyliin sopivia, helposti yhdisteltäviä ja muokattavia luottovaatteita, jotka eksyvät päälle vielä pitkään hankinnan jälkeen. Halusin luottaa siihen, että löytyisi muitakin, joille arvot ovat vaatteiden hankkimisessa tärkeitä, Jonna sanoo.

Hän valitsi materiaalikseen vastuullisesti tuotetun pellavan, ja alkoi ommella portfoliokseen unelmavaatekaappinsa vaatteita. Sittemmin mukaan on tullut myös villa- ja hamppukankaita.

Alun perin näytekappaleiden tarkoitus oli antaa asiakkaille kuvaa Jonnan tyylistä, mutta lopulta niistä syntyi kokonainen mallisto, ja Jalo Livingistä tuli myös vaatemerkki.

”Olisipa tämä tulevaisuuden tapa hankkia vaatteita”

En pysty lopettamaan hymyilemistä enkä tuijottamista peiliin! Näin totesi eräs asiakas puettuaan päälleen Jonnan ompelemat housut.

Asiakas oli ollut epävarma kehostaan, eikä ollut aiemmin pystynyt katsomaan itseään peilistä tyytyväisenä.

– Tuntui ihanalta, että sain olla vaikuttamassa siihen, miten hän näkee itsensä. Pukeutuminen on tiiviisti yhteydessä itsetuntoon. Kun vaate on juuri omilla mitoilla tehty, se tuo ihmisen parhaat puolet esiin ja häivyttää ne piirteet, joista ei itse niin paljon pidä.

Kun Jonna nyt katsoo elämäänsä taaksepäin, tuntuu aiempi kaupallinen koulutus ja ura muiden johdattelemalta valinnalta.

– Tykkäsin työstäni, mutta jos en olisi ottanut ulkopuolelta vaikutteita siitä, millainen työ on sosiaalisesti hyväksyttävää, en usko, että olisin ajautunut kaupalliselle alalle.

Mikä oikeus minulla on tuottaa lisää tavaraa tähän maailmaan? Sitä kysymystä Jonna toisinaan pohtii. Toisaalta hän uskoo, että jos kaikkien tuotteiden elinkaari olisi harkittu samalla tavoin kuin hänen ompelemiensa vaatteiden, ei kuluttamista tarvitsisi lopettaa kokonaan.

– Asiakkaani ovat tiedostavia, ja heidän käytössään ompelemani vaatteet saavat enemmän käyttökertoja kuin keskivertovaate. En mitenkään voi kilpailla pikamuotia ostavista kuluttajista. On tapahduttava ajattelutavan muutos ennen kuin ihminen siirtyy asiakkaakseni.

Jonna toivoo, että tiedostavien kuluttajien määrä kasvaa entisestään, ja vaatteiden ostaminen mittatilauksena olisi tulevaisuudessa yhä useammalle varteenotettava tapa hankkia päällepantavaa.

– Moni tuskailee verkkokaupoissa tai sovituskopeissa, kun vaatteen mitoitus ei sovi itselle ollenkaan. Kun vaatteen hankkii mittatilauksena, riski on aika pieni.

Jonna haaveilee myös siitä, että hänen ompelimoputiikkinsa laajenisivat koko Suomen kattavaksi konseptiksi. Sitä, miten se tapahtuisi, Jonna ei vielä tiedä.

Nyt riittää, että ompelimo elättää hänet itsensä.