Rakkaudella äidiltä! Elina ompeli molemmille tyttärilleen juhlapäivän tärkeän asun – ”Hääpukuun latautuu paljon odotuksia ja tunteita”
Elina Heikkilä käytti kaikki niksinsä ommellessaan tyttärilleen Emmalle ja Iinalle unelmien hääpuvut. Mutkiakin tuli matkaan, mutta Iinan ja Emman luottamus äitiin ei horjunut.
Kun Elina Heikkilän nuorempi tytär Iina meni naimisiin kolmisen vuotta sitten, tytär toivoi äidin ompelevan pukunsa. Se oli äidille rakas ja tärkeä projekti, joka sai kokeneenkin tekijän terästäytymään.
Vanhemman tyttären Emman häistä on sen sijaan vasta muutama viikko. Myös hän sanoi tahdon Elina-äidin ompelemassa keijukaispuvussa. Mikään muu vaihtoehto ei tuntunut Emmasta oikealta.
Elina on ommellut pitkään loisteliaita kilpatanssipukuja, joiden maailmaan hänet johdatti oma poika. Kun tämän tanssiharrastus päättyi, Elina jatkoi tanssin hurmaa ompelemalla pukuja muille tanssijoille. Hääpuvun tekeminen osoittautui kuitenkin monin eri tavoin erilaiseksi.
– Siihen latautuu paljon odotuksia ja tunteita, sillä hääpuku on ainutkertainen.
Ensin oli vuorossa Iina. Hänen häistään on aikaa kolme vuotta. Suuret linjat puvun suhteen olivat nopeasti selvät, mutta yksityiskohdat hakivat paikkaansa ja morsiamen toiveet olivat välillä ihan ristiriitaisia: Toiveena oli mekko, jossa olisi samaan aikaan kapea ja valuva helma, jota voisi kuitenkin liikutella ihanan ilmavasti. Äiti mietti mallin mahdollisuuksia, hyviä ja hankalia.
– Ostin projektia varten tuhottoman kalliin korsettipukujen nettikurssin. Kurssi oli kyllä hyvin laadukas ja informatiivinen, mutta jouduin soveltamaan paljon, koska morsian ei halunnut kovaa ja tiukkaa korsettia, vaan sellaisen, joka olisi mukava päällä. Haasteena oli yhdistää kauniisti spagettiolkainten keveys, rigilinellä tuettu rakenne ja tiiviisti ihoa vasten istuvat rintakupit.
Ensin Elina ompeli lakanasta sovitusversion.
– Sen perusteella muokkasimme puvun istuvuutta. Välillä sain vakuutella, että kyllä tästä vielä hyvä tulee, älä huoli.
Pelkästään palojen sommitteluun sovitusnuken päällä meni useita tunteja. Välillä Elina otti työstään kuvia, arvioi tulosta ja kokeili taas uudenlaista sommittelua.
Elina halusi panostaa kankaiden laatuun. Hän on tottunut tilaamaan tanssipukukankaita ulkomailta, joten myös Iinan hääpuvun pitsit tilattiin Saksasta ja crepe-aluskankaan Englannista. Tylli löytyi tamperelaisesta hääpukuompelimosta.
– Puvussa alimmaisena oli paksu, joustava ja ylellinen nuden värinen crepe, sitten kerros hentoa chantilly-pitsiä ja sen päällä kaksi kerrosta ohutta huntutylliä.
Yläosan pitsikoristelun Elina kokosi paloista applikaationa. Osa paloista oli leikattu pitsikankaasta ja osa oli erillisiä pitsikuvioita. Suurimman osan hän ompeli kiinni käsin. Pelkästään palojen sommitteluun sovitusnuken päällä meni useita tunteja. Välillä Elina otti työstään kuvia, arvioi tulosta ja kokeili taas uudenlaista sommittelua.
Iinan hääpuku valmistui lopulta juuri ja juuri ajoissa.
– Häitä edeltävänä yönä ompelin vielä hakasia laahuksen nostoa varten. Olin etsinyt Youtubesta erilaisia ohjevideoita. Hääpäivän aamuna ehdin vielä tehdä viimeiset ompeleet kaasona toimineen Emma-tyttäreni vihreään silkkimekkoon, ja kiidätin hirveällä kiireellä puvut juhlapaikalle klo 12. Kuvaukset alkoivat klo 13. Ehdin!
Lopputulos oli onneksi erittäin onnistunut.
– Oli aivan ihanaa kuulla Iinan sanovan, että puvusta tuli juuri hänen unelmiensa hääpuku. Puku oli kyllä käyttäjänsä näköinen: eteerinen ja herkkä keijukaisvaate.
Elinan esikoinen Emma puolestaan ilmoitti noin vuosi sitten, että toukokuussa 2024 olisi hänen häidensä vuoro ja puvun olisi oltava valmis hyvissä ajoin. Hän ei tulisi kestämään samaa hermopainetta, mikä Iinan puvun kanssa oli ollut viime metreille asti.
– Kävimme aluksi sovittelemassa pariin kertaan valmiita pukuja, koska Emma ei oikein osannut valita tyyliään. Ainoa varma asia oli, ettei hän ainakaan haluaisi pitsipukua. Huvittavaa kyllä, pitsipuku hänellekin lopulta tehtiin, Elina kertoo.
Elina ehdotti jopa, että eiköhän osteta se valmis puku kovasta hinnasta huolimatta, mutta se ei käynyt – tytär halusi äidin itse ompeleman puvun.
Ensin ajatuksissa oli satiininen, pelkistetty mutta leveä puku, mutta sellaista kokeillessaan tuleva morsian totesi heti, että kangas kahisee päällä liikaa eikä puku tunnu hyvältä. Seuraavaksi he kokeilivat bohotyylisiä mekkoja, jotka olivat mukavia, mutta veivät ajatukset liiaksi rantahäihin. Sitten oltiinkin jo suunnittelemassa sifonkimekkoa, kunnes Emma päätyi sovittamaan pukua, jossa oli art deco -tyylinen pitsi. Se ihastutti.
Äiti yritti tuloksetta löytää vastaavaa pitsiä nettikaupoista ympäri maailmaa, mutta ei löytänyt sen tyylistä mistään. Hän ehdotti jopa, että eiköhän osteta se valmis puku kovasta hinnasta huolimatta, mutta se ei käynyt – tytär halusi äidin itse ompeleman puvun.
– Oli siis jatkettava oikeanlaisen pitsin etsintää. Saksasta löytyi lopulta pari mahdollista pitsiä, joista tilasin koetilkut.
Emma valitsi pitseistä toisen, jossa oli pieniä paljetteja. Kimalletta ei ollut toivelistalla, mutta koska paljetteja vaikutti olevan harvassa ja pohjakuvio oli köynnösmäinen, kokonaisuus tuntui sopivan luonnolliselta.
– Emman toiveena oli haltia- ja keijukaismainen puku, ja tässä pitsissä oli sitä fiilistä.
Uusi kangas ei olisi enää vaihtoehto, sillä rahaa oli mennyt tähänkin jo satoja euroja, ja toisaalta vaihtoehtoja oli huonosti saatavilla. Nyt tarvittiin hyvää ideaa.
Kun tilatut kuusi metriä pitsiä saapuivat, Elina kauhistui.
– Paljetteja oli aivan järkyttävän paljon!
Pienestä näytepalasta ei ollut voinut millään päätellä, miltä kangas näyttää suurempana pintana.
– Pelästyin, että Emma kauhistuu kyyneliin asti, kun näkee kankaan, sillä se oli kaikkea muuta kuin mitä hän oli halunnut. Hänhän tulisi loistamaan kuin diskopallo, vaikka yritimme luoda hyvin luonnollisen keijumekon.
Elina yritti paniikinomaisesti miettiä ratkaisua ennen kuin soittaisi tyttärelleen uutisen. Uusi kangas ei olisi enää vaihtoehto, sillä rahaa oli mennyt tähänkin jo satoja euroja, ja toisaalta vaihtoehtoja oli huonosti saatavilla. Nyt tarvittiin hyvää ideaa.
Ensin Elina pohti puvun päälle tehtävää, irrotettavaa sifonki- tai tyllihelmaa, joka peittäisi suurimman kimmellyksen. Sitten hän tajusi tarkastella pitsin nurjan puolen.
– Se oli niin laadukkaasti tehty, että vain ammattilainen osaisi tunnistaa sen nurjaksi puoleksi. Tein luovan ratkaisun ja ehdotin Emmalle, että käännetään kallis pitsikangas nurinpäin ja häivytetään paljettien pahin kiilto. Näin paljettien kimmellys näkyi hillitysti, mutta tolkuton hohde saatiin kuriin.
Pukuun oli tulossa pitsin alle kerros tylliä, sitten aluskangas Riiasta ostetusta silkistä ja vuoriksi ihoa vasten Saksasta tilattu pehmeä crepe. Puvusta ei tehty aivan niin merenneitomallista ja kapeaa kuin sovitetut puvut olivat olleet.
– Hameosan kaavana käytin valmiskaavaa ja yläosan muokkasin korsetin kaavasta olkaimelliseksi. Tästäkin puvusta tein ensin lakanaversion ja ajelin Tampereelta Espooseen sovittamaan pukua.
Lopulta Elina teki kolme eri lakanaversiota yläosasta ja vielä jokusen sovitusreissunkin. Suurin ja samalla ehkä näkymättömin työ oli kuitenkin pitsin kuvion kohdistamisessa.
– En halunnut, että hameosan pitkittäissaumat rikkoisivat kuviota, joten jouduin leikkaamaan ja ompelemaan kappaleita pitsikuvioiden mukaan ja asettelemaan niitä niin, että kuvioit jatkuivat yhtenäisesti. Lopulta myös applikoin kuvioita kohdalleen ja leikkasin ylimääräisiä tyllireunoja pois.
Hakaset oli ensin maalattava valkoisiksi, joten neuvokas äiti kävi ostamassa spraypullon valkoista automaalia, jolla hän sitten sumutti kaksi pienen pientä metallihakasta hääkuntoon.
Kankaiden leikkaamiseen ja applikointiin kului paljon aikaa. Onneksi kangas riitti juuri ja juuri, vaikka Elina leikkasikin yhden kappaleen ensin väärin.
Ja taas hän opiskeli Youtubesta erilaisia laahuksen kiinnitystekniikoita. Pukuun valikoitui sekä amerikkalainen kiinnitystapa, jolla saatiin helma tanssimittaiseksi häävalssia varten, sekä ranskalainen kiinnitystapa, joka jätti helmaan pienen laahuksen.
Puku valmistui morsiamen toiveen mukaisesti hyvissä ajoin. Peräti neljä päivää ennen häitä Elina vei puvun Espooseen, jossa hän vielä kiinnitti viimeiset laahushakaset. Hakaset oli ensin maalattava valkoisiksi, joten neuvokas äiti kävi ostamassa spraypullon valkoista automaalia, jolla hän sitten sumutti kaksi pienen pientä metallihakasta hääkuntoon.
– Morsian asteli keijukaishaltiamekossaan vihittäväksi Taru sormusten herrasta -elokuvan Concerning Hobbits -musiikin soidessa, kukkaseppele punaisilla hiuksillaan. Puku oli tälläkin kertaa onnistunut, epätoivoni hetkistä huolimatta. Emma kiitteli, että sekä kangas että malli olivat todella onnistuneet ja puvusta tuli juuri sellainen kuin hän toivoi.
miten kummassa Elina selviytyi niin hienosti tyttäriensä haastavista puvuista?
– Olen pitänyt käsitöistä ja vaatteista pienestä lähtien. Mummoni oli käsityöihminen, joka nypläsi tyykipitsejä, kutoi ryijyjä ja mattoja, neuloi ja ompelikin minulle toiveideni mukaisia 50-luvun mekkoja, kun olin esiteininä suuri Elvis-fani.
Elina ei kuitenkaan valinnut yläasteella käsityötä valinnaiseksi aineeksi, sillä se oli todistuksessa hänen huonoin aineensa arvosanalla kahdeksan. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kuitenkin opetteli itsekseni ompelemaan minihameita ja collegepuseroita kotona.
– Riittävän monta kertaa kun hihansuun resorin ompelee väärin päin, alkaa pikkuhiljaa oppia, miten se tehdään.
Taidokkaaksi oppinut harrastelijaompelija teki fysioterapeutin työtä 20 vuotta ja lähti lopulta opiskelemaan 39-vuotiaana tekstiilityönopettajaksi. Alanvaihto tuntui oikealta, minkä ymmärtää, kun katsoo Elinan tekemiä asuja nyt.
Instagramissa Elinan pukuja voi ihastella tililtä @Helma_kilpatanssipuvut.
